Eilen kotiin tullessani eteisen lattialla odotti kirje. Kuoressa oli Helsingin Maistraatin leima. Voisiko se olla…?

Jännittyneenä avasin kirjeen ja aivan oikein! Maistraatti oli lukenut passiepisodistani ja päättänyt korjata homman samoin tein. Siispä kaikki jotka epäilivät etteivät viranomaiset ole kansalaisen puolella: kyllä he ovat! Kirje tuli yllättäen ja pyytämättä joten kyllä se homma toimii (siis kunhan pitää blogia jossa voi asiansa kirjoittaa ja sitten saa asialleen julkisuutta sosiaalisessa mediassa ja on jonkinlainen B-julkkis jonka kirjoittelut noteerataan iltapäivälehdissä ja radiossa)!

Kiitos kaikille kommentoijille ja neuvojille. Nyt tilaan uuden passin. Omaan piikkiin.

Jos on hankkinut passin viimeisen seitsemän vuoden sisällä voi sen nykyään uusia käymättä ollenkaan fyysisesti poliisiasemalla. MITEN FANTASTISEN KÄTEVÄÄ, ajattelin!

Kuinka väärässä olinkaan.

Kätevyyttä mainostetaan aivan ulkomainonnan kera. Passini oli vanhentumassa maaliskuussa, joten näppäränä ihmisdynamona olin pallon päällä jo tammikuussa.

Täytin kaavakkeen poliisin verkkopalvelussa, tarkastin missä valokuvaliikkeessä voi ottaa oikeaoppisen passikuvan joka voidaan suoraan sähköisesti lähettää sinne verkkopalveluun ja maksoin koko homman verkkopankissa. Passi toimitetaan sitten parin viikon päästä lähimpään R-Kioskiin. TÄMÄ ON NIIN KÄTEVÄÄ!

Sain ilmoituksen että passi on saapunut. Ryysäsin Ärrälle, menin kotiin ja avasin paketin. Kaikki tiedot, jotka olin järjestelmään täyttänyt, olivat ihan oikein. MUTTA.

Syntymäpaikakseni on merkitty Budabest. BudaBEST. Tiedättehän, Unkarin ihastuttava pääkaupunki BUDABEST.

Olen saanut ensimmäisen passini vuonna 1980. Siitä asti joka ikisessä passissani syntymäpaikkanani on lukenut, täysin oikein kirjoitetusti, Budapest. Nyt yhtäkkiä 34 vuotta myöhemmin passissa lukeekin Budabest JOKA EI OLE MIKÄÄN OIKEA OLEMASSAOLEVA PAIKKA.

Päätän soittaa poliisille ja pyytää että he lähettävät tämän inhimillisen erheen takia minulle uuden passin. Osoittautuu poikkeuksellisen hankalaksi saada poliisi puhelimen päähän. Tässä asiassa poliisille saa nimittäin soittaa vain arkisin klo 9-11, tiettyyn puhelinnumeroon, jossa ei ole jonotusmahdollisuutta. Läpipääsy on lähinnä tsägästä kiinni.

Yritin. Muutamankin kerran. Muutamanakin päivänä.

Vihdoin tärppäsi. ”Jaa”, vastasi virkailijarouva puhelimessa, ”tämä ei kyllä ole meidän vikamme, tiedot tulevat suoraan väestörekisteristä, soita maistraattiin”. No mutta kun BUDABESTIA ei ole olemassa. ”Voi olla, mutta sun pitää soittaa maistraattiin”. Korvaavatko he kenties mulle uuden passin? ”No me ei sitä ainakaan korvata, tämä ei ole meidän syytämme”. Toisin kuin ilmeisesti mun, joka typeränä kävin syntymässä kaupungissa, jonka kirjoitusasu on TODELLA hankala.

Soitan siis maistraattiin. Ystävällinen rouva puhelimessa on hyvin avulias. Yhdessä naurahdamme sille, että kirjoitusvirhe on päässyt passiin asti. Käy ilmi, että kirjoitusvirhe todella on Väestörekisterissä, siellä on ilmeisesti AINA lukenut Budabest. ”Minäpä muutan tämän… tai hetkinen tarkistan vielä kollegalta”. Rouva käy jututtamassa kollegaa.
Maistraatti: ”Hmm, ei se onnistukaan niin että minä tämän täältä muutan, vaan sinun pitäisi nyt tulla tänne paikan päälle maistraattiin täyttämään lomake jossa vaadit muutosta”.
Minä: Niin mutta ei ole tapahtunut mitään muutosta, mun syntymäkaupunki ei ole vaihtunut, BUDABESTIA EI OLE OLEMASSA! Se on kirjoitusvirhe, etkö sä voi muuttaa sitä? Kun sähän tiedät että mä en ole voinut syntyä Budabestissä KOSKA SITÄ EI OLE.
Maistraatti: Valitettavasti se ei onnistu, sun on tultava tänne.
Minä: (Huokaan) Okei. Mutta korvaatteko te mun uuden passin?
Maistraatti: Ei, sun pitää ottaa yhteys tuonne seurakuntaan joka sinut on väestörekisterijärjestelmään aikoinaan lisännyt.

