Kuukausi: helmikuu 2019

Stadi kasvaa, mitä tekee valtio?

”Helsingin seutu on 2040 yhtä suuri kuin 10 kaupunkikeskuksen ulkopuolinen Suomi”, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Artikkelin mukaan parinkymmenen vuoden kuluttua kolmasosa suomalaisista asuu Helsingin seudulla. Tiedot perustuvat MDI:n selvitykseen. Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000 asukkaalla vuoteen 2040 mennessä. VARTTIMILJOONA lisää ihmistä ei ole mikään pieni muuttoaalto. Se tarkoittaa asuntoja, kouluja, terveyskeskuksia, päiväkotipaikkoja, vanhusten palvelutaloja, bussivuoroja, roska-astioita, ainakin X-tuhatta uutta autoa Helsingin teille ja kaduille, … [Lue lisää Stadi kasvaa, mitä tekee valtio?]

Lisää matikkamimmejä!

Olemme tottuneita voittamaan PISA-tutkimuksia ja elvistelemään peruskoulullamme, mutta nyt rykäistiin peräpaikka tärkeässä koulutukseen liittyvässä tilastossa. Se on yllättävä ja ei-yllättävä yhdellä kertaa. Maanantaina vietettiin kansainvälistä Women and girls in science -päivää, jonka kunniaksi Eurostat tilastoi millainen sukupuolijakauma alalla vallitsee. Kuva kertoo karua tarinaa. Paitsi että olemme maailman nopein kansa, niin olemme tottuneita myös pitämään itseämme maailman insinööreimpänä kansana. Insinööriydessä tiivistyy moni asia, joita me … [Lue lisää Lisää matikkamimmejä!]