Kolme kohokohtaa EU-konferenssista

Suomi johtaa Euroopan unionia (tämän tietävät kaikki helsinkiläiset, koska aina kun yrität ehtiä jonnekin ajoissa on Mannerheimintie kiinni siksi, että jotakin ministereitä kuljetetaan jonnekin) vuoden loppuun asti neuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa.

Tiistaina ja keskiviikkona toimin yhden EU-konferenssin conferencierina (se on hieno sana juontajalle) kun Helsingissä keskusteltiin audiovisuaalisen alan (tv, leffa, pelit jne) kilpailukyvystä.

In Finland we have this thing called Pirttihirmu

Ensitöikseni selvitin yleisölle, että me suomalaiset rakastamme sääntöjä; että täällä voit aivan hyvin keskellä yötä törmätä jalankulkijoihin, jotka kuuliaisesti odottavat vihreän valon syttymistä vaikkei autoja olisi tunteihin ajanut lähimaillakaan. Selostin, että samankaltaisella vakavuudella suhtaudumme printattuihin konferenssiaikatauluihin. Kun agendassa lukee 11.30, niin täällähän puhe jatkuu 11.30. Silmäni kiiluivat enemmän sillai hullunkiiltoisesti kuin vitsikkäästi, joten jopa eteläeurooppalaiset olivat ajoissa. Suosittelenkin pelottelua, uhkailua ja nalkutusta tehokkaana juontokeinona.

Lentokompensaatio

Finlandia-talon screeneillä välkkyi välillä tämä sanoma. Tästä voisi mielestäni pitää vähän isompaakin meteliä. Vai onko tämä kenties aivan business as usual jo kaikissa EU-puheenjohtajuuksissa, ettei kukaan edes ajattele tätä promota tämän enempää?

Tarjoilut

Tärkein asia on tietenkin tarjoilut. Ilahduin, että tauolla oli pullaa: korvapuusti on kuitenkin yksi hienoimmista asioista, jota maallamme on tarjota. (Nyt iski epäusko, onkohan korvapuusti sittenkin ruotsalainen keksintö? Ruotsalaiset osaavat luoda hurmaavia juttuja, kuten vaikka korvapuustin, Coca Cola -pullon ja Henrik Lundqvistin).

Tämä kuva Henrik Lundqvistista ei varsinaisesti liity EU-politiikkaan, mutta aina on hyvä hetki katsoa Henrik Lundqvistin kuvaa.

Kesäkuun kirjat

Viime podcast-jaksossa lupasin julkistaa kesäkuun kirjalistani, joten HÄRIFRÅN TVÄTTAR!

Per Schlingmann: I maktens öga

Työssäni selaan viikottain raportteja eri puolilta maailmaa, siitä mitä tv-sarjoja missäkin lanseerataan. Ruotsissa Viaplay lanseerasi poliittisen trillerin Den inre cirkeln, ja se perustui entisen erityisavustajan romaaniin. Koska itsekin olen toiminut poliittisena erityisavustajana, kiinnostuin heti! Koska olen työskennellyt tv-tuottajana, ymmärsin, että sarjassa ei kyllä olla menty erkkari-life ensin, vaan trillerikulmalla, joten päättelin, että kirja olisi mulle kiinnostavampi kuin sarja. Elämä kaupungintalolla pormestarin erityisavustajana EI ollut kuin suoraan trilleristä – useinkaan.

Rebecca Solnit: Men explain things to me

Ostin kirjan jo tammikuussa, mutta en ole ehtinyt sen kimppuun vielä. Kirjan myyntianekdootti oli tietty jo tuttu mediasta ja somesta: Rebecca Solnit on julkaissut useita kirjoja, muun muassa yhden tunnetusta valokuvaajasta Eadweard Muybridgesta. Eräissä juhlissa hän ajautui keskusteluun illan isännän kanssa. Mainittuaan nimen Muybridge, isäntä alkoi luennoimaan Solnitille tärkeästä, uudesta Muybridgeä käsittelevästä kirjasta, joka juuri oli ilmestynyt. Kirja oli juuri se Solnitin kirjoittama, ja vaikka hän yritti keskeyttää kertoakseen tämän, isäntä ei antanut tilaa. Sen sijaan hän asiantuntevasti ja aavistuksen ylimielisesti valisti Solnitia siitä, että hänen kyllä pitäisi tämä kirja lukea. Solnitin ystävär toisti neljästi SE ON HÄNEN KIRJANSA! ennen kuin tieto vihdoin tunkeutui isännän aivoihin. Kävi ilmi, ettei hän edes ollut lukenut sitä, vain lukenut siitä New York Book Review’sta.

Tämä on ihan tuttu juttu valtaosalle naisista. Minua on valistettu muun muassa siitä, miten tv-bisnes SEKÄ stand up -komiikkaskene toimivat – mutta ei koskaan naisten tai alalla työskentelevien toimesta. Sukupuoli ja valta ovat kiinnostavia aiheita, ja kirja-arvioiden mukaan Solnit tartuu niihin viihdyttävästi ja tarkkasilmäisesti.

Alex Rosenblat: Uberland

Mun suosikkikirjakauppani San Franciscossa on ns. ”hidden gem” ja suurin osa varmaan löytää sinne vain vahingossa. Readers Bookstore sijaitsee Fort Masonissa, entisessä armeijatukikohdassa Marinan kaupunginosassa. Kirjakauppaa pyörittää kansalaisjärjestö Friends of the San Francisco Public Library.

Kaupassa on kyllä uusimmatkin kirjat, mutta myös vintage kirjoja, levyjä sekä useita kirjastojen näytekappaleita kirjoista, joita kustantajat tarjoavat kirjastoille. Jotkut päätyvät kirjastojen hyllyyn, toiset eivät, mutta täältä tekee aina löytöjä. Piilaakson hengessä löysin sieltä viimeksi kirjan Uberland.

Mä en vielä tiedä, onko tämä kirja vai pamletti, mutta aihe on ajankohtainen ja kiinnostava.

