Mulla on romaaneille arjessa aivan liian vähän aikaa. Joululomalla en tehnyt mitään hyödyllistä kertaakaan, vaan makasin, istuin ja seisoin lukemassa. Välillä vein lasta uimaan tai luistelemaan ja sitten taas luin. Full disclosure: Mä luin myös siellä luistelukentällä, koska kasvatuksen ja vanhemmuuden erityisasiantuntijana ymmärsin, että lapsella on kivempaa luistella ystävän kanssa kaksin, niin että mä olen siinä pukuhuoneen lämmössä lukemassa, enkä koko ajan kyttäämässä ja huutamassa ”laita nyt hanskat käteen” kun toiset vaan yrittää tehdä jotain kivoja TikTok-videoita luistimilla. 

Ellet ole näitä vielä lukenut, niin suosittelen niitä kaikkia (tavallaan).

Stephanie Mailerin katoaminen (Joël Dicker)

Joël (käytin just minuutin etsiäkseni miten toi ë tehdään) Dicker on sveitsiläinen wunderkind, joka kirjoittaa romaaneja, jotka ovat noin ziljardi sivua pitkiä. Oletan, ettei niiden tarvitsisi olla, mutta ne nyt ovat, ja se ei oikeastaan haittaa, sillä tarinat vetävät todella hyvin. Stephanie Mailerin katoaminen on hänen uusin kirjansa, joka ilmestyi suomeksi syksyllä 2019, mutta sitä ennen on ilmestynyt myös Baltimoren sukuhaaran tragedia sekä Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Dicker on siis sveitsiläinen ja kirjoittaa kirjansa ranskaksi, mutta ne kaikki tapahtuvat Pohjois-Amerikassa, usein suuriksi osin pienissä kaupungeissa, joita on tai ei ole olemassa. 

Tarinat vetävät todella hyvin, joten jos tarvitset kirjan, joka on vaikea laskea käsistään, niin ota yksi näistä.  Hahmoissa ei ole päätähuimaavaa syvyyttä, eivätkä tarinat aina pökerrytä realistisuudellaan, mutta mysteeri on hyvä, ja aukeaa lukko kerrallaan. Tää on ehkä sellainen kirja, jonka lifestylesivusto kategorisoisi ”Beach read”:iksi (ellei se olisi niin perhanan painava. Yli 700 sivua. Oikeesti – mitään noin pitkää ei pitäisi painaa koviin kansiin).

The Power (Naomi Alderman)

Mä annoin tälle kirjalle viisi tähteä Goodreadsissa, ja se on eniten mitä voi. Tähän mennessä 5 tähteä on saanut ehkä neljä kirjaa ennen tätä. The Guardian kutsui sitä ”an instant classic”.

Tässä kirja on niin vaikuttava, koska kirjoittaja on tehnyt niin koherentin maailman ja niin epä-ilmiselvät päähenkilöt (jokainen niistä!), ja paitsi että juoni vetää järjettömän hyvin on tämä myös kirjoitettu kauniisti. Tätäkään en halunnut laskea käsistäni, ja harmitti kun se loppui. Ei hätää, romaanilla OLI loppu, mutta maailma, joka kirjaan oli luotu oli niin mielenkiintoinen, että siitä olisi voinut lukea vaikka miten paljon. 

Rakenteet olivat nerokkaita ja nyanssit upeita. Monta kertaa lukiessani vaan puistelin päätäni sille, miten taitava kirjoittaja on ja miten kekseliäs – ja sitten vielä osaa toteuttaa visionsa noin hyvin. 

Premissi on tämä: eräänä päivänä murrosikäiset tytöt ympäri maailman havaitsevat pystyvänsä antamaan sähköiskuja käsillään. Nuoret naiset voivat tartuttaa kyvyn vanhempiin naisiin. Kohta nykyinen asetelma asettuu toisinpäin, koska valta siirtyy väkivallan ja sen pelon kautta vahvemmille: naisille. 

Nimeni on Lucy Barton (Elizabeth Strout)

Lucy Barton on sairaalassa, ja hänen äitinsä tulee käymään hänen luonaan. Heidän suhteensa on ollut etäinen, mutta Lucy rakastaa äitiään kuitenkin vielä kovin paljon, koska ihmiset rakastavat äitejään.

Tätä kirjaa on kehuttu oikein kovasti (”mestarillinen kuvaus äidistä ja tyttärestä, lapsuuden köyhyydestä ja aikuisuuden ulkopuolisuudesta”). Musta se oli tylsä ja yksitoikkoinen. MUTTA: Se on todella lyhyt, joten jos sulla on esimerkiksi jonkinlainen lukuhaaste käynnissä, niin saat tällä helposti ruksin listaasi. Ja kirjailija on voittanut Pulitzerin, joten tää on salonkikelpoinen pätemiskirja.

Hope Never Dies (Andrew Shaffer)

Rakastan Goodreadsin uutiskirjettä. Saan sieltä aina massiivisen listan uusia kirjoja, jotka laitan Wunderlistiin luettavien kirjojen listalle. Muutenkin Goodreads on ihana sivusto. Mulle se on pitkälti digitaalinen lukupäiväkirja, mutta sieltä löytyy myös todella paljon tietoa, inspiraatiota ja löytöjä. Jos olet kirjaihmisiä, etkä vielä ole käynyt, niin sinne nyt rip-rap!

Anyway, vuoden vaihteessa Goodreadsissa on aina äänestys vuoden parhaasta kirjasta. Kisassa on useita eri kategorioita, mm. huumori. (Siellä on sekaisin romaaneja ja muistelmia, esseekokoelmia ja kreisejä parodiakirjoja). Yksi top-5 ehdokkaista oli Hope Never Dies – an Obama Biden mystery. Kuulosti bisarrilta, joten oli pakko klikata. 

Indeed: kirja todellakin on dekkari, jossa päähenkilöinä ovat entinen varapresidentti Joe Biden ja entinen presidentti Barack Obama. Kirjat (kyllä, tämä on ilmeisesti vasta ENSIMMÄINEN sarjassa) on kirjoittanut Andrew Shaffer, joka on kirjailija, komediakirjoittaja ja postikorttiyrittäjä. 

Juoni kulkee aivan perinteisellä dekkariotteella, ja huumori syntyy siitä, että tämä epätavallinen pari ryhtyy ratkaisemaan rikosta – ja tietysti siitä, miten ympäristö reagoi siihen, että törmäävät ihmeellisissä paikoissa entiseen pressaan ja varapressaan. Et menetä mitään jättäessäsi tämän kirjan lukematta, mutta onhan tää kuriositeetti.

Myös: Voisiko joku please ottaa tästä mallia ja alkaa hahmotella romaania, jossa rikoksia selvittävät yhdessä Sitran yliasiamies Jyrki Katainen ja Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb?