Naisten palkkapäivä

Tiedätte sen päivän vuodesta, kun uutisoidaan, että tänään elimme yli planeetan varojen? Sitä kutsutaan ylikulutuspäiväksi ja tänä vuonna se oli elokuun alussa. Saman logiikan voi tehdä myös naisten ja miesten palkoille. Verrattuna miesten palkkoihin, me naiset lakkaamme tienaamasta huomenna. Niin että hyvää palkkapäivää vaan, arvon neidit ja rouvat.

palkkapäivä

Euroopan komission raportin mukaan sukupuolten välinen palkkaero EU-maissa on 16,2%, mutta Suomessa se on 17,4%. Tuossa siis tarkoitetaan keskimääräistä tuntipalkkaeroa. Mitä tulee kokonaistuloihin, niin mulla on hyviä ja huonoja uutisia.

Hyvät uutiset: Emme muihin EU-maihin verrattuna ole yhtä surkealla tolalla kuin ylemmässä tilastossa.

Huonot uutiset: se faktinen luku on 24,1%.

wiig

Kyllä, sukupuolten kokonaistulojen ero Suomessa on 24,1 % ja se on hävettävän suuri luku. Ja kun palkkaerot ovat työssäkäyvillä kovat, kertautuu se kun vuodet vierivät. Naisten ja miesten väliset eläke-erot ovat vielä suuremmat (työeläkejärjestelmässä vanhuuseläkkeelle siirtyneiden miesten keskimääräinen eläke on satoja euroja (vuonna 2016 yli 500 euroa) suurempi kuin naisten).

giphy

Komission mukaan palkkaepätasa-arvoon on viisi pääasiallista syytä:

  • Johtajat ja esimiehet saavat enemmän palkkaa, ja he ovat laajalti miehiä.
  • Naiset huolehtivat palkattomista tehtävistä enemmän kuin miehet (kotityöt, hoitotehtävät jne). Työmarkkinakontekstissa tää vaikuttaa siten, että naiset vaihtavat näistä syistä osa-aikaiseen työhön moninkertaisesti useammin kuin miehet.
  • Naiset viettävät miehiä useammin pitkiä ajanjaksoja poissa työmarkkinoilta (syyn taidatte tietää).
  • Nais- ja miesvaltaisten alojen palkkaerot.
  • Palkkasyrjintä

No perhana. Mitä asialle sitten voi tehdä? Yksi vaihtoehto on tietysti vain tehdä aktiivisesti töitä 75,9% työajasta ja lopun ajan laiskotella, tehdä erilaisia testejä Buzzfeedissa (Valitse suosikkikakkusi niin kerromme kuka on täydellinen Disney-prinssi-poikaystäväsi!), juoruta naapurihuoneen Ritvan kanssa (Ritva tietää aina parhaat juorut) ja käydä röökijengin seurana pihalla vaikket polttaisikaan. Mutta mikäli jonkinsorttinen uraeteneminen siintää silmissä, niin tää ei ole kauhean tuloksekas strategia.

Voimmeko tehdä jotain muuta? Kyllä. Paljonkin asioita, mutta erityisesti meidän täytyy uudistaa meidän perhevapaajärjestelmämme. Me tarvitaan isejä myös kotiin ja äitejä myös töihin. Me tarvitaan paremmat mahikset yhteensovittaa työelämää ja perhettä esim. osa-aikatyön tai etätyön ja laadukkaan varhaiskasvatuksen kautta.

Mun sukupolven ihmiset on kyllästyneitä odottamaan, että tää homma saadaan kasaan ja vastaamaan nykyaikaa.

 

Miksi se ei vaan lähde?

Hyvää naistenpäivää!

Naistenpäivä on pitkään ollut vähän kuin äitienpäivä, mutta kaikille naisille. Mä en missään nimessä ole se, joka saa ruusun ja alkaa heti svidduilla että ”väärin kunnioitettu”. On hienoa, että naistenpäivä noteerataan monin tavoin, ja uskon, että useimmat meistä myös tietävät, että naistenpäivän ydin ei ole aromaterapiahoidoissa, kukissa ja kuohuviinissä tai muussakaan hemmottelu-ulottuvuudessa. Naistenpäivän ydin on tasa-arvossa.

Mä en haluu olla karmee party pooper tänään kun ois salee tarjolla just niitä kukkia ja aromaterapiahoitoja, mutta juuri siksi haluan tuoda esille ihan hemmetin pelottavia tilastoja.

Suomi on monessa asiassa tilastojen kärkimaa. Valitettavasti me ollaan myös tilastojen kärkimaa perheväkivallassa. Jopa kolmasosa naisista pelkää kotona. Ensi- ja turvakotien liiton mukaan yli 900 000 naista joutuu Suomessa perheväkivallan uhriksi tai sen uhan alaiseksi.

Tämä on niin monisyinen ja monimutkainen ongelma, ettei helppoja ratkaisuja ole. Yksi kiireellinen selvä asia, joka on saatava kondikseen, on turvakotipaikkojen määrä. Suomessa on alle 200 turvakotipaikkaa kun niitä pitäisi olla ainakin 500. Osa ongelmista siis ratkeaa suoraviivaisesti resurssoinnilla, mutta suuri osa vaatii paljon isompaa ponnistusta ja kokonaisvaltaista muutosta.