Tässä vaiheessa olen viettänyt lähes koko aamupäivän puhelimessa.

Vanhempieni edellinen osoite ennen ulkomaille muuttoa oli Tikkurilassa. Soitan Vantaan seurakuntaan. Selitän tilanteeni ja minut yhdistetään arkistoon. Myös siellä on avulias rouva töissä, joka lupaa tehdä salapoliisityötä ja soittaa minulle takaisin.

Seuraavana päivänä rouva arkistosta palaa asiaan. Hän kertoo että missään ei ole mistään Budabestista merkintää, tai muustakaan tarkemmista koordinaateista. Heillä lukee papereissa syntymäpaikkana vain ULKOMAAT. He eivät siis tästä ole korvausvelvollisia.

Kansalaisen selkä katkeaa. Soittelu- selvittely- ja puhelinjonotusrumbaa en todellakaan enää toista, vaan aion kiltisti mennä maistraattiin täyttämään kupongin jolla vaadin muutosta syntymäpaikkaani, ja sitten vaan kiltisti ÄÄRETTÖMÄN KÄTEVÄSTI JA VAIVATTOMASTI tilaan uuden passin poliisilta.

Tuntuuko typerältä melkein perättäisinä viikkoina maksaa 60 € uudesta passista? Kyllä. Mutta mitä jos minulle jollakin matkalla osuu lukutaitoinen rajavartija? Selitykseni siitä, miten monen instanssin läpi korni kirjoitusvirhe on mennyt läpi, ei millään voi kuulostaa uskottavalta ja sitten oon ykskaks jossain turkkilaisessa tyrmässä, syytteenä typeryys.

En yleensä siteeraa leffoja, mutta tämä vaatii ainoan sitaatin jonka mistään leffasta muistan:

”This is a stupid fucking problem to have” (Bad Boys II)

Viime viikolla, matkamessujen aluspäivinä ilmeisesti, alkoi Twitter-feediini putkahdella hämärä hashtag (jota nyt en enää muista enkä millään jaksa googlata), mutta kävi ilmi että se oli joku kansainvälinen matkabloggareiden konferenssi. Päätin välittömästi että haluan itse myös ryhtyä matkabloggariksi! (matkustusbloggari? Matkabloggari? Reissubloggari?).

Matkustusvuoteni tietysti on lähes identtinen joka vuosi (huhtikuussa ja lokakuussa työmatkat Cannesiin, muutama pohjoismainen pääkaupunki, ehkä yksi rantaloma ja ainakin joulu San Franciscossa). Siinä mielessä se olisi hirveän kätevää, sillä niche-blogi on aina helpompi selittää.

Nyt en kuitenkaan ole seurannut mitään matkablogeja, joten en yhtään tiedä mitä niihin kirjoitetaan. Se ei haittaa, teen tosi paljon asioita joista en tiedä mitään. Eli hey presto, ensimmäinen matkabloggaukseni:

Vietämme paljon aikaa San Franciscossa, koska veljeni asuu Pohjois-Kaliforniassa. Otan yleensä hotellin äärettömän turistiselta Fisherman’s Wharfin alueelta, koska se on lasten kanssa matkustaessa aika kiva mesta.

(Olin kerran erään piilaaksoon suunnanneen työmatkani jälkeen pari yötä ilman perhettä San Franciscossa, ja otin huoneen hotellista ihan Union Squaren vierestä, sillä se on kaupungin parasta shoppailualuetta (koska tärkeysjärjestys). Union Square on kuitenkin todella lähellä Tenderloinin kaupunginosaa joka ei ole se kaikkein lapsi (tai ihmis-) –ystävällisin alue. Kun hotellin ulkopuolella päivystänyt hampaaton, koditon rouva tuli crackhöyryissä pummaamaan röökiä samalla hieroen noin kahdeksannella kuullaan raskaana olevaa vauvavatsaansa, päätin, ettei ehkä sittenkään oteta tätä samaa hotellia seuraavalla perhematkalla).

Me ollaan useampi hotelli koluttu, ja tällä kertaa halusin kokeilla hotellia nimeltä The Tuscan Inn. Hotelli oli oikein mukava, mutta ensimmäinen huone joka me saatiin oli pieni ja ankea, ikkunan maisema oli seinä ja ilmastointi ei pelittänyt kunnolla. Pyysin meille seuraavana aamuna toisen huoneen. Vastaanoton rouva sanoi että tämä ilman muuta onnistuu, mutta huone ei ollut vielä valmis. Jos siis kävisimme pakkaamassa tavaramme matkalaukkuihimme, ja jättäisimme ne sinne huoneeseen odottamaan, niin piccolo toisi ne sitten meidän uuteen huoneeseemme.