Ryan Holiday: Conspiracy

Tämän kirjan hankin myös Readersista, ja sekin lienee kiinnostava erityisesti Piilaaksoulottuvuudessa. Peter Thiel on piilaaksolaismiljonääri, joka teki rahansa mm Pay Palilla ja Facebookilla. Muutama vuosi sitten piilaaksolainen nettilehti Valleywag, osa Gawker mediaa, paljasti, että Peter Thiel on homo. Muutama vuosi myöhemmin Gawker ajettiin konkurssiin hävittyään oikeudenkäynnin liittyen Hulk Hoganin seksivideoon (kyllä, THAT old story). Nämä liittyvät toisiinsa siksi, että Hoganin oikeudenkäynnin rahoitti Thiel, ilmeisesti kostaakseen. Enigmaattinen, eriskummallinen miljonäär ja kosto – just kaikki parhaat draaman ainekset!

Fredrick Backman: Björnstad

Uskaltaisin lukea Fredrik Backmanin suosikkikirjailijakseni. Björnstadia en ole vielä lukenut, vaikka se on ilmestynyt jo muutama vuosi sitten. Backmanin kirja Min mormor hälsar och säger förlåt saattaa hyvinkin olla paras ikinä lukemani kirja, ja Britt-Marie var här teki minuun vaikutuksen sekin. Kirjat ovat hauskoja ja koskettavia ja henkilöhahmot yleensä hulvattomia, tavallisia ja epätäydellisiä. Nyt olen ehdollisunut sille, että kaikki minkä Fredrik kirjoittaa on ihanaa, joten mulla on myös Björnstadista aivan kohtuuttomat odotukset.

Terry McMillan: I Almost Forgot About You

Äitini antoi minulle tämän kirjan, sopii kuulemma lomalukemiseksi (tämä on universaali tapa sanoa kirjasta, että se on erityisen viihdyttävä, mutta ei vaadi aivan liikaa ajattelemista). En ole lukenut Terry McMillanin kirjoja aikaisemmin, mutta olen nähnyt How Stella got her groove back -leffan, joka perustuu McMillanin kirjaan. Kirja sijoittuu San Franciscoon, joten ajattelin lukea tän parin viikon päästä kun istun lennolla matkalla sinne.

Hanya Yanagihara: Pieni Elämä

No koska Kevin Lankinen, tietty. Leijonien ilmiömäinen maalivahti kertoi lehdistölle, että hän lukee kirjoja, ja Suomi meni (onneksi tästäkin) aivan sekaisin. Kisamatkalla Kevinillä oli mukana Pieni Elämä, ja sen jälkeen kirjan varauslista on ampunut taivaisiin ja painos on loppumassa kustantajalta. Jos kert Kevin ja kaikki muutkin suomalaiset, ni minä sit kans.

Howard Schulz: From the ground up

Mä rakastan Starbucksia, joten luonnollisesti kiinnostaa tämä Starbucksin perustajan kirja. Schulz on kirjoittanut kirjoja aikaisemminkin, ja arvelenkin, että tämä kirja on ollut jonkinlaista enteilevää promoa mahdollista pressanvaalikampanjaa varten. Schulz on väläytellyt, että lähtisi ehdolle, ja vaikken uskokaan, että hän voisi olla surkeampi kuin nykyinen pressa, niin ehkä Trumpista kuitenkin on jäänyt käteen juuri se, että miljonääriys ei automaattisesti pätevöitä presidentiksi ja maan isäksi.

Kjell Westö: Lugna Favoriter

Sanoin aikaisemmin, että Fredrik Backman on suosikkikirjailijani, mutta ehkä mulla onkin sellainen suosikkikönttä kirjailijoita, joihin kuuluu useampi ihminen, koska myös Kjell Westö maalaa maailmaoja, jotka tuntuvat tärkeiltä. Muhun teki valtavan vaikutuksen Leijat Helsingin Yllä. Luin sen lukiossa, ja tuntui yllättävän vaikuttavalta kerrankin lukea omasta maailmastaan. En ollut koskaan lukenut kirjaa, joka sijoittui suomenruotsalaiseen Helsinkiin ja omaan aikaani. Westön kirjoista tykkään enemmän niistä, jotka sijoittuvat lähemmäs nykyaikaa (esim Den svavelgula himlen, Rikinkeltainen taivas). En ole koskaan ollut esseefani, mutta ei mua oikeestaan edes yllätä, että tykkään niistä silloin kun Kjell Westö kirjoittaa niitä.

Päivän tärkein ateria

Tiedättekö, että aamiainen on päivän tärkein ateria – ehkä? Niin ainakin sanottiin vuosikaudet (tai -sadat), mutta oikeasti tästä ajatuksesta on yhtä paljon todisteita puolesta kuin vastaankin. Osa asiantuntijoista sanoo, että aamiainen on avain painonhallintaan, kun taas toiset sanovat, että ”tiede ei tue väitteitä aamiaisen hyödyistä tai sen laiminlyönnin haitoista”.

Hur som helst, MÄ tarvitsen aamiaista. Mun omalle hyvinvoinnille ja verensokerille ja vitutuksenväistelylle on tärkeää aamulla saada hyvää kahvia sekä JOTAIN järkevää aamiaista. Yleensä mun aamiainen on smoothie tai puuro. Silläkin riskillä, että tämä postaus alkaa näyttää joltain helkkarin lifestyleblogilta, niin laitan nyt tähän alle mun supernopeat aamiaisvinkit:

Smoothie

1 banaani
4 mansikkaa
n 2 dl rasvatonta maitoa.

Laitan nämä mukiin, ruuvaan sen magic bullettiin ja täräytän itselleni 10 sekunnissa smoothien. Erittäin hyvää. (Ja kyllä, Magic bulletiin. Mietitkö joskus, että KEITÄ ne ihmiset oikein ovat, jotka ostavat tavaraa tv-shopista? No minä. Mulla on ollut mun tv-shopista ostettu Magic bullet yli 15 vuotta, ja se toimii edelleen aivan täydellisesti. Tuun menemään aivan jumiin sinä päivänä, kun aika siitä jättää).

Tuorepuuro

1 dl kaurahiutaleita
1 dl rasvatonta jogurttia (mä käytän vaniljanmakuista)
1 dl sokeritonta kookosjuomaa
pensasmustikoita

Kolme ekaa ainesosaa kulhoon, homma sekasin lusikalla, mustikat päälle ja jääkaappiin yöksi. Aamulla sulla on valmis puuro. Jos oot pieniruokainen aamuisin, niin syö tosta puolet ja jätä puolet iltapalaksi. Huom! Kookos ON kovaa rasvaa, joten jos tätä aikoo syödä joka aamu, niin kannattaa ehkä harkita tuorepuuron nesteeksi vaikkapa mantelimaitoa tai tavallista maitoa.

