Hotline bling

Remember phone calls? Yeah I know, I hate them too. I mean who CALLS other people? If you can say it in an email, don’t call. At least if you’re contemplating calling someone under 40. It’s not just a truth universally acknowledged, but even surveys say it: millennials LOATHE phone calls

I’m born in 1980, so I’m technically not a millennial (or I’m a really old millennial, depends on who you ask). That’s probably why I’ve just sucked it up and (almost) effortlessly answer calls and even make them (but only because I have to. I hate every moment of it). I also can not keep up the sucking-up-strength around the clock, so reaching me in some sort of text format is a much stronger bet.  

That is why it does not seize to amaze me that whenever I’m updating a phone subscription, the salesperson will proudly announce that the plan includes 300 minutes of free call time. This always has me reeling, as SURELY 10-12 minutes in a month would be more than enough? Who are these people (monsters) with 300 minutes of outgoing calls every month?! 

No, millennials and Gen Z -employees will always choose to email or Slack before they call. Even though everybody in the world seamlessly transitioned to video conferencing 16 months ago, people are still not crazy about phone calls. That’s why it’s so interesting that Slack’s newest feature is the Slack Huddle – an audio first way of connecting to your colleagues. It’s supposed to be like a virtual version of dropping by someone’s desk.

The reason it might work, I guess, that is IS a lot less invasive than a phone call. You can drop by if you want to and since multiple people can join one huddle, you might not even have to carry the conversation. It’s like a work version of Clubhouse – except hopefully without the 1,8 trillion notifications that Clubhouse sends you daily. 

Do you hate phone calls? Comment below.

When good stuff smells bad

We’re still all weary about travelling, and nobody ACTUALLY knows whether it’s allowed and how (even the government, it seems like). Since we’re all (minus the thousands of people who travelled to Russia for the Euro tournament and for catching covid) scared of taking trips abroad, a lot of Finns are doing a lot of domestic travelling. The messages on social are clear: Finland is lovely and THERE ARE SWARMS OF MOSQUITOS EVERYWHERE. Like SO MUCH. Much more than in previous years. 

Therefore you now don’t only travel with hand sanitizer, but also bug repellent. The problem with bug sprays is that they smell like pesticide (which I guess they technically might be). In mere months we (and by “we” I mean scientists who are not me) developed numerous vaccines for a highly contagious disease, but nobody has yet developed bug spray that doesn’t also repel other humans. Until now. Kinfield made a bug spray that smells of lemons and vanilla. I’ve no idea whether it works, but The Strategist swears by it.

It seems counter-intuitive that bug spray would smell nice yet still work. That’s why a lot of hand sanitizers smell like a vodka martini rather than coconut, strawberry of fresh laundry. But it COULD. Bath & Bodyworks has an array of the cutest little pocket-size hand sanitizers that they sell for like a dollar. I’ve been hoarding them for years, having one in each bag and valiantly living down the sneers of everyone who saw me use them. But then the global pandemic hit, and WHO’S LAUGHING NOW? The lady with all the insane little hand sanitizers

The reason we think stuff has to smell to be efficient is completely psychological. Author James Clear explains in his book Atomic Habits – An Easy & Proven Way to Build Good Habits & Break Bad Ones that toothpaste actually doesn’t need the minty taste – they add it for your benefit, because if you feel that your teeth are cleaner (which the tingly sensation of mint will) you will brush more consistently. 

So go wild: get yourself some coconut hand sanitizer of vanilla bug spray – hell, use it as perfume if you want to.

20 asiaa Helsingistä, osa 1

Tässä sarjassa kerron 20 tärkeintä (tai ainakin hyvin tärkeää) asiaa, jotka äänestäjän tarvitsee tietää Helsingistä. Jos tuntuu, että kaupunkipolitiikka ei ole tuttu juttu, ei haittaa – äänestämiseen ei tarvita kuntahallinnon diplomia, vaan riittää, että päättää minkälaista tyyppiä haluaa äänestää. Tällä sarjalla pääset alkuun.

Raha

Helsingin toimintamenot ovat tänä vuonna noin 5 miljardia euroa. Siitä melkein puolet menee erilaisiin sotekuluihin, noin neljännes kasvatukseen ja koulutukseen ja loput kaupunkiympäristöön, kulttuuriin ja liikuntaan sekä hallintoon. 

Helsingin kunnallisveroprosentti on 18%. Näin kerätään vähän yli puolet budjetista. Loput tulot koostuvat yhteisveroista, vuokratuloista, kiinteistöveroista ja muutamista muista tuloista. 

Mä ajattelen: Poliitikkojen täytyy suhtautua kunnioituksella verorahoihin. Ne ovat ihmisten rahoja, jotka on kerätty ihmisten palkoista, yhteistä hyvää ja tekemistä varten. Aivan kun henkilökohtaisenkin talouden kohdalla, täytyy olla välillä valmis miettimään mistä karsitaan ennemmin kuin aina vain korottaa veroja.

Bunga bunga

Hyvää suosittelusunnuntaita!

Tässä kolme suositusta tälle viikolle:

Bunga Bunga -podcast

Bunga Bunga on amerikkalaisen Wondery -podcast-tuotantoyhtiön tuottama podcast, joka kertoo Silvio Berlusconin noususta Italian huipulle ja sen, miten hän lopulta ryminällä tuli sieltä alas. Podi on hyvin kertojaäänivetoinen, eikä perustu kovinkaan paljon vieraiden ääneen, mutta tarina vetää hyvin. Ja se kertojaääni? Stand up -koomikko Whitney Cummings, jonka ääni ja delivery sopivat tähän erinomaisesti. Sarjasta tippuu uusi jaksoja kerran viikossa, ja viimeinen ei ole vielä tullut. Jos siis haluat bingeata tän, niin oota vielä muutama viikko, niin on kaikki jaksot kuunneltavissa putkeen.