Perheväkivallassa uhri kokee usein häpeää, vaikka oikeasti häpeä kuuluu tekijälle. Häpeä on väkivallan bensa, ja häpeää on vaikea murtaa. Se murtuu enemmällä puheella ja muutetuilla asenteilla. Uudessa Seelannissa lainsäädännössä on taattu perheväkivallan uhreille 10 päivää palkallista vapaata järjestää asiansa kuntoon ja hakea apua ja tukea. Vodafone on tehnyt omien työntekijöidensä osalta samanlaisen päätöksen ensimmäisenä yrityksenä maailmassa. Vodafone myös kouluttaa HR-henkilöstöään asiasta, ja tarjoaa työntekijälle ammattiapua. 10 päivää palkallista vapaata ei tietenkään ratkaise perheväkivaltaongelmaa, mutta ne ovat konkreettisia asioita, joilla murretaan sitä häpeää. Kun uhri TIETÄÄ, että apua on tarjolla (mistä sitä saa, miten sitä saa, että sua uskotaan), niin on helpompi uskaltaa hakea sitä. Kun asiaan puututaan tällä tasolla, se siirtää sitä häpeää tekijään suuntaan.

”Miksi se ei vaan lähde?” ajatellaan usein. Riina-Maria Metso on kirjoittanut samannimisen kirjan. Suosittelen lämpimästi sen lukemista. Se kuvailee elävästi ja kattavasti sen, miksi kotiväkivalta on niin vaikea asia ratkaista. Miksei se vaan lähde -kysymykseen on monta vastausta. Voi olla, ettei yksinkertaisesti ole rahaa lähteä. Voi olla, ettei ole paikkaa, johon mennä. Ennen kaikkea on pelko siitä, että väkivaltainen puoliso kostaa lähtemisen sinulle tai rakkaimmillesi – pahemmin kuin koskaan ennen.

NAISTENPÄIVÄ-TASA-ARVO-DISCLAIMER: Näen ympärilläni valtavan määrän mahtavia miehiä, joille tasa-arvo ei ole minkäänlainen ongelma, vaan itsestäänselvyys. He tajuavat rakenteellisia ongelmia, ja ymmärtävät nöyränä myös, että heiltä saattaa jäädä myös näkymättömiä haitallisia rakenteita havaitsematta, koska ne eivät iske häneen. Heidän kanssaan tehdään töitä ja bisnestä ja duunia ja elämää yhdessä, eikä sukupuoli ole kummallekaan mikään issue. Mulla on ollut näitä sekä pomoina että alaisina, ystävinä ja kollegoina. Nää ihmiset saa liian vähän creditiä.

Stadi kasvaa, mitä tekee valtio?

”Helsingin seutu on 2040 yhtä suuri kuin 10 kaupunkikeskuksen ulkopuolinen Suomi”, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Artikkelin mukaan parinkymmenen vuoden kuluttua kolmasosa suomalaisista asuu Helsingin seudulla. Tiedot perustuvat MDI:n selvitykseen.

Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000 asukkaalla vuoteen 2040 mennessä. VARTTIMILJOONA lisää ihmistä ei ole mikään pieni muuttoaalto. Se tarkoittaa asuntoja, kouluja, terveyskeskuksia, päiväkotipaikkoja, vanhusten palvelutaloja, bussivuoroja, roska-astioita, ainakin X-tuhatta uutta autoa Helsingin teille ja kaduille, ja monia muita asioita.

Ennusteet on ennusteita, mutta minkä muunkaan perusteella politiikka voi tehdä? Päättäjillä ei ole kristallipalloa eikä tohtori Emmet Brownin DeLoreania, joten ennusteiden varassahan sitä on pakko operoida.

No mitä sit pitää tehdä? Professori Mari Vaattovaara kirjoitti Kaupunkien aikakausi -julkaisussa

”Saimaannorppakin on tunnistettu valtakunnantason politiikan kohteeksi selkeämmin kuin Helsinki, pääkaupunkiseutu tai suurimmat kaupungit erityispiirteineen.”

Mä rakastan Saimaannorppiakin, ja niillä on paikkansa varmasti tulevissakin hallitusohjelmissa, mutta nyt viimeistään luulisi, että jokainen valtakunnanpoliitikko ymmärtää, että jatkossa me ei voida tehdä valtakunnan politiikkaa, ilman että aidosti panostamme kaupunkeihin.

En halua, että Suomi on siinä kondiksessa, että jengin on PAKKO muuttaa Helsinkiin. Ideaalia olisi tietysti, että jokainen voisi elää halutessaan ihan missä haluaa. Kaupungistuminen on kuitenkin globaali megatrendi, ja kaupunkien kasvu ja muuttoliike kaupunkeihin on totta ihan joka paikassa.

HS kirjoittaa, että ”kiinteistösijoittajat ovat viime vuosina huokailleet, että Suomessa on pitkäaikaisen aluepolitiikkamme johdosta miljoona asuntoa väärässä paikassa”.

Timo Aro sanoo Helsingin Sanomissa, että

”Tämä kaikki on ollut todella pitkään nähtävissä, mutta Suomessa on vaikeaa keskustella vaikeista asioista. Me voimme olla kaikki siihen syyllisiä”.

Eli keskustellaan! Nyt on vaalit, ja sehän on keskustelun sesonkiaikaa! Se, miten kaupungit kehittyvät, ei ole kiinni tsägästä, vaan järjestelmällisestä politiikasta ja strategioista. Kaupungit ovat monella tapaa meidän käyntikorttimme myös kansainvälisesti, ja kaupungeilla on paljon kansainvälistä yhteistyötä. Kansallisella tasolla täytyy nähdä kaupunkien potentiaali, ja tukea sitä järjestelmällisesti. Ymmärretäänkö me kaupunkien tarpeita? Siis hyvässä ja pahassa? Miten kansallisella tasolla toisaalta tuemme kaupunkien kilpailukykyä ja annamme tulitukea kestävän kasvun hankkeille, ja toisaalta jeesaamme niissä haitoissa ja haasteissa, jotka kasautuvat erityisesti kaupungeissa?

Tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen Suomen kuntaliitosta kirjoitti, että

”Minimitavoite kansalliselle kaupunkipolitiikalle on olla aiheuttamatta vahinkoa kaupunkien kukoistukselle”.

Ni pyritään nyt ees siihen.

Lisää matikkamimmejä!

Olemme tottuneita voittamaan PISA-tutkimuksia ja elvistelemään peruskoulullamme, mutta nyt rykäistiin peräpaikka tärkeässä koulutukseen liittyvässä tilastossa. Se on yllättävä ja ei-yllättävä yhdellä kertaa.

Maanantaina vietettiin kansainvälistä Women and girls in science -päivää, jonka kunniaksi Eurostat tilastoi millainen sukupuolijakauma alalla vallitsee.

Kuva kertoo karua tarinaa.

Paitsi että olemme maailman nopein kansa, niin olemme tottuneita myös pitämään itseämme maailman insinööreimpänä kansana. Insinööriydessä tiivistyy moni asia, joita me suomalaisuudessamme rakastamme ja kunnioitamme. Insinöörit ovat ratkaisukeskeisiä, no bullshit -tyyppejä, ehkä joskus julkisuuskuvaltaan vähän vakavahkoja, mutta selkeitä ja suoraviivaisia (ja oikeasti ihan humoristisia tyyppejä). Tilastosta on kuitenkin luettavissa, että olemme insinöörimiesten kansa.

On tunnistettu globaali ongelma, etteivät tytöt ja naiset opiskele ja työllisty tieteen, tekniikan, teknologian ja matematiikan aloilla samoissa määrin kuin pojat ja miehet. Tutkimus toisensa jälkeen on todistanut, että ominaisuudet ja taipumukset tytöillä ja pojilla ovat täsmälleen samat. Poikien aivot eivät ole jotenkin mekaanisempia kuin tyttöjen, vaan molemmilla sukupuolilla on täsmälleen samat kyvyt ja edellytykset näille aloille. Spoiler: Pojilla EI esim oo etumatka tyyliin isompien aivojen johdosta.

Missä vaiheessa dyykkaus siis tulee? Lapset ovat yhtä potentiaalisia insinöörejä pienenä, joten miksi heistä monin verroin useampi poika kuin tyttö hakeutuu alalle? Ja pitääkö pienen kemistiksi ja tutkijaksi haluavan tytön äitinä olla huolissaan?

No kolme juttua:

  1. Tähän on pakko panna paukkuja ja pohdintaa. Meidän pitää yhdessä analysoida miten gäppiä saadaan kurottua umpeen, ja millä tavalla saamme oikean retoriikan käyntiin ihan jokaisessa kodissa, eskarissa JA päiväkodissa! Nämä ovat tulevaisuuden aloja, ja on äärimmäisen tärkeää, että niihin yhä enemmän suuntautuvat sekä pojat että tytöt. Ja TODELLAKIN lähetän linkin tähän kirjoitukseen myös opetusministerille.
  2. Peiliinkin pitää katsoa. Äidit (Fakk! Omamaali!) juttelevat jo vauvoille eri tavoin riippuen sukupuolesta. Erään tutkimuksen mukaan äidit juttelivat pojille jopa kolme kertaa enemmän kuin tytöille numeroissa ja määrissä.
  3. Haluamme lisää samaistuttavia, sekä mies- että naispuolisia, esikuvia ja sankareita. Luimme kotona Leena Peltonen-Palotiestä, ja lapseni ryhtyi heti selvittämään miten hänkin voisi alkaa tutkia samoja asioita. Tämä on toive medialle, järjestöille, yliopistoille jne. Ja kröhöm, myös populaarikulttuurille.

Kokoomus on tänään julkaissut kaupunkiohjelman. Joo, se näyttää siltä, että poliitikot ovat sen kirjoittaneet, mutta siellä on oikeasti monta oikein hyvää asiaa.

dis good

Ensinnäkin on hienoa, että kaupungit on noteerattu! Kaupungit ovat jokaisessa maassa, ja erityisesti Suomessa, tärkeitä kasvun vetureita. Ohjelmassa myönnetään, että kaupungeilla on erityislaatuisia haasteita, joihin niiden täytyy saada vastata parhaalla mahdollisella tavalla, ilman että valtiovalta heittää kapulaa rattaisiin. Miten hienoa olisikaan keväällä muodostaa hallitus muiden sellaisten puolueiden kanssa, jotka EIVÄT suhtaudu kaupunkeihin vihamielisesti, ja alkaa panna täytäntöön kaupunkiohjelman listaa!

Erityisesti ilahduttaa tää kohta:

Kaupunkien rahoituksessa otetaan huomioon väestönkasvu ja sen tuomat palveluiden kysyntä ja investointitarpeet.

Nämä investointitarpeet – tai oikeastaan investointikyky – on nimittäin asia, joka ei ole kauheasti päässyt esille tulevassa soteuudistuksessa. Suunnitellussa soteuudistuksessa siis Helsingiltä (kuten toki kaikilta muiltakin kaupungeilta ja kunnilta) vietäisiin koko sotekokonaisuus maakunnille. Kun kaupungeilta yhtäkkiä lohkaistaan näin suuri toimintakokonaisuus pois, pienenee luonnollisesti investointikyky. Koska muuttoliike todella suuntautuu vahvasti koko ajan kaupunkeihin, on niiden pakko pystyä investoimaan! Kaupunkeihin tarvitaan asuntoja, päiväkoteja, julkista liikennettä jne.

Ja titta här, näinkin siellä sanotaan:

Vahvistetaan kaupunkipolitiikan asemaa valtakunnallisessa päätöksenteossa. Kootaan kaupunkipolitiikan kokonaisvastuu yhdelle ministerille.

Kaupunkiministeri! Kaupunkiministeriö! No sitä toi ylläoleva tietenkään EI tarkoita, mutta a girl can dream, can’t she?