Okei tää oli nyt ihan mahdottoman pitkä intro päivän opetukselle. Se on tämä: Jos yrityksesi päättää järjestää aamiaistilaisuuden, niin HARKITSE TARJOILUT TARKASTI. Kiukkuhasardi on nimittäin sangen suuri! Jätin torstaiaamuna syömättä aamiaisen, koska minut olit kutsuttu AAMIAISTILAISUUTEEN. Paikka oli SHOWROOM (aivan, showroom, kukaan ei tiedä mitä ne ovat) punavuorelaisessa toimistossa, joten oletin, että tarjolla on monipuolisia, superterveellisiä aamiaisjuttuja (ehkä jotain luomua, ainakin jotain gluteenitonta, VARMASTI jotain vihreää), vaan EI. Siellä oli rasvacroissanteja, omenapiirakkaa ja jotain macaronsia ja leivosta.

Laihdutusharrastajana voi toki venyttää rajoja silloin tällöin mutta ei sitä nyt ihan sentään pelkkää pullaa ja tyhjää hiilaria voi aamiaiseksi syödä – ainakaan ilman, että vituttaa koko loppupäivän. Ja sitten jossain vaiheessa iskee nälkäkiukku ja sit voi olla VARMA ettei se vieras osta sun aamiaistilaisuuden seurauksena sulta mitään. Sille jää vaan muistijälki, että se kävi sun tapahtumassa, ja sitä otti päähän. Sitten mua alkoi naurattaa mun omat firstworldproblemit, mutta se nauru oli too liittle too late (plus, että kiukuttelu sai mut myös pohtimaan onko mulla vaihdevuodet tulossa kun mieliala heittelee). Mä olen kuitenkin AINA hyväntuulinen, enkä yhtään pidä itsestäni kun olen kiukkuinen, koska se on hyvin epärakentavaa ja typerää (ja kuten huomaatte, en osaa kantaa kiukustani itse vastuuta, vaan syyllinen pitää löytää jostain muualta). ANYWAY, tarjotkaa siis myös terveellistä aamiaista is what I’m saying.

Mutsit duuniin

Serena Williams on kenties kaikkien aikojen kovin tennispelaaja. Hän on kuin luonnonvoima. Odottaessaan esikoistaan, hän piti kuitenkin taukoa pelikentiltä 13 kuukauden ajan. Hänen rankinginsa luisui sijalta 1 sijalle 453

Kun äiti jää pois työelämästä, se vaikuttaa konkreettisesti hänen uraansa. Ei aina yhtä dramaattisesti kuin Serena Williamsilla, mutta on selvää, että perhevapaista johtuvien työurakatkosten kohdentuminen pääosin naisille vääristää työelämäämme, yhteiskuntaamme, tasa-arvoa ja erityisesti äitien elämää.

Kotihoidontukijärjestelmä ylläpitää äitien pitkiä poissaoloja työelämästä. Se ei painosta työnantajia olemaan kekseliäitä ja joustavia sen suhteen, miten parhaat kyvyt saataisiin pysymään työuran syrjässä kiinni myös perhevapaiden aikaan – esimerkiksi luomalla mahdollisuuksia osa-aikatyöhön, lyhennettyyn työaikaan tai etätyöhön. 

Kelan tilastojen mukaan äidit pitivät viime vuonna 90% vanhempainpäivärahapäivistä. Myös kotihoidon tuen käyttäminen on Suomessa suosittua, ja sitä käyttävät enimmäkseen äidit. Pitkät hoitovapaat kotihoidon tuella heikentävät naisten työllisyyttä, ura- ja palkkakehitystä ja lopulta myös tulevaa eläkettä. Perhevapaajärjestelmämme ajaa naiset köyhyysloukkuun vuosia myöhemmin – naisten työeläke on keskimäärin 66 % miesten eläkkeestä.

Isän jääminen kotiin lapsen kanssa pitäisi olla yhtä itsestään selvää kuin äidinkin. On äärimmäisen vanhentunutta ja loukkaavaa ajatella, että isät jotenkin eivät pitäisi lasta hengissä siinä missä äitikin. Perhevapaiden tasaisempi jakaminen vanhempien välillä hyödyttäisi äitejä, isejä, työnantajia ja lapsia. Pidemmällä aikavälillä se heijastuisi asenteisiin ja purkaisi työelämän epätasa-arvoisia käytäntöjä.

Tarvitsemme järjestelmän, joka edesauttaa työn ja perheen yhteensovittamista – ei kampita sitä. Vanhemmilla, niin iseillä kuin äideilläkin, on oltava mahdollisuus ylläpitää ammattitaitoaan ja joustavasti työskennellä myös perhevapaiden aikana.

Suomalainen perhevapaajärjestelmä on luotu maailmaan, jota ei enää ole. Ensi vaalikaudella eduskunnan on uudistettava perhevapaajärjestelmä.

Ja Serena Williams? Hän taisteli itsensä Wimbledonin finaaliin 10 kuukautta synnytyksen jälkeen. Mutsit on aika kovia mimmejä.

Iltasatu on ihmisoikeus

Noni, lipsahtipas vähän tollanen teatraalinen otsikko, mutta mä haluaisin, että toi ois totta.

Tänään vietetään kansainvälistä lastenkirjapäivää. Tärkeä päivä, koska lastenkirjat ovat tietysti kytköksissä siihen, millaiset lukutaidon ja -tavan ihminen lapsi omaksuu. Lukutaito on monissa tutkimuksissa yhdistetty yleiseen elämässä menestymiseen – ja käänteisesti: lukutaidottomuus tai heikot lukutaidot aiheuttavan syrjäytyneisyyttä ja heikkoa koulu- ja työmenestystä.

Kodin rooli lasten lukutaidon kehityksessä on supertärkeä. Tuoreessa PIRLS-tutkimuksessa todetaan, että vaikuttavia tekijöitä olivat kotitaustan lisäksi vanhempien lukutottumukset ja asenteet.

“Mut kaikkihan Suomessa osaa lukea”. No ei osaa. Suomalaisnuorista 10% on heikko lukutaito. Kelaa mitä tahkoamista on kaikki muukin koulunkäynti, jos lukutaito on heikko. Se rajoittaa luonnollisesti menestystä jatko-opinnoissa ja työelämässä.

Eli kirja käteen, äiti ja isä. Lapselle lukeminen on kuin rahaa veisi pankkiin. Ja ei, ei oo pakko lukea Pikkunaisia tai Waltaria, vaan teksti voi ihan hyvin olla vaikka joku pitempi juttu Fortnite-lehdessä – pääasia, että lukemisesta tulee tapa. Kaikille tää ei tuu luonnostaan, ja jos on sukunsa ensimmäinen lukija, niin jeesiä pitää olla saatavilla vaikka neuvolassa tai varhaiskasvatuksessa.

Kouluilla on massiivinen määrä opetettavia asioita, mutta on kaksi asiaa, jotka mä soisin että jokainen lapsi koulussa (ja mielellään tietysti ensisijaisesti kotona) omaksuisi elämäntavoikseen: liikkumisen ja lukemisen. Ne parantavat yhteiskuntaa makrotasolla ja elämänlaatua henkilökohtaisella tasolla.

Kolme konkreettista askelta:

  1. Tunti viikossa kirjastossa. Joko koulun tai vanhempien tai isovanhempien kanssa. Tehkää vaikka korttelirinki ja vuorotelkaa kuka vie lapset kirjastoon. Jos heidät tarpeeksi sinnikkäästi sinne vie, niin ennen pitkää he tarttuvat johonkin kirjaan.
  2. Vartti iltasatua illassa. Aivan poskettoman hyviä kirjoja, joista kukaan lapsi ei ole pitämättä ovat Tatu ja Patu -kirjat (Päiväkodissa on meidän suosikkimme), Neropatin päiväkirjat, Lasse-kirjat (jos ruotsi sujuu, niin vielä hauskempia ovat Lassen pikkuveljen Håkanin toilailut)
  3. Ota tosissasi pienikin vihje lukemisinnosta. Vaikka se tarkoittaisi että pitää ostaa tai lainata lapsellesi Miklun ”kirja” – koska se, mitä Jörkka sanoo on totta: Lukeminen kannattaa aina.

Miksi se ei vaan lähde?

Hyvää naistenpäivää!

Naistenpäivä on pitkään ollut vähän kuin äitienpäivä, mutta kaikille naisille. Mä en missään nimessä ole se, joka saa ruusun ja alkaa heti svidduilla että ”väärin kunnioitettu”. On hienoa, että naistenpäivä noteerataan monin tavoin, ja uskon, että useimmat meistä myös tietävät, että naistenpäivän ydin ei ole aromaterapiahoidoissa, kukissa ja kuohuviinissä tai muussakaan hemmottelu-ulottuvuudessa. Naistenpäivän ydin on tasa-arvossa.

Mä en haluu olla karmee party pooper tänään kun ois salee tarjolla just niitä kukkia ja aromaterapiahoitoja, mutta juuri siksi haluan tuoda esille ihan hemmetin pelottavia tilastoja.

Suomi on monessa asiassa tilastojen kärkimaa. Valitettavasti me ollaan myös tilastojen kärkimaa perheväkivallassa. Jopa kolmasosa naisista pelkää kotona. Ensi- ja turvakotien liiton mukaan yli 900 000 naista joutuu Suomessa perheväkivallan uhriksi tai sen uhan alaiseksi.

Tämä on niin monisyinen ja monimutkainen ongelma, ettei helppoja ratkaisuja ole. Yksi kiireellinen selvä asia, joka on saatava kondikseen, on turvakotipaikkojen määrä. Suomessa on alle 200 turvakotipaikkaa kun niitä pitäisi olla ainakin 500. Osa ongelmista siis ratkeaa suoraviivaisesti resurssoinnilla, mutta suuri osa vaatii paljon isompaa ponnistusta ja kokonaisvaltaista muutosta.

Perheväkivallassa uhri kokee usein häpeää, vaikka oikeasti häpeä kuuluu tekijälle. Häpeä on väkivallan bensa, ja häpeää on vaikea murtaa. Se murtuu enemmällä puheella ja muutetuilla asenteilla. Uudessa Seelannissa lainsäädännössä on taattu perheväkivallan uhreille 10 päivää palkallista vapaata järjestää asiansa kuntoon ja hakea apua ja tukea. Vodafone on tehnyt omien työntekijöidensä osalta samanlaisen päätöksen ensimmäisenä yrityksenä maailmassa. Vodafone myös kouluttaa HR-henkilöstöään asiasta, ja tarjoaa työntekijälle ammattiapua. 10 päivää palkallista vapaata ei tietenkään ratkaise perheväkivaltaongelmaa, mutta ne ovat konkreettisia asioita, joilla murretaan sitä häpeää. Kun uhri TIETÄÄ, että apua on tarjolla (mistä sitä saa, miten sitä saa, että sua uskotaan), niin on helpompi uskaltaa hakea sitä. Kun asiaan puututaan tällä tasolla, se siirtää sitä häpeää tekijään suuntaan.

”Miksi se ei vaan lähde?” ajatellaan usein. Riina-Maria Metso on kirjoittanut samannimisen kirjan. Suosittelen lämpimästi sen lukemista. Se kuvailee elävästi ja kattavasti sen, miksi kotiväkivalta on niin vaikea asia ratkaista. Miksei se vaan lähde -kysymykseen on monta vastausta. Voi olla, ettei yksinkertaisesti ole rahaa lähteä. Voi olla, ettei ole paikkaa, johon mennä. Ennen kaikkea on pelko siitä, että väkivaltainen puoliso kostaa lähtemisen sinulle tai rakkaimmillesi – pahemmin kuin koskaan ennen.

NAISTENPÄIVÄ-TASA-ARVO-DISCLAIMER: Näen ympärilläni valtavan määrän mahtavia miehiä, joille tasa-arvo ei ole minkäänlainen ongelma, vaan itsestäänselvyys. He tajuavat rakenteellisia ongelmia, ja ymmärtävät nöyränä myös, että heiltä saattaa jäädä myös näkymättömiä haitallisia rakenteita havaitsematta, koska ne eivät iske häneen. Heidän kanssaan tehdään töitä ja bisnestä ja duunia ja elämää yhdessä, eikä sukupuoli ole kummallekaan mikään issue. Mulla on ollut näitä sekä pomoina että alaisina, ystävinä ja kollegoina. Nää ihmiset saa liian vähän creditiä.

Stadi kasvaa, mitä tekee valtio?