Päivä oli jouluaattoa edeltävä päivä, ja mulla oli muutama ostos vielä tehtävänä. Niinpä äitini ja veljeni valjastettiin lapsenvahdeiksi siksi aikaa. Tultuaan ulkoa kaikki kolme suuntasivat uuteen huoneeseen. Sovimme, että ilmoitan tulostani tekstarilla ja he keksivät piiloleikin, ja menevät siksi aikaa vaatekaappiin minulta piiloon, jotta ehdin sujauttaa lahjat sängyn alle ilman että salapoliisityttäreni huomaa.

Niinpä kun tyttäreni, äitini ja jenkkifutaajaveljeni kuulevat rapinaa ovelta he päättelevät että se olen minä. Mummo ja eno ja viisivuotias tyttäreni ahtautuvat pienenpieneen komeroon. Ovi avautuu ja kuuluu ääniä. Tyttäreni avaa oven ja huudahtaa BÖÖ! Pienenpienestä komerosta purkautuu pieni vaalea tyttö, jääkaappipakastimen kokoinen, iso valkoinen mies ja kuusikymppinen mummeli ja pieni pikkoloparka joka parhaillaan kärrää matkalaukkuja tyhjäksi luulemaansa hotellihuoneeseemme meinaa saada sydänkohtauksen.

Tällaisiako matkailublogit on? Ihan mahtavaa, kyllä mä tällaisia juttuja voin kirjoitella. Uskoisin että tämä anekdootti nostaa välittömästi matkustushimoanne.

Suunnitelmani menivät totaalisen uusiksi! Olin päättänyt huomenna, perjantaiaamuna, laittaa kellon soimaan aamulla 5.30, jotta saisin lähteä lenkille ja ENNEN KAIKKEA kuuntelemaan Serial podcastin viimeistä jaksoa.

Yleensä Serial on ilmestynyt torstai-illan tai perjantain vastaisen yön aikana, ja viimeinen viikko on mennyt finaalijakson odottelussa. Nyt jakso kuitenkin yllättäen ja pyytämättä yhtäkkiä ryöpsähtikin internetiin jo NYT!

Töissä on vielä pakko sinnitellä pari tuntia, mutta sen jälkeen laitan napit korviin ja uppoudun viimeiseen jaksoon.

Jos jostain syystä ET vielä ole kuunnellut Serialia, niin mene äkkiä kuuntelemaan! Podcast kertoo henkirikoksesta joka tapahtui 15 vuotta sitten Baltimoressa. 18-vuotias Hae Min Lee murhattiin eräänä tammikuisena päivänä. Hänen ruumiinsa löydettiin 6 viikkoa myöhemmin, ja lopulta hänen entinen poikaystävänsä Adnan Syed pidätettiin. Adnan tuomittiin murhasta ja hän on istunut koko aikuisikänsä vankilassa. Nyt 15 vuotta myöhemmin toimittaja Sarah Koenig on alkanut penkoa tapausta, ja tekee tarinasta podcast-sarjaa. Adnan tuomittiin hyvin heppoisin perustein (mikä ei tietenkään tarkoita etteikö hän olisi syyllinen), ja tarinassa on yllättävän paljon selvitettäviä juonenhaaroja.

Tästä podcastista on tullut ilmiö, ja jo muutamia viikkoja sitten podcastin jokaista jaksoa ladattiin New York Timesin mukaan keskimäärin 1,5 miljoonaa kertaa.

Eli muutkin (miljoonat ihmiset) kuin minä ovat viimeisten viikkojen aikana odottaneet torstaita kuin kuuta nousevaa.

Serial on niin suuri ilmiö, että se on aiheuttanut jo viittauksia valtamediassa, kuten tämä New Yorkerin pilapiirros.

Ja syystäkin. Joka perjantai olen halunnut tehdä ihan samoin kuin kuvan rouva; epätoivoisesti huutaa ratikassa ääneen: Eikä?! MITÄ MIELTÄ TE MUUT OOTTE? VOIDAANKO PLEASEPLEASEPLEASE PUHUA TÄSTÄ, PAKKO PÄÄSTÄ PURKAMAAN!”

Viimeisen jakson odotus on ollut niin malttamatonta, että jopa Funny or Die –sivusto on tehnyt Serial parodian.

http://www.funnyordie.com/videos/6ab2d45a77/the-last-episode-of-serial

Tämä parodia on vain yksi muiden joukossa, mutta kaikista saa eniten irti jos kuuntelee kaikki jaksot yhtä pakkomielteisesti kuin me miljoonat jotka niin teemme.