Yksityiskohtien puutteesta tää ohjelma ei ainakaan jää kiinni. Se on todella kattava ja monipuolinen ja konkreettinen. Konkretiaa! Politiikassa! Eikö olekin ihanaa?

 

Kolme kirjavinkkiä alkuvuoteen

LUKEMINEN KANNATTAA AINA!

Annan kolme hyvää kirjavinkkiä, eikä yksikään niistä ole romaani mutta vaikka et olisi tietokirjaihminen, niin ÄLÄ LOPETA LUKEMISTA TÄHÄN!

Ensinnäkin: Tietokirja on huono sana. Englanniksi kaikesta ei-kaunokirjallisuudesta käytetään termiä non-fiction, mikä on paljon parempi. Tietokirja kuulostaa kauhean vakavalta ja myös siltä, että siellä pitäisi olla hirveästi TIETOA, vähän kuin Mitä, Missä, Milloin -kirjassa tai Pikkujättiläisessä (milleniaaleille tiedoksi että nämä ovat kirjasarjoja, joista etsittiin tietoa silloin kun ei vielä ollut internetiä. Eli vähän kuin Google mutta aakkosjärjestyksessä).

Toisekseen: Tietokirja antaa sellaisen viban, ettei siinä a) ole juonta, eikä b) juoni varsinkaan vedä.

Minä luin ensimmäisen non-fiction -kirjan varmaan kolmekymppisenä (siis tarkoitan TAHALLANI lukemiani kirjoja, koska toki esim kaikki opiskeluaikaiset oppikirjat olivat tietokirjoja). Olen lukenut PALJON, mutta olen aina ollut romaani-ihminen. Vuosien varrella olen ostellut kaikenlaisia ”tietokirjoja”, mutta ne ovat jääneet pölyttymään yöpöydälle, josta sitten kuukausia myöhemmin olen suosiolla siirtänyt ne kirjahyllyyn. Ongelma on ollut, että ne ovat kirjoja, joita ei ole kauhea vaikea laskea käsistään.

Mutta kas, näistä yhdessäkään ei ole tuota ongelmaa. Juoni ON ja se vetää.

Bad Blood: Erinomainen kirja huikeasta kimmasta nimeltä Elizabeth Holmes, joka onnistui keräämään kymmeniä miljoonia dollareita rahoitusta start upiinsa, joka parhaimmillaan oli Piilaakson valuaatioltaan ehkä korkein yksisarvinen (eli yritys, jota ei ole listattu pörssiin, mutta jonka arvoksi arvioidaan yli miljardi dollaria).

Red Card: Poikkeuksellisen yksityiskohtainen sukellus ammattilaisjalkapallon äärimmäisen järjestelmälliseen ja päätähuimaavaan korruptioon.

I’ll be gone in the dark: Rikosbloggarin pakkomielteestä tuli kirja. Michelle McNamara ei ole ammattipoliisi tai etsivä, mutta intohimoinen rikosharrastaja. Hän kirjoitti kirjan rikollisesta, joka vuosi kausia raiskasi ja tappoi lukuisia ihmisiä ympäri Kaliforniaa. Michelle McNamara antoi sarjamurhaajalle nimen Golden State Killer. Michelle itse kuoli ennen kuin ehti saada kirjaa ihan valmiiksi. Hänen hartain toiveensa ja elämäntyönsä oli auttaa saattaa tämä sarjamurhaaja oikeuden eteen. Melkein päivälleen kaksi kuukautta sen jälkeen kun kirja julkaistiin, ja 44 vuotta Golden State Killerin ensimmäisen rikoksen jälkeen, Joseph James DeAngelo pidätettiin ja on todettu syylliseksi.

 

 

International Podcast Day

Sunnuntaina 30.9. vietetään kansainvälistä podcast-päivää (kyllä, it’s a real thing, jolla on ihan oikeat nettisivut, ja jos se kert lukee internetissä, niin se on TOTTA): https://internationalpodcastday.com/

Sunnuntai on itse asiassa oiva päivä viettää podcastpäivää, koska silloin on ehkä joustavammat aikataulut kuin arkena ja tilaa kalenterissa kuunnella podcasteja. Mun työmatkat alkavat käydä ihan liian lyhyiksi siihen nähden, miten paljon hyviä podcasteja mun puhelin alkaa olla pullollaan. Mä kuljen napit korvissa joka paikassa, missä saan liikkua yksin (eli kollegoitta tai lapsetta): työmatkoilla, kaupassa, lenkillä, salilla, tiskatessa, siivotessa jne. Jos podcastit eivät vielä kuulu sun arkeen, niin muuta tilanne. Jottei ihan tarvitse hakuampua, niin starter packiksi voit ottaa vaikka nää mun suosikit.

Ensimmäisenä suosittelen tietysti omaa podcastiani (duuhh). Sen nimi on Backlund&Lange -podcast, ja se on viikottainen podcast, jota pidän toimittaja Miina Langen kanssa. Aiheet ovat ihan mitä sattuu, mutta osuvat aika usein akselille feminismi-ura-äitielämä-politiikka-Netflix-tuuhea tukka-valkkari. https://soundcloud.com/backlundandlange tai https://itunes.apple.com/us/podcast/backlund-lange-podcast/id1297009183?mt=2

Meitä voi seurata myös instagramissa @backlundlangepodcast. Uusi jakso ilmestyy joka ikinen perjantai, ja ensi viikolla podcast täyttää yhden vuoden! Tervetuloa kyytiin!

Backlundlangelogo

Ja vaikkei uusia jaksoja olekaan tullut moneen kuukauteen, niin vanhat jaksot Tuomas Nyholmin kanssa tekemästäni podcastista Uhka vai mahdollisuus? löytyvät kaikki Suplasta, ja ovat aivan ajattomia.