”Helsingin seutu on 2040 yhtä suuri kuin 10 kaupunkikeskuksen ulkopuolinen Suomi”, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Artikkelin mukaan parinkymmenen vuoden kuluttua kolmasosa suomalaisista asuu Helsingin seudulla. Tiedot perustuvat MDI:n selvitykseen.

Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000 asukkaalla vuoteen 2040 mennessä. VARTTIMILJOONA lisää ihmistä ei ole mikään pieni muuttoaalto. Se tarkoittaa asuntoja, kouluja, terveyskeskuksia, päiväkotipaikkoja, vanhusten palvelutaloja, bussivuoroja, roska-astioita, ainakin X-tuhatta uutta autoa Helsingin teille ja kaduille, ja monia muita asioita.

Ennusteet on ennusteita, mutta minkä muunkaan perusteella politiikka voi tehdä? Päättäjillä ei ole kristallipalloa eikä tohtori Emmet Brownin DeLoreania, joten ennusteiden varassahan sitä on pakko operoida.

No mitä sit pitää tehdä? Professori Mari Vaattovaara kirjoitti Kaupunkien aikakausi -julkaisussa

”Saimaannorppakin on tunnistettu valtakunnantason politiikan kohteeksi selkeämmin kuin Helsinki, pääkaupunkiseutu tai suurimmat kaupungit erityispiirteineen.”

Mä rakastan Saimaannorppiakin, ja niillä on paikkansa varmasti tulevissakin hallitusohjelmissa, mutta nyt viimeistään luulisi, että jokainen valtakunnanpoliitikko ymmärtää, että jatkossa me ei voida tehdä valtakunnan politiikkaa, ilman että aidosti panostamme kaupunkeihin.

En halua, että Suomi on siinä kondiksessa, että jengin on PAKKO muuttaa Helsinkiin. Ideaalia olisi tietysti, että jokainen voisi elää halutessaan ihan missä haluaa. Kaupungistuminen on kuitenkin globaali megatrendi, ja kaupunkien kasvu ja muuttoliike kaupunkeihin on totta ihan joka paikassa.

HS kirjoittaa, että ”kiinteistösijoittajat ovat viime vuosina huokailleet, että Suomessa on pitkäaikaisen aluepolitiikkamme johdosta miljoona asuntoa väärässä paikassa”.

Timo Aro sanoo Helsingin Sanomissa, että

”Tämä kaikki on ollut todella pitkään nähtävissä, mutta Suomessa on vaikeaa keskustella vaikeista asioista. Me voimme olla kaikki siihen syyllisiä”.

Eli keskustellaan! Nyt on vaalit, ja sehän on keskustelun sesonkiaikaa! Se, miten kaupungit kehittyvät, ei ole kiinni tsägästä, vaan järjestelmällisestä politiikasta ja strategioista. Kaupungit ovat monella tapaa meidän käyntikorttimme myös kansainvälisesti, ja kaupungeilla on paljon kansainvälistä yhteistyötä. Kansallisella tasolla täytyy nähdä kaupunkien potentiaali, ja tukea sitä järjestelmällisesti. Ymmärretäänkö me kaupunkien tarpeita? Siis hyvässä ja pahassa? Miten kansallisella tasolla toisaalta tuemme kaupunkien kilpailukykyä ja annamme tulitukea kestävän kasvun hankkeille, ja toisaalta jeesaamme niissä haitoissa ja haasteissa, jotka kasautuvat erityisesti kaupungeissa?

Tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen Suomen kuntaliitosta kirjoitti, että

”Minimitavoite kansalliselle kaupunkipolitiikalle on olla aiheuttamatta vahinkoa kaupunkien kukoistukselle”.

Ni pyritään nyt ees siihen.

Lisää matikkamimmejä!

Olemme tottuneita voittamaan PISA-tutkimuksia ja elvistelemään peruskoulullamme, mutta nyt rykäistiin peräpaikka tärkeässä koulutukseen liittyvässä tilastossa. Se on yllättävä ja ei-yllättävä yhdellä kertaa.

Maanantaina vietettiin kansainvälistä Women and girls in science -päivää, jonka kunniaksi Eurostat tilastoi millainen sukupuolijakauma alalla vallitsee.

Kuva kertoo karua tarinaa.

Paitsi että olemme maailman nopein kansa, niin olemme tottuneita myös pitämään itseämme maailman insinööreimpänä kansana. Insinööriydessä tiivistyy moni asia, joita me suomalaisuudessamme rakastamme ja kunnioitamme. Insinöörit ovat ratkaisukeskeisiä, no bullshit -tyyppejä, ehkä joskus julkisuuskuvaltaan vähän vakavahkoja, mutta selkeitä ja suoraviivaisia (ja oikeasti ihan humoristisia tyyppejä). Tilastosta on kuitenkin luettavissa, että olemme insinöörimiesten kansa.

On tunnistettu globaali ongelma, etteivät tytöt ja naiset opiskele ja työllisty tieteen, tekniikan, teknologian ja matematiikan aloilla samoissa määrin kuin pojat ja miehet. Tutkimus toisensa jälkeen on todistanut, että ominaisuudet ja taipumukset tytöillä ja pojilla ovat täsmälleen samat. Poikien aivot eivät ole jotenkin mekaanisempia kuin tyttöjen, vaan molemmilla sukupuolilla on täsmälleen samat kyvyt ja edellytykset näille aloille. Spoiler: Pojilla EI esim oo etumatka tyyliin isompien aivojen johdosta.

Missä vaiheessa dyykkaus siis tulee? Lapset ovat yhtä potentiaalisia insinöörejä pienenä, joten miksi heistä monin verroin useampi poika kuin tyttö hakeutuu alalle? Ja pitääkö pienen kemistiksi ja tutkijaksi haluavan tytön äitinä olla huolissaan?

No kolme juttua:

  1. Tähän on pakko panna paukkuja ja pohdintaa. Meidän pitää yhdessä analysoida miten gäppiä saadaan kurottua umpeen, ja millä tavalla saamme oikean retoriikan käyntiin ihan jokaisessa kodissa, eskarissa JA päiväkodissa! Nämä ovat tulevaisuuden aloja, ja on äärimmäisen tärkeää, että niihin yhä enemmän suuntautuvat sekä pojat että tytöt. Ja TODELLAKIN lähetän linkin tähän kirjoitukseen myös opetusministerille.
  2. Peiliinkin pitää katsoa. Äidit (Fakk! Omamaali!) juttelevat jo vauvoille eri tavoin riippuen sukupuolesta. Erään tutkimuksen mukaan äidit juttelivat pojille jopa kolme kertaa enemmän kuin tytöille numeroissa ja määrissä.
  3. Haluamme lisää samaistuttavia, sekä mies- että naispuolisia, esikuvia ja sankareita. Luimme kotona Leena Peltonen-Palotiestä, ja lapseni ryhtyi heti selvittämään miten hänkin voisi alkaa tutkia samoja asioita. Tämä on toive medialle, järjestöille, yliopistoille jne. Ja kröhöm, myös populaarikulttuurille.