Nyt en enää pysty keskittymään. Nyt teen töitä pari tuntia (INTERNET KIINNI), ja palaan ihmisten keskuuteen kun oon kuunnellut viimeisen jakson. Puinnit (please please please, puikaa!) kommentteihin.

Kävin työmatkalla Kööpenhaminassa

Hipsterihotelli oli nimeltään Babette Guldsmeden. En tiedä onko se oikeasti hipsterihotelli, mutta kaikki oli niin luomua ja ekoa ja eettistä ja orgaanista, että on sula ihme etteivät tyynyt olleet untuvan sijaan täytetty lehtikaalilla ja petivaatteet hampusta (saattoivat ne olla). Hotellilla oli peräti oma ekologinen kosmetiikkamallistonsa (oletan), jota oli tarjolla huoneessa sekä myynnissä alakerrassa. Se on kätevää, joska ilta menee pitkäksi eikä löydä nakkikioskia niin voi yöpalaksi syödä vaikka hotellin shampoota.

Joka vuosi toukokuun tokalla tai kolmannella viikolla USA:n suuret TV-kanavat järjestävät tilaisuudet joita kutsutaan sanalla “upfront”. Idea on esitellä seuraavan kauden (sekä syksyn että kevään) uudet tv-ohjelmat etukäteen (up front) suurimmille mainostajille ja lehdistölle.

Kenttää dominoi neljä kanavaa, NBC, ABC, CBS ja Fox. Viimeisin upfronteista oli tänään kun CBS julkisti ohjelmistonsa.

Vaikkakin saattaa kestää useamman vuoden ennen kuin sarjat matkustavat suomalaiseen televisioon ajattelin nyt jo kertoa mille ohjelmille voi pitää silmänsä auki. Minä, kuten kukaan muukaan, en ole nähnyt kokonaisia jaksoja mistään näistä, vaan oon tehnyt tärpit ihan trailereiden perusteella.

FOX:

Gotham

Gotham on Batmanin prequel: Miten Batmanista tuli Batman? Ohjelma sijoittuu Gothamiin (duuhh), jossa nuori poliisi yrittää selvittää Bruce Waynen vanhempien murhaa, ja seurataan miten orpo Bruce, nyt hovimestari Alfredin hoivassa elävä, muuttuu Batmaniksi.

Wayward Pines

Matt Dillon esittää salaisen palvelun agenttia joka mystisellä tavalla joutuu pikkukaupunkiin nimeltä Wayward Pines. Trailerin perusteella sanoisin että tää on uusi Twin Peaks.

https://www.youtube.com/watch?v=2z-b3Nw6Znw

Backstrom

Leif G. W. Perssonin hahmoon perustuva sarja eksentrisestä ja rappiolla olevasta poliisista, jolla ilmeisesti kuitenkin on poikkeuksellisen kova päättelykyky. Pääosaa näyttelee Rainn Wilson (tuttu Amerikan The Office –sarjasta).

https://www.youtube.com/watch?v=BgPUO2XlcA8

ABC:

Galavant

Tuota noin… Tää traileri ei ole tässä listassa sen takia että mun mielestä tää on tuleva megahitti, vaikka se sijoittuukin vähän samankaltaiseen maailmaan kuin Game of Thrones. Tää on tässä sen takia että katsoessani sitä mä epäuskoisesti hörähtelin ja toistelin itsekseni “What the fuck?!?” tosi monta kertaa. Haluan jakaa sen kokemuksen. Genre on “musikaali-komedia-satu”. Kyllä, luit ihan oikein. Ja ei, en mäkään tajuu.

https://www.youtube.com/watch?v=HebCU8X34JE

Fresh off the boat

Fresh off the boat tulee samalta tekijältä kuin Don’t trust the b—- in apartment 23. Apartment 23 lopetettiin tänä vuonna kolmen tuotantokauden jälkeen, mutta se on silti mun mielestä yks viimeaikojen hauskimmista sarjoista. Komiikka Fresh off the boat –sarjan trailerissa nauratti mua ääneen pari kertaa, joten tän perusteella sanoisin että tää on lupaava. Eri etnisten ryhmien stereotypiat ja arki Jenkeissä ei meille eurooppalaisille avaudu ollenkaan yhtä hyvin kuin heille siellä, joten saattaa olla että tätä sarjaa ei ihan heti osteta tänne ellei se tule jonkun kaupan kylkiäisenä.

https://www.youtube.com/watch?v=b6iKSTOx1fU

How to get away with Murder

Tältä sarjalta varmasti voi odottaa paljon. Paitsi ett traileri jo vaikuttaa ihan lupaavalta, on nimi ohjelman takana laadun tae: Ohjelman vastaava tuottaja ja luoja on Shonda Rhimes, eli sama kimma joka on luonut Greyn Anatomian ja Scandalin.