SUPLA

Yritin jaotella podcasteja vähän teemoittain, mutta näitä voisi varmaan jaotella myös maittain, kestoittain jne. Amerikkalaiset ovat tässä(kin) edelle muuta maailmaa, koska kielialue, markkinoiden koko jne. Mutta jos kuuntelet sujuvasti amerikkaa, niin sieltä sitten todella löytyy aivan erinomaisia podcasteja. Minä kuitenkin päätin jakaa podcastit seuraaviin kategorioihin: Politiikka / yhteiskunta, Bingeattavat, bisnes, amerikkalaista laatua sekä Gimlet.

Politiikka/yhteiskunta:

Political Gabfest – Amerikkalaisen nettilehti Slaten kenties suosituin podcast on Slate’s Political Gabfest. Kolme toimittajaa keskustelee viikon ajankohtaisimmista poliittisista aiheista. Osallistujat ovat paitsi poikkeuksellisen älykkäitä ja sivistyneitä, myös humaaneja ja käsittämättömän taitavia retorisesti. Vakiokeskustelijat ovat David Plotz, Emily Bazelon ja John Dickerson. Yksi mun viikon kohokohdista on perjantaiaamun kävely töihin, koska uusi jakso on aina ilmestynyt joskus yön aikana (OMG mun elämä kuulostaa NIIN surulliselta kun kohokohta on joku nörttipodcast).

Politbyroo – Kolmen terävän tyypin viikoittainen podcast, jossa keskustellaan raikkaalla mutta näkemyksellisellä tavalla viikon politiikan uutiset järjestykseen. Sini Korpinen ja Juha Töyrylä ovat viestintäkonsultteja ja Matti Parpala toimitusjohtaja, mutta kullakin on hyvin läheinen suhde politiikkaan (Sini on ex-erityisavustaja, Juha valtakunnallisen järjestön ex-pääsihteeri ja Matti kaupunginvaltuutettu).

Apunen/Maliranta (SPAM) – Mulla on serious setä-crush sekä Matti Apuseen että Mika Malirantaan. Näiden kahden keskusteluja voisin kuunnella ihan miten kauan tahansa, mutta valitettavasti tää podcast ilmestyy vain joka toinen viikko. He puhuvat taloudesta relevantisti ja asiallisesti mutta usein äkkiväärissä konteksteissa.

Bingeattavat:

(Binge = katsoa tai kuunnella putkeen. Näissä sarjoissa tarina vie mennessään ja kantaa niin hyvin, että koko tuotantokauden haluaa kuunnella putkeen).

Serial, season 1 – Serial oli ensimmäinen podcast, josta tuli massiivinen ilmiö. Serial oli itse asiassa THE podcast, joka kertarysäyksellä mursi podcastmarkkinat valtavirraksi. Serialin ensimmäinen tuotantokausi kertoo eräästä henkirikoksesta 15 vuoden takaa. 18-vuotias Hae Min Lee löydetään kuolleena, ja pian hänen poikaystävänsä Adnan Syed tuomitaan murhasta, tosin aavistuksen heppoisin todistein. Toimittaja Sarah Koenig paneutuu tapaukseen, ja yrittää selvittää, mitä todellisuudessa tapahtuu. Serialista on tullut sittemmin myös toinen tuotantokausi, ja kolmas on tällä hetkellä käynnissä. Nekin ovat laadukkaita, mutta eivät koukuttavuudessaan yllä ensimmäisen kauden tasolle.

Dirty John – Myös Dirty John on true crime -genren podcast, ja sitäkin vetää kokenut toimittaja. Tarina on hyvin mielenkiintoinen. Aloin kuunnella tätä podcastia googlaamatta tarinaa sen enempää. Näin suosittelen että sinäkin teet, et halua spoilata itseltäsi mitään – eli älä klikkaakaan tota linkkiä!

Slow Burn – Slow Burnin ensimmäinen tuotantokausi kertoi yhdestä Amerikan suurimmasta poliittisesta skandaalista, Watergate skandaalista. Toinen tuotantokausi kertoo Bill Clintonin virkasyytteestä (Lewinsky-skandaali). Paitsi että podcast paneutuu moneen yksityiskohtaan, joita et näistä skandaaleista tiennyt, se myös maalaa hienosti tuokiokuvaa sen hetkisestä yhteiskunnasta, ja siitä millä tavalla skandaalit vaikuttivat eri ihmisten elämiin.

Bisnes:

Skimm’d from the couch – The Skimm yrityksen perustajat Carly Zakin ja Danielle Weisberg haastattelevat menestyneitä naisia eri puolilta bisnesmaailmaa. Carly ja Danielle kuulostavat välillä suorastaan lapsenomaisilta, mutta heidän kysymyksensä ovat hyviä, heidän saavutuksensa ovat kunnioitettavia, ja niin ovat heidän vieraansakin.

Avokonttori – Avokonttori on Ellun Kanojen uusi podcast yrityskulttuurista. Jaksoja on tähän mennessä tullut vasta kaksi, mutta ilahduksekseni molemmissa on ollut vieras, joka on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen, sujuvasanainen ja ei todellakaan se ilmiselvin vieras. Podcastia on ilo kuunnella, ja siitä tarttuu hyviä ajatuksia mukaan.

Inc. Uncensored – Inc. lehden podcast on boostaus heidän lehden uusimmalle numerolle, ja käsittelee aina aiheita, jotka ovat ilmestyneet uusimmassa Incissä. Konsepti toimii hyvin, sillä jutun tehnyt toimittaja avaa ilmiötä tai aihetta, ja siitä viritetään rentoa keskustelua asiaa tuntevien toimittajien kesken.