Hupsis-hävikkijäätelö

Löysin lähi-K-kaupasta Hupsis-nimistä jäätelöä. Paketissa lukee isolla, että se on hävikkijäätelöä. Oon hävikkiruokaintoilija, joten mulle on helppo myydä sillä etuliitteellä asioita (toki jäätelöä mulle on muutenkin aika helppo myydä). Suosittelen testaamaan, se oli ihan superhyvää! Maistoin suklaa-kinuski-pähkinä -makua, mutta valikoimassa on myös olemassa suklaa-lakritsikermajäätelöä. Eli se on sekä herkullista, että ekoteko!

Artikkeli: The Army Rolls Out a New Weapon: Strategic Napping

Käy ilmi, että Masi olikin asian ytimessä koko ajan, sanoo New York Timesin artikkeli. Strateginen torkkuminen saattaa olla avain parempaan toimintaan. New York Times kertoo, että Yhdysvaltojen armeija on ottanut unen ja levon osaksi fyysisen harjoittelun ohjeistustaan. Mitä enemmän asiaa tutkitaan, sitä enemmän levon ja unen merkitys hyvinvoinnissa on alkanut korostua yhteiskunnassa ylipäätään. 

Armeijan ohjeistuksessa hyvään uneen kannustetaan muistuttamalla, että ennen nukkumaanmenoa kannattaa välttää videopelejä, tekstailua ja muita ruutuaktiviteetteja, ja että niiden sijaan kannattaa rauhoittua esimerkiksi lukemalla, kuuntelemalla rauhallista musiikkia tai vaikkapa kylpemällä. 

Kukaan ei ole skarpeimmillaan aamulla, jos on saanut liian vähän unta yöllä, mutta suurimalla osalla meistä työssämme ei ole kyseessä elämä tai kuolema. Sotatantereella näin sen sijaan on. Yhdysvaltain armeija on todennut, että tehtävän aikana krooninen unenpuute voi johtaa lamaantumiseen päätöksenteossa ja sitä myöten katastrofiin. Merivoimat ovat uudistaneet lepoaikataulunsa merellä, todettuaan että väsymys oli osasyy kahdessa eri ihmishenkiä vaatineessa sotalaivaonnettomuudessa vuonna 2017. 

“The Army has always had an internal dynamic that real men don’t need sleep and can just push on, and it’s incredibly stupid,” said Lt. Gen. David Barno

Itse olen nukkumisuskovainen, ja tehnyt totaalimuutoksen elämässäni unen suhteen. Priorisoin unen, ja vahdin ja järjestän, että varmasti saan 8 tuntia unta joka ikinen yö. 

Sunnuntaisuositus

…vai olisikohan se suosittelusunnuntai?

Näin korona-ajassa suosituksia ja rajoituksia tulee jo korvista ulos (disclaimer: minä noudatan niitä kaikkia, paitsi jos silmien pyörittelyä maskittomille ruuhkaratikassa ei suositella, niin sitten en ehkä ihan kaikkia noudata). Mutta minä ajattelin suositella KIVOJA ASIOITA, en sitä, että lopetat anniskelun kello 22. Jatkossa joka sunnuntai aloitan Sunnuntaisuositus (tai suosittelusunnuntai? Kummin päin sen pitäisi olla?) -sarjan, jossa suosittelen kolmea hyvää asiaa. Ne voivat olla kirjoja, tv-sarjoja, podcasteja, artikkeleita, ravintoloita, tekemistä, sometiliä, paikkaa, sovellusta tai mitä tahansa tekemisen tai kuluttamisen arvoista. Mistään näistä suositteluista EN saa rahaa, vaan haluan vaan edesauttaa hyvien, laadukkaiden tai mielenkiintoisten asioiden leviämistä!

Ensimmäiset suosittelut siis huomenna täällä!

Mutta jos nyt sit vielä tästä pandemiasta vähän, niin oon hirveän surullinen yötaloutemme puolesta. Ymmärrän, että rajoituksia esim yökerhojen suhteen pitää tehdä, mutta pääkaupunkiseudulla ravintolarajoitukset johtaa lomautuksiin ja ehkä konkursseihin. 

Tiedän, ettei yritys/valtio -vertailu usein ole tarkoituksenmukainen, mutta jos yritystä johdettaisiin yhtä epäratkaisukeskeisesti kuin valtiota, niin oltaisiin konkurssissa mennen tullen jo aikoja sitten. Toki jos yritys ei edes yrittäisi nähdä vaivaa sen eteen, että minimoisi haitat, niin sen ei ehkä kuuluisikaan pysyä pinnalla.

Rajoitukset koskettavat ruokaravintoloita ja lounasravintoloita ja kahviloita, vaikkei niistä kai tiettävästi yhtään tartuntaa ole tullut. Jos pidät kahvilaa tai lounasravintolaa Helsingissä, sinun pitää huomisesta lähtien puolittaa asiakaskapasiteettisi. Ei tarvitse olla kauppatieteiden tohtori, ymmärtääkseen, että jos kiinteät kulut eivät puolitu samalla kun potentiaalinen asiakasmäärä puolittuu, niin on eittämättä vaikea päästä edes nollille, voitosta puhumattakaan. 