https://www.youtube.com/watch?v=OGVpoXLeHTM

NBC:

State of affairs

Ohjelmia jotka sijoittuvat Valkoiseen Taloon tai sen liepeille on viime aikoina ilmestynyt pilvin pimein. Toisaalta se on musta aina tosi koukuttavaa ja mielenkiintoista, joten tääkin ohjelma on tsekattava. Päähenkilö on CIA-analyytikko, jonka aviomies/poikaystävä kuolee väkivaltaisesti Afganistanissa. Ja eikös se mies ole pressan poika. Mielenkiintoinen premissi, mutta pääosan esittäjä on Katherine Heigl, joten siitä pitkä miinus.

https://www.youtube.com/watch?v=nlPJVmeA3t8

Bad judge

Tää on aika kliseinen, mutta ohjelma saattaa olla ihan viihdyttävä. NBC:lla ei ole ihan tajunnanräjäyttävää sleittiä ensi kaudelle, mutta onneksi heillä on hittisarjoja kuten Blacklist joka saa syksyllä jatkoa.

https://www.youtube.com/watch?v=lF3vxmJsDIk

CBS:

Scorpion

Neljä nörttiä neroa värvätään tiukassa tilanteessa jeesaamaan Homeland Securitya. Vähän niin kuin Sheldon and Leonard on steroids. Traileri on hyvä, mutta asiantuntijat povaavat ohjelmasta floppia. Ei siksi että se olisi huono, vaan siksi että se on asetettu täysin mahdottomaan slottiin ohjelmakartassa.

Scorpionin on tarkoitus tulla maanantaisin klo 21, jolloin vastassa on ABC-kanavalla Castle ja NBC:lla Blacklist. Tämä on sitä paitsi ensimmäinen kerta 26 vuoteen kun CBS ei esitä maanantai-iltana kahden tunnin sit-com-putkea, vaan tilalla on juurikin tämä Scorpion. Scorpion on siis skeduloitu kuoliaaksi jo ennen kuin ensimmäistäkään jaksoa on tullut ulos, väittävät asiantuntijat.

Madam Secretary

USA:n Secretary of State kuolee äkillisesti ja tilalle värvätään entinen CIA-analyytikko, nykyinen professori, Elizabeth McCord. Hän on oman tiensä kulkija jonka toimintatavat usein ovat epäsovinnaisia. Taas, aika paljon kliseitä (ja TAAS Valkoinen Talo!), mutta ohjelma vaikuttaa viihdyttävältä ja koukuttavalta.

https://www.youtube.com/watch?v=cX-vZysWRVw

Lisäksi CBS:lla nähdään kaksi spinaria megasuosituista sarjoista. Kolmas NCIS-sarja näkee päivänvalon syksyllä kun NCIS: New Orleans käynnistyy. Neljännessä CSI-sarjassa tapahtumapaikka ei ole kaupunki kuten aikaisemmissa CSI-sarjoissa, vaan internet. CSI Cyber alkaa loppuvuodesta.

Moni tyttöystävä saattaa kärsiä tänä viikonloppuna unettomasta su-ma välisestä yöstä, kun televisio välkkyy Superbowlia. Superbowl on NFL:n, amerikkalaisen jalkapallon korkeimman liigan (niin kuin jenkkifutiksen NHL) loppuottelu, ja joka vuosi galaksin katsotuin urheilutapahtuma (perustuu tilastotietoon, jonka äsken keksin päästäni, koska oon liian laiska jopa googlaamaan).

Jotta pelin seuraaminen helpottuu, tässä perusteet:

Oikeasti jenkkifutis ei ole niin tyhmä peli kuin miltä näyttää. Monella tapaa se on vähän niin kuin shakkia ihmisillä, yllättävän taktinen ja strateginen peli. Ratsun ja sotamiehen tilalla vaan on jääkaapin kokoisia mörköjä.

Pelin pointti on kuin lätkässä tai fudiksessakin tehdä pisteitä enemmän kuin vastustaja saamalla pallo maaliin. Peli alkaa kolikonheitolla, jolla päätetään kumpi joukkue hyökkää ja kumpi puolustaa. Hyökkääjä yrittää saada pallon (sen punaisen soikionmuotoisen) maaliin (toiselle puolelle pelikenttää). Heillä on neljä yritystä saada pallo 10 jaardia (n 9 metriä) eteenpäin. Jos he onnistuvat, he saavat uudet neljä yritystä saada pallo seuraavat 10 jaardia jne. Puolustus (eli tässä tapauksessa se vastustava joukkue) pyrkii pysäyttämään etenemiset. Se tapahtuu yleensä taklaamalla ja tönimällä, ja puolustus saa yleensä aika nopeasti kiinni palloa kuljettavan pelaajan ja pian siellä on kasa ukkoja jonka alimmaisena on pallo.