Amerikkalaista laatua:

Mainiota tarinankerrontaa ja taattua laatua podcast-muodossa tarjoavat This American Life, Planet Money ja Invisibilia.

Gimlet Media:

Gimlet Media on podcast-yritys, ja varmaan ensimmäisiä Amerikassa. Aivan ensimmäiseksi suosittelen kuuntelemaan Gimletin ensimmäisen podcastin, jonka nimi on Start up. Start up kertoo siitä, miten Gimletin perustaja Alex Blumberg perustaa yrityksen tietämättä mitään yrityksen perustamisesta. Seuraavat Start up -kaudet ovat seuranneet muita start upeja ja start up -skenen ympärillä toimivaa mikro- (tai, no, ehkä nykyään makro-) -kosmosta. Gimlet onnistui visiossaan, ja tuottaa nyt lukuisia eri podcasteja, ja ne ovat kaikki erittäin hyviä. Gimletin voi nähdä laadun takeena. Omia suosikkejani ovat Start upin lisäksi podcastit Reply All, Science vs. sekä Mystery show (sitä tosin tuli valitettavasti vain yksi tuotantokausi). Bonuksena erittäin hyvä futispodcast We came to win. Ja ei, ei todellakaan tarvitse olla kovinkaan kiinnostunut futiksesta, että tää podcast resonoi!

Please kommentoi sun omat suosikit ja suositukset tähän alle! Etsin aina mielenkiintoista uuttaa kuunneltavaa, ja niin varmaan muutkin tän postauksen lukijat.

 

 

 

 

 

Make telkkari great again

”Today we’re making Facebook Watch available everywhere” kirjoitti Facebook eilen blogissaan.

Facebook Watch on Facebookin oma ”telkkari”, ja Pohjois-Amerikassa Facebook on pyörittänyt omalle alustalleen perinteisiltä tv-tuottajilta tilaamaansa sisältöä jo vuoden verran.

Yllättävän moni meistä kuvittelee, ettei enää katso ”telkkaria”, mikäli ei katso sisältöä siitä laatikosta, joka seisoo jonkin matalan lipaston päällä olohuoneessa. Totuus on tietysti, että kyseessä lähinnä on terminologiaharha, ja että meidän pitäisikin uudistaa kieltämme tämän suhteen. Kun katsoo jotain YLE Areenasta, se on todennäköisesti telkkaria. Jopa Netflixin ja HBO:n ”omat” ohjelmat tuottavat ne samat tuotantoyhtiöt, jotka tuottavat ohjelmia sinne perinteiseenkiin televisioon. Todennäköisesti ne jopa pitchasivat sen ohjelman niille vanhoille televisiokanavillekin. Saattoi olla sattuman kauppaa, että ohjelma päätyi Netflixille eikä vaikka BBC:lle tai NBC:lle.

Toimin itse suuren suomalaisen tv-tuotantoyhtiön kehitys- ja myyntivastaavana. Tavatessani uusia ihmisiä, he usein kertovat että ”eivät katso telkkaria”. Nopeasti saattaa kuitenkin käydä ilmi, että he kuluttavat meidän tuotteitamme silti koko ajan. (SuomiLOVE:a he olivat kyllä katsoneet YLE Areenasta. Ja Bacheloria ehkä jonkun klipin Ruudusta. Ja Aallonmurtajaa CMorelta. Ja niin edelleen).

Voi toki olla totta, ettei meidän kannattaisikaan enää tulevaisuudessa kutsua itsejämme televisiotuottajiksi tai tv-tuotantoyhtiöiksi, vaan vaikkapa geneerisemmin sisällöntuottajiksi, jotka ovat erikoistuneet pitkään tarinankerrontaan ja liikkuvaan kuvaan?

Facebook aloittaa takamatkalta Youtubeen verrattuna, mutta heillä on asiakaspohja, josta ammentaa. Vaikka lehdistö uutisoi joukkopaoista, ja siitä, ettei nuoriso todellakaan hengaa Facebookissa, on alustalla silti kaksi miljardia aktiivista käyttäjää. Mä uskon, että jos Facebook pääsee oikeanlaisen tilaamisen jujusta kiinni ja jos heidän lompakkonsa on tarpeeksi paksu, Facebook Watchista tulee a force to be reckoned with.

Mä ainakin odotan mielenkiinnolla, löytyykö mun uusi suosikkiTELKKARIohjelmani tulevaisuudessa Facebookista, ja että pääsenkö piankin pitchaamaan sinne suomalaista ja suomenkielistä sisältöä. Äsken kuitenkin mulle näkyi vielä vaan teksti:

FB watch

Paul DeVil ja strutsitakki

Donald Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafortin oikeudenkäynti on dominoinut uutisia tällä viikolla, ainakin rapakon takana. Manafortia vastaan on nostettu useita talousrikossyytteitä ja sitä myöten on tietysti myös selvitetty mihin kaikkeen hän on ziljardejaan käyttänyt. Rahaa on mennyt muun muassa hänen seitsemän kotiinsa.

Musta ois ihanaa jos mulla ois monta kotia mutta tuntuu, että seitsemän jo stressaisi vähän. Mua ahdistaa nyt jo joka kevät, kun täytyy pestä vaan mun kolmion kaikki ikkunat, että sitten seitsemän kodit ikkunat. Puuh. Opiskeluaikoinani Hankenilla asioimme silloin tällöin ylioppilaskunnan alakerrassa sijaitsevassa Pub Petessä. Pub Petessä varsin paljon aikaa viettänyt kantis Ramon pohti kerran äänekkäästi tiskillä: ”Mulla on jo kaksi hautapaikkaa, enkä mä ole kuollut vielä kertaakaan”. Niin että eihän sitä ihan seitsemässä kodissa voi millään ehtiä asua. Itse ostaisin ehkä max neljä.