Kun kerran hallitus voi vauhdilla antaa asetuksia ja tartuntatautilain nojalla rajoitella menemään, niin miksi he eivät vaikkapa ensin kokeilleet tällaisia:

– Edellytetään pöytiintarjoilua jokaisessa baarissa ja ravintolassa

– Edellytetään ravintoloilta turvavälit pöytien välissä

– Edellytetään ravintoloilta pöytävarausten tekemistä ja näin asiakkaiden tulon porrastamista

– Rajoitetaan ravintolavarausten henkilömäärää esim. maksimissaan kuuden hengen seurueisiin.

– Voisiko terasseja käyttää paremmin hyväkseen?

– Edellytetään kaikilta työntekijöiltä kasvomaskin käyttöä

– Maskivaatimus asiakkaalle, kun ei istu pöydässään

Ja niin edelleen. Mä keksin noi. Veikkaan että ammattilainen, asiantuntija tai oikeasti luova henkilö keksis vielä parempia ratkaisuja. 

Mä rakastan ravintoloita ja baareja, ja mä oon niiden puolella. Mä tajuan, että siellä virus tarttuu helposti, ja ihmisiä pitää siltä suojella. Olosuhteet kännisen opiskelijaporukan keskellä irkkupubissa ovat kuitenkin erilaiset kuin Mäkkärin pöydässä tai Pastiksessa illallisella tai Teatterin terassilla kahdestaan kaverin kanssa. 

You’re my lobster

Lapseni on siinä iässä, että voimme vihdoin löytää yhteisiä tv-sarjoja katsottavaksi. Tämä sai alkunsa pari vuotta sitten, kun löysimme Modern Family -sarjan. Amerikkalainen sitcom kuvaa kalifornialaista perhettä useammassa sukupolvessa. Se on mockumentary-tyyliin tehty, eli välillä päähenkilöt antavat haastatteluja suoraan kameralle. Neljättä seinää rikotaan myös kohtauksissa. Hahmot ovat hullunkurisia mutta sympaattisia, ja et tule näkemään yhtäkään jaksoa, jossa joku (yleensä Phil) ei kaadu, liukastu, kompastu, lyö itseään, sytytä itseään vahingossa tuleen tai muuten joudu jonkinlaiseen haveriin. 

Suomen Netflixistä löytyy melkein kaikki sarjan tuotantokaudet (jostain syystä alusta ja välistä puuttuu muutama) ja viimeisimmät kaksi uupuvat vielä. Kaudet 10 ja 11 (joka on sarjan viimeinen kausi, ja käynnissä Yhdysvalloissa juuri nyt) toivottavasti tulevat Netflixiin pian.

Kerran, kun Modern Familya oltiin katsottu putkeen aika monta viikkoa, ehdotin lapselleni, että voisimme testata yhtä IKIVANHAA ohjelmaa, josta hän saattaisi innostua: nimittäin Frendejä. Pakotin hänet katsomaan yhden jakson, ja yritin ehkä toista, mutta hän haukotteli mielenosoituksellisesti ja kysyi voisimmeko vaihtaa Moderniin Perheeseen. 

Mutta, kuten voimme olettaa, ÄIDIT TIETÄVÄT KAIKEN AINA PARHAITEN!

Loppusyksystä hän yhtäkkiä kiinnostui Frendeistä, ja nyt se on hänen uusi suosikkisarjansa. Paitsi että on katsottu sarja kokonaan (useampaan kertaan; joululoma tarjosi tauotonta sarja-aikaa), lapsi on hankkinut Friends-hupparin, Friends-jääkaappimagneetit ja Friends-kalenterin.

Minä sen sijaan sain jossain vaiheessa yliannostuksen Frendejä, ja otin katseluun toisen sarjan: Brooklyn 99. Olin joskus aloittanut sen katsomalla muutaman jakson, mutta joululomalla oli aikaa paneutua paremmin ja vähän bingeata. Tämä sarja on IHANA. 

Ystävyys Frendeissä on sympaattista, mutta Brooklyn 99:ssa se on vielä hienompaa. Käsikirjoitus on äärimmäisen terävä ja hahmot todella kekseliäitä, sympaattisia, kreisejä, omalaatuisia ja johdonmukaisia. Brooklyn 99 pyöri alun perin USA:ssa Foxilla, jossa se lopetettiin viiden kauden jälkeen, mutta onnekseni NBC osti sen välittömästi pois kuleksimasta, ja on tuottanut sen jälkeen kaksi kautta lisää, joista siis uusin (seitsemäs) alkaa USA:ssa telkkarissa helmikuussa, mutta kahdeksas kausi on tilattu jo (ennen kuin tämä seitsemäs edes pääse telkkariin). 

Bingeaamisen huono puoli, erityisesti kun katsoo sarjaa, jota on useampi tuotantokausi, on se, että putken jälkeen iskee tyhjyys. Vähän kuin hyvä ystävä olisi ollut kyläilemässä ja olisit saanut viettää hänen kanssaan todella paljon aikaa, mutta sitten vaan tulisi aika hänen lähteä kotiinsa johonkin toiselle mantereelle, ja et salee näkisi häntä taas moneen vuoteen.

Eli kun tämä nuoriso on niin nokkelaa ja luovaa, ja muutenkin keksii kauheasti uusia sanoja kaikille asioille (yolo, sexting, bromance jne), niin mikä on sana tälle sarjan loppumisen jälkeiselle tyhjyyden ja kaipuuden tunteelle?

Lomien fiktiosummaus

Mulla on romaaneille arjessa aivan liian vähän aikaa. Joululomalla en tehnyt mitään hyödyllistä kertaakaan, vaan makasin, istuin ja seisoin lukemassa. Välillä vein lasta uimaan tai luistelemaan ja sitten taas luin. Full disclosure: Mä luin myös siellä luistelukentällä, koska kasvatuksen ja vanhemmuuden erityisasiantuntijana ymmärsin, että lapsella on kivempaa luistella ystävän kanssa kaksin, niin että mä olen siinä pukuhuoneen lämmössä lukemassa, enkä koko ajan kyttäämässä ja huutamassa ”laita nyt hanskat käteen” kun toiset vaan yrittää tehdä jotain kivoja TikTok-videoita luistimilla. 