Kokoomus on tänään julkaissut kaupunkiohjelman. Joo, se näyttää siltä, että poliitikot ovat sen kirjoittaneet, mutta siellä on oikeasti monta oikein hyvää asiaa.

dis good

Ensinnäkin on hienoa, että kaupungit on noteerattu! Kaupungit ovat jokaisessa maassa, ja erityisesti Suomessa, tärkeitä kasvun vetureita. Ohjelmassa myönnetään, että kaupungeilla on erityislaatuisia haasteita, joihin niiden täytyy saada vastata parhaalla mahdollisella tavalla, ilman että valtiovalta heittää kapulaa rattaisiin. Miten hienoa olisikaan keväällä muodostaa hallitus muiden sellaisten puolueiden kanssa, jotka EIVÄT suhtaudu kaupunkeihin vihamielisesti, ja alkaa panna täytäntöön kaupunkiohjelman listaa!

Erityisesti ilahduttaa tää kohta:

Kaupunkien rahoituksessa otetaan huomioon väestönkasvu ja sen tuomat palveluiden kysyntä ja investointitarpeet.

Nämä investointitarpeet – tai oikeastaan investointikyky – on nimittäin asia, joka ei ole kauheasti päässyt esille tulevassa soteuudistuksessa. Suunnitellussa soteuudistuksessa siis Helsingiltä (kuten toki kaikilta muiltakin kaupungeilta ja kunnilta) vietäisiin koko sotekokonaisuus maakunnille. Kun kaupungeilta yhtäkkiä lohkaistaan näin suuri toimintakokonaisuus pois, pienenee luonnollisesti investointikyky. Koska muuttoliike todella suuntautuu vahvasti koko ajan kaupunkeihin, on niiden pakko pystyä investoimaan! Kaupunkeihin tarvitaan asuntoja, päiväkoteja, julkista liikennettä jne.

Ja titta här, näinkin siellä sanotaan:

Vahvistetaan kaupunkipolitiikan asemaa valtakunnallisessa päätöksenteossa. Kootaan kaupunkipolitiikan kokonaisvastuu yhdelle ministerille.

Kaupunkiministeri! Kaupunkiministeriö! No sitä toi ylläoleva tietenkään EI tarkoita, mutta a girl can dream, can’t she?

Yksityiskohtien puutteesta tää ohjelma ei ainakaan jää kiinni. Se on todella kattava ja monipuolinen ja konkreettinen. Konkretiaa! Politiikassa! Eikö olekin ihanaa?

 

Kolme kirjavinkkiä alkuvuoteen

LUKEMINEN KANNATTAA AINA!

Annan kolme hyvää kirjavinkkiä, eikä yksikään niistä ole romaani mutta vaikka et olisi tietokirjaihminen, niin ÄLÄ LOPETA LUKEMISTA TÄHÄN!

Ensinnäkin: Tietokirja on huono sana. Englanniksi kaikesta ei-kaunokirjallisuudesta käytetään termiä non-fiction, mikä on paljon parempi. Tietokirja kuulostaa kauhean vakavalta ja myös siltä, että siellä pitäisi olla hirveästi TIETOA, vähän kuin Mitä, Missä, Milloin -kirjassa tai Pikkujättiläisessä (milleniaaleille tiedoksi että nämä ovat kirjasarjoja, joista etsittiin tietoa silloin kun ei vielä ollut internetiä. Eli vähän kuin Google mutta aakkosjärjestyksessä).

Toisekseen: Tietokirja antaa sellaisen viban, ettei siinä a) ole juonta, eikä b) juoni varsinkaan vedä.

Minä luin ensimmäisen non-fiction -kirjan varmaan kolmekymppisenä (siis tarkoitan TAHALLANI lukemiani kirjoja, koska toki esim kaikki opiskeluaikaiset oppikirjat olivat tietokirjoja). Olen lukenut PALJON, mutta olen aina ollut romaani-ihminen. Vuosien varrella olen ostellut kaikenlaisia ”tietokirjoja”, mutta ne ovat jääneet pölyttymään yöpöydälle, josta sitten kuukausia myöhemmin olen suosiolla siirtänyt ne kirjahyllyyn. Ongelma on ollut, että ne ovat kirjoja, joita ei ole kauhea vaikea laskea käsistään.

Mutta kas, näistä yhdessäkään ei ole tuota ongelmaa. Juoni ON ja se vetää.

Bad Blood: Erinomainen kirja huikeasta kimmasta nimeltä Elizabeth Holmes, joka onnistui keräämään kymmeniä miljoonia dollareita rahoitusta start upiinsa, joka parhaimmillaan oli Piilaakson valuaatioltaan ehkä korkein yksisarvinen (eli yritys, jota ei ole listattu pörssiin, mutta jonka arvoksi arvioidaan yli miljardi dollaria).

Red Card: Poikkeuksellisen yksityiskohtainen sukellus ammattilaisjalkapallon äärimmäisen järjestelmälliseen ja päätähuimaavaan korruptioon.

I’ll be gone in the dark: Rikosbloggarin pakkomielteestä tuli kirja. Michelle McNamara ei ole ammattipoliisi tai etsivä, mutta intohimoinen rikosharrastaja. Hän kirjoitti kirjan rikollisesta, joka vuosi kausia raiskasi ja tappoi lukuisia ihmisiä ympäri Kaliforniaa. Michelle McNamara antoi sarjamurhaajalle nimen Golden State Killer. Michelle itse kuoli ennen kuin ehti saada kirjaa ihan valmiiksi. Hänen hartain toiveensa ja elämäntyönsä oli auttaa saattaa tämä sarjamurhaaja oikeuden eteen. Melkein päivälleen kaksi kuukautta sen jälkeen kun kirja julkaistiin, ja 44 vuotta Golden State Killerin ensimmäisen rikoksen jälkeen, Joseph James DeAngelo pidätettiin ja on todettu syylliseksi.

 

 

Naisten palkkapäivä

Tiedätte sen päivän vuodesta, kun uutisoidaan, että tänään elimme yli planeetan varojen? Sitä kutsutaan ylikulutuspäiväksi ja tänä vuonna se oli elokuun alussa. Saman logiikan voi tehdä myös naisten ja miesten palkoille. Verrattuna miesten palkkoihin, me naiset lakkaamme tienaamasta huomenna. Niin että hyvää palkkapäivää vaan, arvon neidit ja rouvat.

palkkapäivä

Euroopan komission raportin mukaan sukupuolten välinen palkkaero EU-maissa on 16,2%, mutta Suomessa se on 17,4%. Tuossa siis tarkoitetaan keskimääräistä tuntipalkkaeroa. Mitä tulee kokonaistuloihin, niin mulla on hyviä ja huonoja uutisia.

Hyvät uutiset: Emme muihin EU-maihin verrattuna ole yhtä surkealla tolalla kuin ylemmässä tilastossa.

Huonot uutiset: se faktinen luku on 24,1%.

wiig

Kyllä, sukupuolten kokonaistulojen ero Suomessa on 24,1 % ja se on hävettävän suuri luku. Ja kun palkkaerot ovat työssäkäyvillä kovat, kertautuu se kun vuodet vierivät. Naisten ja miesten väliset eläke-erot ovat vielä suuremmat (työeläkejärjestelmässä vanhuuseläkkeelle siirtyneiden miesten keskimääräinen eläke on satoja euroja (vuonna 2016 yli 500 euroa) suurempi kuin naisten).

giphy

Komission mukaan palkkaepätasa-arvoon on viisi pääasiallista syytä:

  • Johtajat ja esimiehet saavat enemmän palkkaa, ja he ovat laajalti miehiä.
  • Naiset huolehtivat palkattomista tehtävistä enemmän kuin miehet (kotityöt, hoitotehtävät jne). Työmarkkinakontekstissa tää vaikuttaa siten, että naiset vaihtavat näistä syistä osa-aikaiseen työhön moninkertaisesti useammin kuin miehet.
  • Naiset viettävät miehiä useammin pitkiä ajanjaksoja poissa työmarkkinoilta (syyn taidatte tietää).
  • Nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaerot.
  • Palkkasyrjintä

No perhana. Mitä asialle sitten voi tehdä? Yksi vaihtoehto on tietysti vain tehdä aktiivisesti töitä 75,9% työajasta ja lopun ajan laiskotella, tehdä erilaisia testejä Buzzfeedissa (Valitse suosikkikakkusi niin kerromme kuka on täydellinen Disney-prinssi-poikaystäväsi!), juoruta naapurihuoneen Ritvan kanssa (Ritva tietää aina parhaat juorut) ja käydä röökijengin seurana pihalla vaikket polttaisikaan. Mutta mikäli jonkinsorttinen uraeteneminen siintää silmissä, niin tää ei ole kauhean tuloksekas strategia.

Voimmeko tehdä jotain muuta? Kyllä. Paljonkin asioita, mutta erityisesti meidän täytyy uudistaa meidän perhevapaajärjestelmämme. Me tarvitaan isejä myös kotiin ja äitejä myös töihin. Me tarvitaan paremmat mahikset yhteensovittaa työelämää ja perhettä esim. osa-aikatyön tai etätyön ja laadukkaan varhaiskasvatuksen kautta.

Mun sukupolven ihmiset on kyllästyneitä odottamaan, että tää homma saadaan kasaan ja vastaamaan nykyaikaa.

 

International Podcast Day

Sunnuntaina 30.9. vietetään kansainvälistä podcast-päivää (kyllä, it’s a real thing, jolla on ihan oikeat nettisivut, ja jos se kert lukee internetissä, niin se on TOTTA): https://internationalpodcastday.com/

Sunnuntai on itse asiassa oiva päivä viettää podcastpäivää, koska silloin on ehkä joustavammat aikataulut kuin arkena ja tilaa kalenterissa kuunnella podcasteja. Mun työmatkat alkavat käydä ihan liian lyhyiksi siihen nähden, miten paljon hyviä podcasteja mun puhelin alkaa olla pullollaan. Mä kuljen napit korvissa joka paikassa, missä saan liikkua yksin (eli kollegoitta tai lapsetta): työmatkoilla, kaupassa, lenkillä, salilla, tiskatessa, siivotessa jne. Jos podcastit eivät vielä kuulu sun arkeen, niin muuta tilanne. Jottei ihan tarvitse hakuampua, niin starter packiksi voit ottaa vaikka nää mun suosikit.

Ensimmäisenä suosittelen tietysti omaa podcastiani (duuhh). Sen nimi on Backlund&Lange -podcast, ja se on viikottainen podcast, jota pidän toimittaja Miina Langen kanssa. Aiheet ovat ihan mitä sattuu, mutta osuvat aika usein akselille feminismi-ura-äitielämä-politiikka-Netflix-tuuhea tukka-valkkari. https://soundcloud.com/backlundandlange tai https://itunes.apple.com/us/podcast/backlund-lange-podcast/id1297009183?mt=2

Meitä voi seurata myös instagramissa @backlundlangepodcast. Uusi jakso ilmestyy joka ikinen perjantai, ja ensi viikolla podcast täyttää yhden vuoden! Tervetuloa kyytiin!

Backlundlangelogo

Ja vaikkei uusia jaksoja olekaan tullut moneen kuukauteen, niin vanhat jaksot Tuomas Nyholmin kanssa tekemästäni podcastista Uhka vai mahdollisuus? löytyvät kaikki Suplasta, ja ovat aivan ajattomia.

SUPLA

Yritin jaotella podcasteja vähän teemoittain, mutta näitä voisi varmaan jaotella myös maittain, kestoittain jne. Amerikkalaiset ovat tässä(kin) edelle muuta maailmaa, koska kielialue, markkinoiden koko jne. Mutta jos kuuntelet sujuvasti amerikkaa, niin sieltä sitten todella löytyy aivan erinomaisia podcasteja. Minä kuitenkin päätin jakaa podcastit seuraaviin kategorioihin: Politiikka / yhteiskunta, Bingeattavat, bisnes, amerikkalaista laatua sekä Gimlet.