Rahaa oli mennyt myös vaatteisiin ja lisävarusteisiin kuten kelloihin ja skragoihin – ja 15 000 dollaria maksaneeseen strutsitakkiin. Kyllä, STRUTSITAKKIIN.

En ole ihan varma yksityiskohdista, mutta käsittääkseni hän sai sen niin, että eräs hyvin herttainen pariskunta Lontoossa kertoi, että heidän kahdelle strutsilleen oli syntymässä 7 strutsivauvan pesue. De Vil, anteeksi Manafort, tarjosi heille 7500 euroa koko pesueesta, mutta herttainen pariskunta sai huonoja viboja Paulista, ja kieltäytyi.

pauldevil

(Kuvat Disney Wikia, Twitter)

Niinpä Paul lähetti apurinsa Jasperin ja Horacen (vai oliko se Viktor ja Vladimir) VARASTAMAAN strutsinpoikaset!

roistot

(Kuvat BBC, Disney Wikia)

Strutsinpoikaset viedään englantilaiseen kartanoon, jossa onkin kymmeniä ja kymmeniä muita varastettuja strutsinpoikasia! Kääk! Strutsit kuitenkin onnistuvat karkaamaan läheiselle maatilalle. Paul jäljittää heidät, mutta strutsit hämäävät häntä ja hän kaatuu siirappiin! Poliisit ottavat hänet kiinni ja poliisiautossa haisunäätä, jota hän vahingossa luuli käsilaukukseen, ruiskauttaa hänen päälleen haisunäätänestettä.

Voi olla ettei kaikki yksityiskohdat ollut ihan oikein, mut jotenkin tolleen se meni.

 

 

 

Naisen (tai oikeastaan mun) käsilaukku

”Mitä ei löydy naisen käsilaukusta, sitä ei tarvitse” kertoo kulunut ja typerä sanonta, joka pitää lausua ääneen joka kerta kun joku kaivaa kassistaan esiin jotain epätavallista tai tavallista. Sanonta ei tietenkään pidä paikkaansa, koska olen USEIN sellaisessa tilanteessa, jossa olisi akuutti nenäliinan, tamponin tai ruuvimeisselin tarve, ja juuri sillä kertaa ne ovat jääneet toiseen käsilaukkuuni.

Nämä kolme asiaa mulla kuitenkin AINA on kaikissa laukuissani:

Käsidesi

Käsidesi

Ikinä ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan: Kaadat kaffet rinnuksille, tajuat että lapsi on pyyhkinyt käsivarteesi räkää, joudut kättelemään Joachim Löwiä. Siksi kannattaa aina kantaa mukanaan käsidesiä, ja mieluiten sellaista joka tuoksuu ihanalta. Itse tuoksun tänään trooppiselta cocktailita (eli merenneidolta, ilmeisesti). Näitä kannan kotiin Amerikasta erilaisina versioina (suosikkikauppani on Bath and Bodyworks), mutta eiköhän näitä ala pikkuhiljaa saamaan myös Suomesta.

Toim. huom: Käsidesi sisältää alkoholia, mutta siitä ei tule känniin. Älä kysy miten tiedän.

Laturi

Laddare

Skenaario: Pelasit ensin Pokémon Gota puoli tuntia, jonka jälkeen yritit tehdä todella vaikeaa Musical.ly -videota (koska oli niin vaikea saada huulisynkka osumaan, jouduit tekemään videon ainakin yhdeksän kertaa). Akkusi hupeni 4 prosenttiin. JUURI silloin näet sinisellä taivaalla valkoisen pilven joka näyttää TÄYDELLISESTI siltä kakkapökäle-emojilta! Saat viimeisillä virroillasi napattua kuvan, mutta miten saat postattua sen SEKÄ instaan että instastoryyn että snäppiin? Pakko siis ladata puhelinta. Myös esim voisi olla joku työjuttu tai oikea hätätapaus, ja silloinkin olisi tärkeää, että puhelimessa on virtaa.

Huulikiilto

Läppglasn

Löysin kerran täydellisen huulikiillon. Siis TÄYDELLISEN. Tiedän, että moni nainen ei välttämättä koko elämänsä aikana kertaakaan saa kokea sitä tunnetta. Iloitsin, ja nautin jokaisesta yhteisestä sekunnista. Silti, onneni oli ennenaikaista. Kun huulikiilto loppui, menin Sokokselle Guerlainin tiskille, jossa minulle tarjoiltiin musertava suru-uutinen: Kyseinen huulikiilto oli ollut vain yhden sesongin tuote, jonka valmistaminen oli lakkautettu.

Harhailin seuraavat vuodet kosmetiikkatiskejä pienessä sumussa. Aika tai raha ei ollut rajoitteeni, mutta mikään ei enää tuntunut miltään. Kokeilin kyllä uusia, mutta ne oli vain vähän sinnepäin. Lopulta tyydyin mukavuussuhteeseen erään Chanelin kanssa, joka oli ihan ookoo – ei räjäyttänyt tajuntaani mutta arki sujui suhteellisen kivasti yhdessä. Kunnes eräänä päivänä…  Eräs saksalainen hurmasi minut täysin! Lidlin Cien huulikiilto Frozen Ice maksaa muutamia euroja, ja olen päässyt suhteessani taas samaan euforiaan kuin aikoinaan Guerlainin kanssa.