Ellet ole näitä vielä lukenut, niin suosittelen niitä kaikkia (tavallaan).

Stephanie Mailerin katoaminen (Joël Dicker)

Joël (käytin just minuutin etsiäkseni miten toi ë tehdään) Dicker on sveitsiläinen wunderkind, joka kirjoittaa romaaneja, jotka ovat noin ziljardi sivua pitkiä. Oletan, ettei niiden tarvitsisi olla, mutta ne nyt ovat, ja se ei oikeastaan haittaa, sillä tarinat vetävät todella hyvin. Stephanie Mailerin katoaminen on hänen uusin kirjansa, joka ilmestyi suomeksi syksyllä 2019, mutta sitä ennen on ilmestynyt myös Baltimoren sukuhaaran tragedia sekä Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Dicker on siis sveitsiläinen ja kirjoittaa kirjansa ranskaksi, mutta ne kaikki tapahtuvat Pohjois-Amerikassa, usein suuriksi osin pienissä kaupungeissa, joita on tai ei ole olemassa. 

Tarinat vetävät todella hyvin, joten jos tarvitset kirjan, joka on vaikea laskea käsistään, niin ota yksi näistä.  Hahmoissa ei ole päätähuimaavaa syvyyttä, eivätkä tarinat aina pökerrytä realistisuudellaan, mutta mysteeri on hyvä, ja aukeaa lukko kerrallaan. Tää on ehkä sellainen kirja, jonka lifestylesivusto kategorisoisi ”Beach read”:iksi (ellei se olisi niin perhanan painava. Yli 700 sivua. Oikeesti – mitään noin pitkää ei pitäisi painaa koviin kansiin).

The Power (Naomi Alderman)

Mä annoin tälle kirjalle viisi tähteä Goodreadsissa, ja se on eniten mitä voi. Tähän mennessä 5 tähteä on saanut ehkä neljä kirjaa ennen tätä. The Guardian kutsui sitä ”an instant classic”.

Tässä kirja on niin vaikuttava, koska kirjoittaja on tehnyt niin koherentin maailman ja niin epä-ilmiselvät päähenkilöt (jokainen niistä!), ja paitsi että juoni vetää järjettömän hyvin on tämä myös kirjoitettu kauniisti. Tätäkään en halunnut laskea käsistäni, ja harmitti kun se loppui. Ei hätää, romaanilla OLI loppu, mutta maailma, joka kirjaan oli luotu oli niin mielenkiintoinen, että siitä olisi voinut lukea vaikka miten paljon. 

Rakenteet olivat nerokkaita ja nyanssit upeita. Monta kertaa lukiessani vaan puistelin päätäni sille, miten taitava kirjoittaja on ja miten kekseliäs – ja sitten vielä osaa toteuttaa visionsa noin hyvin. 

Premissi on tämä: eräänä päivänä murrosikäiset tytöt ympäri maailman havaitsevat pystyvänsä antamaan sähköiskuja käsillään. Nuoret naiset voivat tartuttaa kyvyn vanhempiin naisiin. Kohta nykyinen asetelma asettuu toisinpäin, koska valta siirtyy väkivallan ja sen pelon kautta vahvemmille: naisille. 

Nimeni on Lucy Barton (Elizabeth Strout)

Lucy Barton on sairaalassa, ja hänen äitinsä tulee käymään hänen luonaan. Heidän suhteensa on ollut etäinen, mutta Lucy rakastaa äitiään kuitenkin vielä kovin paljon, koska ihmiset rakastavat äitejään.

Tätä kirjaa on kehuttu oikein kovasti (”mestarillinen kuvaus äidistä ja tyttärestä, lapsuuden köyhyydestä ja aikuisuuden ulkopuolisuudesta”). Musta se oli tylsä ja yksitoikkoinen. MUTTA: Se on todella lyhyt, joten jos sulla on esimerkiksi jonkinlainen lukuhaaste käynnissä, niin saat tällä helposti ruksin listaasi. Ja kirjailija on voittanut Pulitzerin, joten tää on salonkikelpoinen pätemiskirja.

Hope Never Dies (Andrew Shaffer)

Rakastan Goodreadsin uutiskirjettä. Saan sieltä aina massiivisen listan uusia kirjoja, jotka laitan Wunderlistiin luettavien kirjojen listalle. Muutenkin Goodreads on ihana sivusto. Mulle se on pitkälti digitaalinen lukupäiväkirja, mutta sieltä löytyy myös todella paljon tietoa, inspiraatiota ja löytöjä. Jos olet kirjaihmisiä, etkä vielä ole käynyt, niin sinne nyt rip-rap!

Anyway, vuoden vaihteessa Goodreadsissa on aina äänestys vuoden parhaasta kirjasta. Kisassa on useita eri kategorioita, mm. huumori. (Siellä on sekaisin romaaneja ja muistelmia, esseekokoelmia ja kreisejä parodiakirjoja). Yksi top-5 ehdokkaista oli Hope Never Dies – an Obama Biden mystery. Kuulosti bisarrilta, joten oli pakko klikata. 

Indeed: kirja todellakin on dekkari, jossa päähenkilöinä ovat entinen varapresidentti Joe Biden ja entinen presidentti Barack Obama. Kirjat (kyllä, tämä on ilmeisesti vasta ENSIMMÄINEN sarjassa) on kirjoittanut Andrew Shaffer, joka on kirjailija, komediakirjoittaja ja postikorttiyrittäjä. 