Kuvitelkaa esim alennusmyynnit. Yksi nainen saa käsiinsä kolmensadan euron Jimmy Choot ja lähtee kuljettamaan niitä kassan suuntaan.

Esim nää. Järjettömän makeet. Ovh yli 850.

Koska saapaspareja on kaupassa vain yhdet, muut naiset yrittävät estää ensimmäisen naisen etenemisen kassalle asti. Tilaisuuden tullen he hyppäävät kasaan hänen päälleen. Eteneminen loppuu. Vartijat tulevat paikalle, ja kasa puretaan mutta muut muijat jäävät tiikereinä vaanimaan viereen. Saapasparin löytänyt nainen pääsee tolpilleen ja hetken miettii seuraavaa strategiaansa (ehkä hän heittää saappaat ystävättärelleen? Jospa hän kokeileekin paeta hissien suuntaan? Jne). Hän aloittaa etenemisen uudestaan ja pääsee ehkä pari metriä taas eteenpäin kunnes hän taas huomaa olevansa muijakasan alimmaisena. Hän yrittää vielä kerran mutta ei pääse kovin pitkälle. Niinpä hän yrittää heittää saappaat ystävättärelleen. Siihen väliin pääsee kuitenkin joku hujoppi kanssashoppailija, joka saa kiinni saappaat ilmassa. Silloin ne ovat hänellä, ja ensimmäisen naisen kassamatka tyssää.

Näin myös jenkkifutiksessa. Niin kauan kuin eteneminen keskeytetään esim taklaamalla, saa hyökkääjä jatkaa hyökkäämistään (jos yrityskertoja on vielä jäljellä). Jos taas syöttö saadaan kiinni ilmassa, vaihtuu hyökkäysvuoro ja puolustus saakin lähteä hyökkäämään.

Eniten pisteitä (6) saa tekemällä touchdownin. Se tarkoittaa että pelaaja juoksee pallon kanssa kentän ”takarajan” (eli maalilinjan) yli maalialueelle. Touchdownin jälkeen saa vieläpä ilmaiseksi kerran kokeilla 2 jaardin linjalta potkaista pallon siitä päätyhärvelin (maali) haarukasta läpi (1 piste). Toinen vaihtoehto (josta saa 2 pistettä) on yrittää kuljettaa pallo juoksemalla maaliin, mutta se on vaikeampaa.

Se maali

Pelaajat:

Joukkueen tärkein pelaaja on pelinrakentaja, eli Quarterback. Hän päättää mitä tehdään ja kuka tekee. Pelinrakentaja on kentällä vain kun joukkue hyökkää. Joukkueen hyökätessä ja puolustaessa on yleensä eri pelaajat kentällä. Silti valtaosa joukkueen pelaajista tässä lajissa eivät ikinä koske palloon. Suuri osa hyökkäyksen pelaajista on kentällä tehdäkseen tietä ja antaakseen pelinrakentajalle ja muutamalle muulle pelaajalle (esim running back, wide receiver tai jopa tight end) mahdollisuuden syöttää tai edetä.

Nais.huom! (vähän kuin ”toim. huom”, mutta naiselta) Tight End pelipaikka on kiinnostava, siksi että hänen täytyy olla tarpeeksi kaappi jotta pystyy blokkaamaan, mutta tarpeeksi liikkuvainen jotta pystyy vastaanottamaan syöttöjä, eli naissilmällä ihan parhaimmistoa.

Superbowl XLVIII

No sitten tämä tämän illan peli. Superbowl pelataan tänä vuonna New Jerseyssa, ja joukkueet ovat Denver Broncos ja Seattle Seahawks.

Denverin hyökkystä pidetään liigan parhaana, kun taas Seahawksin puolustusta pidetään liigan parhaana puolustuksena, joten tää Superbowl vähän niinkuin mittaa sitä, voitetaanko Superbowl hyökkäämisellä vai puolustuksella.

Denverin quarterback on Peyton Manning, jota yleisesti pidetään koko liigan parhaana QB:na. Hänen isänsä oli myös QB NFL:ssä ja hänen veljensä Eli on New York Giantsin QB. Manning on aika uskis. Toinen Broncosin sankari tulee ehkä olemaan niiden wide receiver Wes Welker, joka kans on ihan stara.

Tässä itseni lisäksi toinen tähtiurheilutoimittaja Ron Burgundy joka haastattelee Peyton Manningia.

http://www.youtube.com/watch?v=sgF7uWZMSdE

Seattle Seahawksin QB on Russell Wilson. Hän on luonnonoikku siksi että on kaikkien mielestä AAAAIIIIVAAAN liian pikkuruinen pelinrakentajaksi (180 cm, 93 kg). Russell Wilsonia PALJON mielenkiintoisempi pelaaja on Richard Sherman. Sherman on Seahawksien cornerback, eli puolustuksen pelaaja. Sillä on koko ajan jotain tilannetta päällä: ellei se ole huutomatsissa jonkun urheilutoimittajan kanssa, niin sitten sillä on Twitter-sota (@rsherman_25) tai muu uhoaminen päällä.