 

 

Shonda Rhimes ja Anna Delvey

Varmoja varhaiskeski-iän merkkejä? Alat kesällä tilata roséta (miksi muka valkkari tai punkku ei yhtäkkiä kelpaa?!); alat tunnistaa kosmetiikkamerkkejä nimeltä, siksi että kokeilet erilaisia IKÄÄNTYVÄN IHON tuotteita; olet ainakin kerran kokeillut jotakin nuorison villitystä (tubettajien videoiden katselua; choker-korua; farkkuja, joiden revityt reiät ovat puhelinluettelon kokoisia) ja toistellut ”Mä en vaan tajua tätä”

JA

joku suosikkiohjelmasi on Shonda Rhimesin tekemä.

tooold

Mulle itselleni kovin on ollut Scandal, mutta Grey’s Anatomy tulee hyvänä kakkosena ja kyllä mä bingeasin myös ekan tuotantokauden How to Get Away With Murderia.

handled

Yksi kuuma uutinen TV-alalla viime vuonna oli, että Shonda Rhimes teki eksklusiivisen diilin Netflixin kanssa. Tämä tarkoittaa, että jatkossa hän kehittää ja tuottaa sarjoja yksinoikeudella ensisijaisesti Netflixille, tietyn vuosimäärän ajan. Amerikkalaisella ABC-kanavalla jatkavat nuo yllämainitut, sekä Grey’s Anatomy –sarjan spin off Station 19 ja lakisarja For The People.

Tänään uutisoitiin Shondalandin (Shonda Rhimesin tuotantoyhtiö) ensimmäinen kehityshanke Netflixille. Shonda on saanut oikeudet viime kuussa suurta huomiota herättäneeseen tarinaan Anna Delveysta. Artikkeli on pitkä, mutta kehotan lukemaan. Shonda toki suorastaan kakkii kultaa (sen ohjelmat on lähes poikkeuksetta hittejä) mutta tämä tarina on mieletön jo itsessään. Anna Delvey oli upporikas ja persoonallinen it-girl New Yorkissa – kunnes ei ollutkaan. En spoilaa enempää (tarinan alku ja loppu löytyvät tuolta The Cutin artikkelista), mutta jään todellakin odottamaan, että tää ilmestyy Netflixiin.

wine

Meal prepping ja tehokkaat ihmiset

Minä olen hyvin kiinnostunut tehokkaiden ihmisten työtavoista. Ihmettelen aina, miten jotkut ihmiset pyörittävät yritystä, bloggaavat, harrastavat, seurustelevat, kasvattavat lapsia, viettävät romanttisia lomia, kirjoittavat kirjan ja ehkä väitöskirjan sekä juoksevat maratoneja ja ehtivät silti bingekatsoa Netflixiä. Ja haluan olla nämä ihmiset.

Luen siis kaikki artikkelit ja lehdet, joiden otsikot lupailevat pääsyä tehoihmisten salaisuuksiin ja keinovalikoimaan. Kuten tämä: eräs kahdeksankymppinen monimiljonääri yritysjohtaja hoiti sähköpostiaan niin, että mikäli meili ei aiheuttanut toimenpiteitä, niin hän deletoi sen heti. Valtaosaan meileistä hän vastasi lyhyesti (vaikka vain yhdellä sanalla), koska silloin hän saattoi löytää mitä tahansa sent-boxistaan hakemalla oikealla hakusanalla. SEN JÄLKEEN HÄN DELETOI SEN ALKUPERÄISEN SAADUN MEILIN. Ajatus siitä, että vaan deletoisi kaiken, antaa mulle fyysisiä mielihyvänväristyksiä.

Toinen yritysjohtaja, nuori nainen joka veti omaa startup –yritystään, söi joka päivä täsmälleen saman lounaan ja aina työpöytänsä äärellä. Se, että joka päivää tuhlaa aikaa ja energiaa siihen, missä syödään, mitä syödään, kuka lähtee mukaan jne oli hänen mielestään hyödytöntä. Tai ehkä ei hyödytöntä, mutta se ei ollut tarvehierarkiassa tarpeeksi tärkeä asia johon tuhlata rajallista ajatus- ja päätöskapasiteettia. Tätä samaa ideologiaa noudatti Steve Jobs pukeutumalla joka päivä samoihin vaatteisiin (tai siis kai hän vaihtoi sitä itse vaatetta, mutta hänellä roikkui valtava kasa identtisiä vaatteita kaapissa. Mä toivon). Myös Antti Holma (ei yritysjohtaja, mutta muuten kyllä nero) syö joka päivä samaa ruokaa, koska ”kauppaan pitää mennä autopilotti päällä”. YAS QUEEN! Just niin!

FrenchWickedBillygoat-size_restricted

Mä käytän NIIN paljon aikaa ja ahdistusta siihen, että hädissäni ja nälissäni mietin toppatakissa heviosastolla, että mitä tänään syötäisiin ja tuskanhiki valuu samalla kun yritän epätoivoisena googlailla ”helppo, terveellinen arkiruoka”. Mulle sopisi erittäin hyvin syödä täsmälleen samaa asiaa joka päivä (tonnikalaa auringonkukkaöljyssä ja wokkikasviksia), mutta taloudessa asuva lapsi-ihminen ei tällaiseen suostu (kuulemma edes vaikka ruoka olisi pizza tai mac and cheese).

 

Olen skarpannut viime viikkoina, ja alkanut niin sanotusti meal preppaamaan. Sunnuntaina siis saatan peräti tehdä valmiiksi pakkaseen tai jääkaappiin ruokia, tai vähintäänkin suunnitella jokaisen illan ruoat ja ostaa tarvikkeet jääkaappiin. Olen siis eliminoinut arjen ruokakauppakäynnit pl. maito- tai hedelmävarastojen täydentämiset, ja sehän on tehnyt musta suorastaan mukavamman ihmisen. Ei tää nyt vielä väitöskirjan tai maratonin tai ees Good Wifen viimeisen tuotantokauden mentävää aukkoa mun arjessa ole tehnyt, mutta TÄÄ ON ALKU!