Juoni kulkee aivan perinteisellä dekkariotteella, ja huumori syntyy siitä, että tämä epätavallinen pari ryhtyy ratkaisemaan rikosta – ja tietysti siitä, miten ympäristö reagoi siihen, että törmäävät ihmeellisissä paikoissa entiseen pressaan ja varapressaan. Et menetä mitään jättäessäsi tämän kirjan lukematta, mutta onhan tää kuriositeetti.

Myös: Voisiko joku please ottaa tästä mallia ja alkaa hahmotella romaania, jossa rikoksia selvittävät yhdessä Sitran yliasiamies Jyrki Katainen ja Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb?

Aate kulkee kangaskassissa?

Huomio huomio! Seuraa lifestyle-päivitys, joten leikkikää, että tämä on uskottava LIFESTYLEBLOGI!

Päivän Hesarissa kirjoitettiin kangaskasseista. Jokainen, jolla on silmät ja joka edes satunnaisesti liikkuu Helsingin keskustassa (tai jopa Rovaniemellä, jossa sielläkin on lähteideni mukaan tehty useita Marimekkokassihavaintoja) on huomannut, että kangaskassit ovat täysin mainstream tapa kuljettaa tavaroitansa. Hesarin mukaan ”ekologista kassia käyttämällä näytetään keskisormea Louis Vuitton -käsilaukuille”, mutta se on kyllä mun mielestä virheanalyysi, joka ei salee perustu oikein mihinkään. Luikkarit eivät ole kertakäyttömuotia, vaan merkkilaukut ovat varsin kestävä tapa kuljettaa kamoja. Ennemminkin kaikki siitä kangaskassin ja merkkilaukun väliltä on sitä vähemmän kestävää, n’est-ce pas? Mä ainakin rakastan SEKÄ merkkilaukkuja ETTÄ kangaskasseja.

Kangaskassi valikoituu ennen kaikkea käytännöllisyytensä takia, ja toki kuten Hesarikin kainalojutussaan sanoo, koska haluaa viestiä itsestään ja suosikkimerkeistään tai -aatteistaan jotain.

Alla mun suosikkikangaskassini, jotka ovat hyvin aktiivisessa käytössä.

Tää tote on tehty kierrätetyistä työ- ja suojavaatteista. Se on osa Tauko-designin Gullkrona -mallistoa. Kassiin mahtuu kerralla ainakin läppäri, meikit, hiusharja, podcast-mikrofoni, kaikki laturit, muistivihko, vesipullo, välipala, tamponit, lompakko, puhelin ja neljä huulikiillettä. Vaihtoehtoisesti sinne mahtuu, ja se kestää, kerralla tyyliin kuusi pulloa roseeta. Kaikki tulot tästä kassista menee Baltic Sea Action Groupille. (Huom! Mulle ei makseta tästä postauksesta, mutta jos ostat tän ni saat makeen kassin JA pelastat itämerta, ni aika helppo yhtälö). Tää on arkena syrjäyttänyt suurimman osan mun muista kasseista yksinkertaisesti siksi, että läppärin roudaaminen tässä on niin paljon helpompaa ja kivuttomampaa kuin muissa kasseissa.

Friends of the San Francisco public library on yhdistys, joka mm pyörittää kirjakauppaa San Franciscossa, tukee kirjastoa ja järjestää erilaisia tapahtumia. Heidän kirjakauppansa Fort Mason Centerissa on tosi ihana, ja mä käyn siellä joka kerta kun oon San Franciscossa. Tää tote on superkestävä, ja tietty viestii mun kahta suurta rakkautta: San Franciscoa ja lukemista.

Kasseja kerääntyy kaikenlaisista työjutuista. Niitä kantaa tietenkin osittain siksi, että haluaa ilmentää identiteettiään työnsä kautta. Mun entiset työnantajat Helsingin kaupunki sekä Warner Bros. ovat molemmat teettäneet kangaskasseja kaikenlaisiin eri tarpeisiin. Nää on ihan kivoja, mutta nää on lähinnä kauppakasseja, koska yhteenkään näistä ei kunnolla mahdu läppäri, joten ne rankkautuu ulos työkäytöstä välittömästi.

Tää Ivana Helsingin kassi on ihan massiivinen. Kuosi on nätti, mutta kangas ja olkaimet paljon ohuemmat kuin noissa muissa kasseissa, jonka vuoksi en uskalla ahtaa sitä aivan täyteen. Mutta siihen mahtuu NIIN paljon, että tää on hands down yks mun eniten käytetystä kasseista.

Kolme kohokohtaa EU-konferenssista

Suomi johtaa Euroopan unionia (tämän tietävät kaikki helsinkiläiset, koska aina kun yrität ehtiä jonnekin ajoissa on Mannerheimintie kiinni siksi, että jotakin ministereitä kuljetetaan jonnekin) vuoden loppuun asti neuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa.

Tiistaina ja keskiviikkona toimin yhden EU-konferenssin conferencierina (se on hieno sana juontajalle) kun Helsingissä keskusteltiin audiovisuaalisen alan (tv, leffa, pelit jne) kilpailukyvystä.