Politiikka/yhteiskunta:

Political Gabfest – Amerikkalaisen nettilehti Slaten kenties suosituin podcast on Slate’s Political Gabfest. Kolme toimittajaa keskustelee viikon ajankohtaisimmista poliittisista aiheista. Osallistujat ovat paitsi poikkeuksellisen älykkäitä ja sivistyneitä, myös humaaneja ja käsittämättömän taitavia retorisesti. Vakiokeskustelijat ovat David Plotz, Emily Bazelon ja John Dickerson. Yksi mun viikon kohokohdista on perjantaiaamun kävely töihin, koska uusi jakso on aina ilmestynyt joskus yön aikana (OMG mun elämä kuulostaa NIIN surulliselta kun kohokohta on joku nörttipodcast).

Politbyroo – Kolmen terävän tyypin viikoittainen podcast, jossa keskustellaan raikkaalla mutta näkemyksellisellä tavalla viikon politiikan uutiset järjestykseen. Sini Korpinen ja Juha Töyrylä ovat viestintäkonsultteja ja Matti Parpala toimitusjohtaja, mutta kullakin on hyvin läheinen suhde politiikkaan (Sini on ex-erityisavustaja, Juha valtakunnallisen järjestön ex-pääsihteeri ja Matti kaupunginvaltuutettu).

Apunen/Maliranta (SPAM) – Mulla on serious setä-crush sekä Matti Apuseen että Mika Malirantaan. Näiden kahden keskusteluja voisin kuunnella ihan miten kauan tahansa, mutta valitettavasti tää podcast ilmestyy vain joka toinen viikko. He puhuvat taloudesta relevantisti ja asiallisesti mutta usein äkkiväärissä konteksteissa.

Bingeattavat:

(Binge = katsoa tai kuunnella putkeen. Näissä sarjoissa tarina vie mennessään ja kantaa niin hyvin, että koko tuotantokauden haluaa kuunnella putkeen).

Serial, season 1 – Serial oli ensimmäinen podcast, josta tuli massiivinen ilmiö. Serial oli itse asiassa THE podcast, joka kertarysäyksellä mursi podcastmarkkinat valtavirraksi. Serialin ensimmäinen tuotantokausi kertoo eräästä henkirikoksesta 15 vuoden takaa. 18-vuotias Hae Min Lee löydetään kuolleena, ja pian hänen poikaystävänsä Adnan Syed tuomitaan murhasta, tosin aavistuksen heppoisin todistein. Toimittaja Sarah Koenig paneutuu tapaukseen, ja yrittää selvittää, mitä todellisuudessa tapahtuu. Serialista on tullut sittemmin myös toinen tuotantokausi, ja kolmas on tällä hetkellä käynnissä. Nekin ovat laadukkaita, mutta eivät koukuttavuudessaan yllä ensimmäisen kauden tasolle.

Dirty John – Myös Dirty John on true crime -genren podcast, ja sitäkin vetää kokenut toimittaja. Tarina on hyvin mielenkiintoinen. Aloin kuunnella tätä podcastia googlaamatta tarinaa sen enempää. Näin suosittelen että sinäkin teet, et halua spoilata itseltäsi mitään – eli älä klikkaakaan tota linkkiä!

Slow Burn – Slow Burnin ensimmäinen tuotantokausi kertoi yhdestä Amerikan suurimmasta poliittisesta skandaalista, Watergate skandaalista. Toinen tuotantokausi kertoo Bill Clintonin virkasyytteestä (Lewinsky-skandaali). Paitsi että podcast paneutuu moneen yksityiskohtaan, joita et näistä skandaaleista tiennyt, se myös maalaa hienosti tuokiokuvaa sen hetkisestä yhteiskunnasta, ja siitä millä tavalla skandaalit vaikuttivat eri ihmisten elämiin.

Bisnes:

Skimm’d from the couch – The Skimm yrityksen perustajat Carly Zakin ja Danielle Weisberg haastattelevat menestyneitä naisia eri puolilta bisnesmaailmaa. Carly ja Danielle kuulostavat välillä suorastaan lapsenomaisilta, mutta heidän kysymyksensä ovat hyviä, heidän saavutuksensa ovat kunnioitettavia, ja niin ovat heidän vieraansakin.

Avokonttori – Avokonttori on Ellun Kanojen uusi podcast yrityskulttuurista. Jaksoja on tähän mennessä tullut vasta kaksi, mutta ilahduksekseni molemmissa on ollut vieras, joka on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen, sujuvasanainen ja ei todellakaan se ilmiselvin vieras. Podcastia on ilo kuunnella, ja siitä tarttuu hyviä ajatuksia mukaan.

Inc. Uncensored – Inc. lehden podcast on boostaus heidän lehden uusimmalle numerolle, ja käsittelee aina aiheita, jotka ovat ilmestyneet uusimmassa Incissä. Konsepti toimii hyvin, sillä jutun tehnyt toimittaja avaa ilmiötä tai aihetta, ja siitä viritetään rentoa keskustelua asiaa tuntevien toimittajien kesken.

Amerikkalaista laatua:

Mainiota tarinankerrontaa ja taattua laatua podcast-muodossa tarjoavat This American Life, Planet Money ja Invisibilia.

Gimlet Media:

Gimlet Media on podcast-yritys, ja varmaan ensimmäisiä Amerikassa. Aivan ensimmäiseksi suosittelen kuuntelemaan Gimletin ensimmäisen podcastin, jonka nimi on Start up. Start up kertoo siitä, miten Gimletin perustaja Alex Blumberg perustaa yrityksen tietämättä mitään yrityksen perustamisesta. Seuraavat Start up -kaudet ovat seuranneet muita start upeja ja start up -skenen ympärillä toimivaa mikro- (tai, no, ehkä nykyään makro-) -kosmosta. Gimlet onnistui visiossaan, ja tuottaa nyt lukuisia eri podcasteja, ja ne ovat kaikki erittäin hyviä. Gimletin voi nähdä laadun takeena. Omia suosikkejani ovat Start upin lisäksi podcastit Reply All, Science vs. sekä Mystery show (sitä tosin tuli valitettavasti vain yksi tuotantokausi). Bonuksena erittäin hyvä futispodcast We came to win. Ja ei, ei todellakaan tarvitse olla kovinkaan kiinnostunut futiksesta, että tää podcast resonoi!

Please kommentoi sun omat suosikit ja suositukset tähän alle! Etsin aina mielenkiintoista uuttaa kuunneltavaa, ja niin varmaan muutkin tän postauksen lukijat.