Ainoa mikä mua nyt huolestuttaa tän illan pelissä (URHEILULLINEN SEIKKA!) on se, että koska se pelataan New Jerseyssä, jossa on hyvinkin rapsakka keli (ehkä 8 astetta?) niin pelaajilla on jotkut perkeleen lämpökerrastot päällä eikä näe niiden käsivarsia. Muuten tulee varmaan hyvä peli. Enjoy!

*) Huom! Hieno suoritus musta että 50% tämän pitkällisen urheiluartikkelin kuvituksesta on Jimmy Choon kenkiä.

Mä juoksin syyskuussa puolimaratonin. Se ei kaikkien mielestä ole kovin ihmeellistä, mutta trust me, mulle ex-läskärinä se on vain ihan vähän vähemmän hämmästyttävää ja ihmeellistä kuin se, että Mervi Tapola on vielä hengissä. 21 ja risat kilometriä on aivan saatanan pitkä matka.

Juoksin puolimaratonin Budapestissä. Selvisin hengissä.

Ennen-kuva hotellihuoneessa aikaisin aamulla.

Jälkeen-kuva tultuani maaliin.

Jälkeen-kuva huoltojoukkojeni (huoltojoukot = bestikseni Kukka) löydettyä mut. Jalat kramppasivat niin että oli pakko venytellä samaa aikaan kun join voittoskumppa (voitto = pääsin maaliin).

Ensimmäinen ajatukseni siinä maaliviivan ylitettyäni oli että ”No tätä mä en TODELLAKAAN tee enää uudestaan”. Ja nyt sitten syön sanani.

Sain paikan Adidasheimossa. Helvete. Treenit alkaa helmikuun alussa ja kesäkuun 7 päivä juostaan Helsinki Half Marathon. Aikani Budapestissa oli 2:15. Tavoitteeni kesäkuulle on 2:14. Babysteps.

Madventures/Docventures miehet (joista Riku Rantala by the way menis heittämällä mun vaparilistalle jos mulla olisi sellainen) haastoivat ihmiset Lihaton Lokakuu –haasteeseen. Solidaarisuuden (ja itsereflektoinnin tietysti) nimissä makkaransyöjä-Rantalalle jätetään pois liha tai ainakin vähennetään merkittävästi. Heräsin tähän aika myöhään (koska mähän en paljoo vietäkään aikaa tuolla sosiaalisessa mediassa, joten helposti menee tällaiset jutut ohi), eli syyskuun viimeisenä iltana. Olen aina uskonut itsestäni liikoja, joten päättelin että tämä tulee olemaan pala (lihatonta) kakkua (okei, yäk, tietenkin lihatonta. Lihakakku olis tosi ällöttävää). Siispä lähdemme lähden tähän mukaan (en kai MÄ nyt vois yksin tehdä tuollaisia päätöksiä myös mieheni puolesta. Mutta kyllä ME nyt silti ollaan tässä mukana). Siinä asiaa Twitterissä pallotellessani tuli paljon muitakin nokkelia ideoita, kuten Hihaton Lokakuu

Ja Pihaton Lokakuu.

Siinä riimitellessäni ajattelin: Vihaton Lokakuu. Vihattomuus olisi muutenkin aivan helmi juttu, koska negaa on aivan liikaa joka paikassa, ja musta olisi aika kontrata se kaikki liialla, yltiöpäisellä positiivisuudella. Tyttärenikin kanssa olemme jo ajat sitten sopineet että ”om någon är surrumpa ska man bara skratta. Man ska inte tro på den, eller låta den vara surrumpa länge”. Vaihda tohon ’surrumpan’ kohdalle kyynaama, ankea naapuri, ilkeä anoppi tai muu negatiivinen tyyppi ja tää nelivuotiaan sääntö on täysin sovellettavissa aikuistenkin maailmaan. Niinpä twiittasin:

eli: ”Miten ois #VihatonJokakuu? Ois vaan koko ajan superkiva kaikille? Ketkä on messissä? Mä oon! Te ootte kaikki IHANIIII! <3”

Kyllä, luit oikein: tein sydämen < ja 3 –merkeistä.
Oon ½ 33 v. uraäitiä, ½ pissistä. I’m okay with that.