In Finland we have this thing called Pirttihirmu

Ensitöikseni selvitin yleisölle, että me suomalaiset rakastamme sääntöjä; että täällä voit aivan hyvin keskellä yötä törmätä jalankulkijoihin, jotka kuuliaisesti odottavat vihreän valon syttymistä vaikkei autoja olisi tunteihin ajanut lähimaillakaan. Selostin, että samankaltaisella vakavuudella suhtaudumme printattuihin konferenssiaikatauluihin. Kun agendassa lukee 11.30, niin täällähän puhe jatkuu 11.30. Silmäni kiiluivat enemmän sillai hullunkiiltoisesti kuin vitsikkäästi, joten jopa eteläeurooppalaiset olivat ajoissa. Suosittelenkin pelottelua, uhkailua ja nalkutusta tehokkaana juontokeinona.

Lentokompensaatio

Finlandia-talon screeneillä välkkyi välillä tämä sanoma. Tästä voisi mielestäni pitää vähän isompaakin meteliä. Vai onko tämä kenties aivan business as usual jo kaikissa EU-puheenjohtajuuksissa, ettei kukaan edes ajattele tätä promota tämän enempää?

Tarjoilut

Tärkein asia on tietenkin tarjoilut. Ilahduin, että tauolla oli pullaa: korvapuusti on kuitenkin yksi hienoimmista asioista, jota maallamme on tarjota. (Nyt iski epäusko, onkohan korvapuusti sittenkin ruotsalainen keksintö? Ruotsalaiset osaavat luoda hurmaavia juttuja, kuten vaikka korvapuustin, Coca Cola -pullon ja Henrik Lundqvistin).

Tämä kuva Henrik Lundqvistista ei varsinaisesti liity EU-politiikkaan, mutta aina on hyvä hetki katsoa Henrik Lundqvistin kuvaa.

Kesäkuun kirjat

Viime podcast-jaksossa lupasin julkistaa kesäkuun kirjalistani, joten HÄRIFRÅN TVÄTTAR!

Per Schlingmann: I maktens öga

Työssäni selaan viikottain raportteja eri puolilta maailmaa, siitä mitä tv-sarjoja missäkin lanseerataan. Ruotsissa Viaplay lanseerasi poliittisen trillerin Den inre cirkeln, ja se perustui entisen erityisavustajan romaaniin. Koska itsekin olen toiminut poliittisena erityisavustajana, kiinnostuin heti! Koska olen työskennellyt tv-tuottajana, ymmärsin, että sarjassa ei kyllä olla menty erkkari-life ensin, vaan trillerikulmalla, joten päättelin, että kirja olisi mulle kiinnostavampi kuin sarja. Elämä kaupungintalolla pormestarin erityisavustajana EI ollut kuin suoraan trilleristä – useinkaan.

Rebecca Solnit: Men explain things to me

Ostin kirjan jo tammikuussa, mutta en ole ehtinyt sen kimppuun vielä. Kirjan myyntianekdootti oli tietty jo tuttu mediasta ja somesta: Rebecca Solnit on julkaissut useita kirjoja, muun muassa yhden tunnetusta valokuvaajasta Eadweard Muybridgesta. Eräissä juhlissa hän ajautui keskusteluun illan isännän kanssa. Mainittuaan nimen Muybridge, isäntä alkoi luennoimaan Solnitille tärkeästä, uudesta Muybridgeä käsittelevästä kirjasta, joka juuri oli ilmestynyt. Kirja oli juuri se Solnitin kirjoittama, ja vaikka hän yritti keskeyttää kertoakseen tämän, isäntä ei antanut tilaa. Sen sijaan hän asiantuntevasti ja aavistuksen ylimielisesti valisti Solnitia siitä, että hänen kyllä pitäisi tämä kirja lukea. Solnitin ystävär toisti neljästi SE ON HÄNEN KIRJANSA! ennen kuin tieto vihdoin tunkeutui isännän aivoihin. Kävi ilmi, ettei hän edes ollut lukenut sitä, vain lukenut siitä New York Book Review’sta.

Tämä on ihan tuttu juttu valtaosalle naisista. Minua on valistettu muun muassa siitä, miten tv-bisnes SEKÄ stand up -komiikkaskene toimivat – mutta ei koskaan naisten tai alalla työskentelevien toimesta. Sukupuoli ja valta ovat kiinnostavia aiheita, ja kirja-arvioiden mukaan Solnit tartuu niihin viihdyttävästi ja tarkkasilmäisesti.

Alex Rosenblat: Uberland

Mun suosikkikirjakauppani San Franciscossa on ns. ”hidden gem” ja suurin osa varmaan löytää sinne vain vahingossa. Readers Bookstore sijaitsee Fort Masonissa, entisessä armeijatukikohdassa Marinan kaupunginosassa. Kirjakauppaa pyörittää kansalaisjärjestö Friends of the San Francisco Public Library.

Kaupassa on kyllä uusimmatkin kirjat, mutta myös vintage kirjoja, levyjä sekä useita kirjastojen näytekappaleita kirjoista, joita kustantajat tarjoavat kirjastoille. Jotkut päätyvät kirjastojen hyllyyn, toiset eivät, mutta täältä tekee aina löytöjä. Piilaakson hengessä löysin sieltä viimeksi kirjan Uberland.

Mä en vielä tiedä, onko tämä kirja vai pamletti, mutta aihe on ajankohtainen ja kiinnostava.

Ryan Holiday: Conspiracy

Tämän kirjan hankin myös Readersista, ja sekin lienee kiinnostava erityisesti Piilaaksoulottuvuudessa. Peter Thiel on piilaaksolaismiljonääri, joka teki rahansa mm Pay Palilla ja Facebookilla. Muutama vuosi sitten piilaaksolainen nettilehti Valleywag, osa Gawker mediaa, paljasti, että Peter Thiel on homo. Muutama vuosi myöhemmin Gawker ajettiin konkurssiin hävittyään oikeudenkäynnin liittyen Hulk Hoganin seksivideoon (kyllä, THAT old story). Nämä liittyvät toisiinsa siksi, että Hoganin oikeudenkäynnin rahoitti Thiel, ilmeisesti kostaakseen. Enigmaattinen, eriskummallinen miljonäär ja kosto – just kaikki parhaat draaman ainekset!

Fredrick Backman: Björnstad

Uskaltaisin lukea Fredrik Backmanin suosikkikirjailijakseni. Björnstadia en ole vielä lukenut, vaikka se on ilmestynyt jo muutama vuosi sitten. Backmanin kirja Min mormor hälsar och säger förlåt saattaa hyvinkin olla paras ikinä lukemani kirja, ja Britt-Marie var här teki minuun vaikutuksen sekin. Kirjat ovat hauskoja ja koskettavia ja henkilöhahmot yleensä hulvattomia, tavallisia ja epätäydellisiä. Nyt olen ehdollisunut sille, että kaikki minkä Fredrik kirjoittaa on ihanaa, joten mulla on myös Björnstadista aivan kohtuuttomat odotukset.

Terry McMillan: I Almost Forgot About You

Äitini antoi minulle tämän kirjan, sopii kuulemma lomalukemiseksi (tämä on universaali tapa sanoa kirjasta, että se on erityisen viihdyttävä, mutta ei vaadi aivan liikaa ajattelemista). En ole lukenut Terry McMillanin kirjoja aikaisemmin, mutta olen nähnyt How Stella got her groove back -leffan, joka perustuu McMillanin kirjaan. Kirja sijoittuu San Franciscoon, joten ajattelin lukea tän parin viikon päästä kun istun lennolla matkalla sinne.

Hanya Yanagihara: Pieni Elämä

No koska Kevin Lankinen, tietty. Leijonien ilmiömäinen maalivahti kertoi lehdistölle, että hän lukee kirjoja, ja Suomi meni (onneksi tästäkin) aivan sekaisin. Kisamatkalla Kevinillä oli mukana Pieni Elämä, ja sen jälkeen kirjan varauslista on ampunut taivaisiin ja painos on loppumassa kustantajalta. Jos kert Kevin ja kaikki muutkin suomalaiset, ni minä sit kans.

Howard Schulz: From the ground up

Mä rakastan Starbucksia, joten luonnollisesti kiinnostaa tämä Starbucksin perustajan kirja. Schulz on kirjoittanut kirjoja aikaisemminkin, ja arvelenkin, että tämä kirja on ollut jonkinlaista enteilevää promoa mahdollista pressanvaalikampanjaa varten. Schulz on väläytellyt, että lähtisi ehdolle, ja vaikken uskokaan, että hän voisi olla surkeampi kuin nykyinen pressa, niin ehkä Trumpista kuitenkin on jäänyt käteen juuri se, että miljonääriys ei automaattisesti pätevöitä presidentiksi ja maan isäksi.

Kjell Westö: Lugna Favoriter

Sanoin aikaisemmin, että Fredrik Backman on suosikkikirjailijani, mutta ehkä mulla onkin sellainen suosikkikönttä kirjailijoita, joihin kuuluu useampi ihminen, koska myös Kjell Westö maalaa maailmaoja, jotka tuntuvat tärkeiltä. Muhun teki valtavan vaikutuksen Leijat Helsingin Yllä. Luin sen lukiossa, ja tuntui yllättävän vaikuttavalta kerrankin lukea omasta maailmastaan. En ollut koskaan lukenut kirjaa, joka sijoittui suomenruotsalaiseen Helsinkiin ja omaan aikaani. Westön kirjoista tykkään enemmän niistä, jotka sijoittuvat lähemmäs nykyaikaa (esim Den svavelgula himlen, Rikinkeltainen taivas). En ole koskaan ollut esseefani, mutta ei mua oikeestaan edes yllätä, että tykkään niistä silloin kun Kjell Westö kirjoittaa niitä.

Päivän tärkein ateria

Tiedättekö, että aamiainen on päivän tärkein ateria – ehkä? Niin ainakin sanottiin vuosikaudet (tai -sadat), mutta oikeasti tästä ajatuksesta on yhtä paljon todisteita puolesta kuin vastaankin. Osa asiantuntijoista sanoo, että aamiainen on avain painonhallintaan, kun taas toiset sanovat, että ”tiede ei tue väitteitä aamiaisen hyödyistä tai sen laiminlyönnin haitoista”.

Hur som helst, MÄ tarvitsen aamiaista. Mun omalle hyvinvoinnille ja verensokerille ja vitutuksenväistelylle on tärkeää aamulla saada hyvää kahvia sekä JOTAIN järkevää aamiaista. Yleensä mun aamiainen on smoothie tai puuro. Silläkin riskillä, että tämä postaus alkaa näyttää joltain helkkarin lifestyleblogilta, niin laitan nyt tähän alle mun supernopeat aamiaisvinkit:

Smoothie

1 banaani
4 mansikkaa
n 2 dl rasvatonta maitoa.

Laitan nämä mukiin, ruuvaan sen magic bullettiin ja täräytän itselleni 10 sekunnissa smoothien. Erittäin hyvää. (Ja kyllä, Magic bulletiin. Mietitkö joskus, että KEITÄ ne ihmiset oikein ovat, jotka ostavat tavaraa tv-shopista? No minä. Mulla on ollut mun tv-shopista ostettu Magic bullet yli 15 vuotta, ja se toimii edelleen aivan täydellisesti. Tuun menemään aivan jumiin sinä päivänä, kun aika siitä jättää).