Ihmiset tarttuivat ajatukseen heti! Todella moni oli sitä mieltä, että positiivisuus ja iloisuus oli kampanja ja henki johon he halusivat mukaan. Haastin twiittajia mukaan tekemään jotakin konkreettista kivaa kanssaihmisille ja postaamaan siitä Twitteriin tai Instagramiin hashtagilla #VihatonJokakuu ja twiittejä on tullut pitkin päivää.
Tottakai joku vähän yski että nyt ihmiset tekevät asioita joita heidän kuuluukin normaalissa yhteiskunnassa tehdä ja vieläpä rehentelevät asiasta Twitterissä, mutta ei se nyt musta niin kamalaa ole että kertoo hyvistä teoista ja inspiroi toiset tekemään niitä myös.
#VihatonJokakuu –henki on siis kohdata asiat positiivisesti eikä negatiivisesti, ja ellei muuta niin se vois vähän naurattaa. Messiss?

Jotkut ovat kännissä tyhmiä, kun taas jotkut ovat harvinaisen tarkkasilmäisiä! Minä olen mitä ilmeisimmin ymmärtänyt lauantain ja sunnuntain välisenä yönä imiessäni pirtelöä ruokapöydän ääressä

(urbaaniuskomus 2000-luvun alkupuolelta, jolloin yössäjuoksuelämäni oli paljon aktiivisempaa: pikaruokaravintolan pirtelön juominen ennen nukkumaanmenoa poistaa krapulan. Tieteellinen selitys: maito rauhoittaa jotenkin jotain ja sit alkoholi ei pääse sinne johonkin kohtaan vatsassa ja sitten ei tuu paha olo. Samaa perustelua käytettiin (ja käytetään tarvittaessa yhä) myös valkovenäläisten puolesta (sen drinkin, ei niiden ihmisten)).

etten ehkä enää aamulla muista yön parhaita ideoita. Löysin nimittäin puhelimeni muistiinpanoista äsken tän. Ja vain YKSI kirjoitusvirhe!

TwitterFinlandia on vihdoin jaettu. Tämä oli pitkä ja vastuullinen noin 16 tunnin projekti.

Olin valtavan imarreltu kun minua pyydettiin valitsemaan ensimmäinen TwitterFinlandia, mutta sehän oli täyttä tuskaa koska ehdolla oli niin monta loistavaa ehdotusta!

Täältä löytyy kaikki ehdokkaat, vähän perusteluita ja se lopullinen VALINTA! Siitä lisää tämän päivän Suora Linja -lähetyksessä TV2:lla klo 19.20.

Nyt on pakko vähän hehkuttaa. Tää Keittiökaveri on oikeasti tosi helmi juttu!

Maanantai-iltana joku kohtelias vesseli toi meille kotiin kaksi isoa kassillista raaka-aineita. Mukana oli myös reseptivihkonen (kassin reseptivihko oli suomeksi, mutta olin saanut reseptit MYÖS sähköpostitse ruotsiksi! Oikeesti! Ei MISSÄÄN saa noin hyvää palvelua!), josta rupesimme heti kokkaamaan ekan illan ruokia.

Kassissa on ruoat viidelle illalle (tai meidän tapauksessa viidelle vuorokaudelle, koska annokset ovat neljälle henkilölle ja isoja, ja meillä syöjiä on kaksi ja puoli joten ruoasta saa helposti lounaat evääksi). Raaka-aineet ovat tuoreita ja laadukkaita ja reseptit ihan mielettömän hyviä. Maanantaina me syötiin kanapataa ja eilen peruna-purjo-keittoa. Molemmat olivat todella maukkaita, helppoja tehdä (edes suurtalousemäntä Backlund ei kiireessäkään saanut tuhottua niitä) ja jostain syystä kukaan perheenjäsen ei yskinyt sitä että syötiin kasviskeittoa. Tyttärelleni tosin jouduin valehtelemaan vähän aikaa, varmuuden vuoksi (äitinä oppii totuuden ajoittamisen).

Lapsi: Mitä tämä on?
Minä: Se on ruokaa.
Lapsi: Onko se hernekeittoa?
Minä: Se on vähän niin kuin hernekeittoa, joo.
Lapsi: (Epäluuloisesti) Mitä tässä on?
Minä: Maista. Siinä on perunaa. Se on niin kuin hernekeitto perunalla.
Lapsi: (Ottaa lusikkaan keittoa) Mitä muuta tässä on?
Minä: Ei siinä sitten ole muuta. Vähän kermaa ja voita.
Lapsi: (Maistaa) Tää on hyvää! Jag tycker om det här.
Minä: Ja sitten siinä on purjosipulia ja timjamia ja kyssäkaalia.
Lapsi: Okei.

Oikeasti siinä reseptissä EI ole kyssäkaalia, mutta huomisessa reseptissä on, ja nyt kun se luulee että se on jo syönyt sitä ja se oli hyvää niin se syö sitä tulevaisuudessakin (suunnitelma ei ole ihan aukoton, koska lasten syömispäätökset eivät aina ole loogisia, mutta tällä pääsee alkuun).