Tuorepuuro

1 dl kaurahiutaleita
1 dl rasvatonta jogurttia (mä käytän vaniljanmakuista)
1 dl sokeritonta kookosjuomaa
pensasmustikoita

Kolme ekaa ainesosaa kulhoon, homma sekasin lusikalla, mustikat päälle ja jääkaappiin yöksi. Aamulla sulla on valmis puuro. Jos oot pieniruokainen aamuisin, niin syö tosta puolet ja jätä puolet iltapalaksi. Huom! Kookos ON kovaa rasvaa, joten jos tätä aikoo syödä joka aamu, niin kannattaa ehkä harkita tuorepuuron nesteeksi vaikkapa mantelimaitoa tai tavallista maitoa.

Okei tää oli nyt ihan mahdottoman pitkä intro päivän opetukselle. Se on tämä: Jos yrityksesi päättää järjestää aamiaistilaisuuden, niin HARKITSE TARJOILUT TARKASTI. Kiukkuhasardi on nimittäin sangen suuri! Jätin torstaiaamuna syömättä aamiaisen, koska minut olit kutsuttu AAMIAISTILAISUUTEEN. Paikka oli SHOWROOM (aivan, showroom, kukaan ei tiedä mitä ne ovat) punavuorelaisessa toimistossa, joten oletin, että tarjolla on monipuolisia, superterveellisiä aamiaisjuttuja (ehkä jotain luomua, ainakin jotain gluteenitonta, VARMASTI jotain vihreää), vaan EI. Siellä oli rasvacroissanteja, omenapiirakkaa ja jotain macaronsia ja leivosta.

Laihdutusharrastajana voi toki venyttää rajoja silloin tällöin mutta ei sitä nyt ihan sentään pelkkää pullaa ja tyhjää hiilaria voi aamiaiseksi syödä – ainakaan ilman, että vituttaa koko loppupäivän. Ja sitten jossain vaiheessa iskee nälkäkiukku ja sit voi olla VARMA ettei se vieras osta sun aamiaistilaisuuden seurauksena sulta mitään. Sille jää vaan muistijälki, että se kävi sun tapahtumassa, ja sitä otti päähän. Sitten mua alkoi naurattaa mun omat firstworldproblemit, mutta se nauru oli too liittle too late (plus, että kiukuttelu sai mut myös pohtimaan onko mulla vaihdevuodet tulossa kun mieliala heittelee). Mä olen kuitenkin AINA hyväntuulinen, enkä yhtään pidä itsestäni kun olen kiukkuinen, koska se on hyvin epärakentavaa ja typerää (ja kuten huomaatte, en osaa kantaa kiukustani itse vastuuta, vaan syyllinen pitää löytää jostain muualta). ANYWAY, tarjotkaa siis myös terveellistä aamiaista is what I’m saying.

Mutsit duuniin

Serena Williams on kenties kaikkien aikojen kovin tennispelaaja. Hän on kuin luonnonvoima. Odottaessaan esikoistaan, hän piti kuitenkin taukoa pelikentiltä 13 kuukauden ajan. Hänen rankinginsa luisui sijalta 1 sijalle 453

Kun äiti jää pois työelämästä, se vaikuttaa konkreettisesti hänen uraansa. Ei aina yhtä dramaattisesti kuin Serena Williamsilla, mutta on selvää, että perhevapaista johtuvien työurakatkosten kohdentuminen pääosin naisille vääristää työelämäämme, yhteiskuntaamme, tasa-arvoa ja erityisesti äitien elämää.

Kotihoidontukijärjestelmä ylläpitää äitien pitkiä poissaoloja työelämästä. Se ei painosta työnantajia olemaan kekseliäitä ja joustavia sen suhteen, miten parhaat kyvyt saataisiin pysymään työuran syrjässä kiinni myös perhevapaiden aikaan – esimerkiksi luomalla mahdollisuuksia osa-aikatyöhön, lyhennettyyn työaikaan tai etätyöhön. 

Kelan tilastojen mukaan äidit pitivät viime vuonna 90% vanhempainpäivärahapäivistä. Myös kotihoidon tuen käyttäminen on Suomessa suosittua, ja sitä käyttävät enimmäkseen äidit. Pitkät hoitovapaat kotihoidon tuella heikentävät naisten työllisyyttä, ura- ja palkkakehitystä ja lopulta myös tulevaa eläkettä. Perhevapaajärjestelmämme ajaa naiset köyhyysloukkuun vuosia myöhemmin – naisten työeläke on keskimäärin 66 % miesten eläkkeestä.

Isän jääminen kotiin lapsen kanssa pitäisi olla yhtä itsestään selvää kuin äidinkin. On äärimmäisen vanhentunutta ja loukkaavaa ajatella, että isät jotenkin eivät pitäisi lasta hengissä siinä missä äitikin. Perhevapaiden tasaisempi jakaminen vanhempien välillä hyödyttäisi äitejä, isejä, työnantajia ja lapsia. Pidemmällä aikavälillä se heijastuisi asenteisiin ja purkaisi työelämän epätasa-arvoisia käytäntöjä.

Tarvitsemme järjestelmän, joka edesauttaa työn ja perheen yhteensovittamista – ei kampita sitä. Vanhemmilla, niin iseillä kuin äideilläkin, on oltava mahdollisuus ylläpitää ammattitaitoaan ja joustavasti työskennellä myös perhevapaiden aikana.

Suomalainen perhevapaajärjestelmä on luotu maailmaan, jota ei enää ole. Ensi vaalikaudella eduskunnan on uudistettava perhevapaajärjestelmä.

Ja Serena Williams? Hän taisteli itsensä Wimbledonin finaaliin 10 kuukautta synnytyksen jälkeen. Mutsit on aika kovia mimmejä.