Juntti-Jussi ja Keittiökaveri

Epäonnenpyörä

Voi epäonnenpyörä sentään. Viime viikon Mikko&Heikki –show’ssa (tai Heikki&Mikko, KUKAAN ei muista kummin se menee) Mikko hävisi epäonnenpyörän ja palkinnoksi (?) sai henkilökohtaisen roastin. Mä sain kunnian roastata hänet. Ohjelman voi katsoa Katsomosta. Vieraina olivat Tuomas Holopainen, Ville Haapasalo ja Laura Närhi, mutta jos haluaa katsoa roast-osion, niin se alkaa n. 31 min kohdalla.

Ennen -kuva Mikosta

Jälkeen -kuva Mikosta

Bäkkärillä

Tässä vielä hymyilyttää

 

Pikkujoulut

Firman pikkujoulut pidettiin viime perjantaina. Ei, mulla ei ole kestänyt ihan näin kauan toipua niistä (eipä), en ole vaan saanut aikaiseksi postata kuvia. Juhlien teema oli siis amerikkalainen elokuva ja tv. Paikalla oli todella mielikuvituksellisia tyyppejä, kuten Blues Brothers -mies, Rocky, Miss Piggy, Humphrey Bogart, James Bond ja yks nainen joka oli the Hulk.

Itse päädyin olemaan Holly Golightly (olenhan luonnostaan samalla tavalla tummatukkainen, siro ja gasellinkaltaisesti liikkuva kuin oikea Audrey Hepburn) elokuvasta Breakfast at Tiffany’s.

Vinkiksi vastaisuuteen tämä on aika helppo hahmo toteuttaa. Asuksi riittää pikkumusta ja mustat hanskat. Tukka nutturalle (Youtubesta löytyy valtava määrä eri tutorialeja miten saadaan Holly Golightly -tukka), helmet kaulaan, holkki käteen ja lasit silmille. Jos jostain löytyy pikkutiara kannattaa se tökätä sinne nutturaan. Ja voilá, Lulamae Barnesista on tullut Holly Golightly.

 

Muissa uutisissa: Zlatanin saksipotkun jälkeen on kuulema ranskassa syntynyt uusi termi, vapaasti käännettynä suomeksi suurinpiirtein ”zlatanoida” ja se tarkoittaa että hoitaa jonkin asian aivan helvetin hienosti. Se on mun mielestä hyvä sana! Sitä voi käyttää lauseessa esim näin: ”Mä zlatanoin pikkujoulut” (siis JOS en ois ollut niin kännissä ja sammunut).

 

Ajattelun viikko

Olin eilen MTV Median pressissä, jossa esiteltiin ensi vuoden uudet ohjelmat Maikkarilla, Subilla ja AVA:lla. Hienoja juttuja on tulossa!

Suomen Surkein Kuski on mennyt tänä syksynä MTV Maxilla, mutta alkaa tammikuussa Subilla. Tää on aivan hullu ohjelma! Mulla ei ole edes ajokorttia, ja mä luulen että mäkin osaan ajaa paremmin kuin muutama noista.

Kannattaa ehdottomasti tsekata Suomen Surkein Kuski, Subilla 8.1.alkaen tiistaisin klo 21-22.

Toinen tekemämme ohjelma alkaa maaliskussa AVA:lla. Ohjelman nimi on Kotia Kohti, ja sen tähtinä ovat Mira Kasslin ja Tea-Mariia Pyykönen.

Eilen illalla olin Skannossa Ajattelun Viikon –teemaillassa (kyllä, tv-tuottaja by day, HUIPPUAJATTELIJA by night) keskustelemassa, no, ajattelemisesta.

Paneelia veti Saku Tuominen, ja mukana olivat Kiti Müller ja Lauri Järvilehto (kuvassa) sekä Katja Tukiainen ja minä.

Nyt Ajattelun Viikolla ilmestyi siis kirja nimeltä Mitä tapahtuu huomenna ajattelulle? Siinä tunnetut suomalaiset ajattelijat (HEIDÄN sanansa, eivät minun) kertovat ajatuksiaan ajattelemisesta ja omista ajatusprosesseistaan ja ajattelemisesta työkaluna. He pyysivät myös minua kertomaan ajattelemisestani, ja tein niin. On aika nöyrä olo olla siellä Soininvaarojen, Pentikäisten ja Rantojen keskellä.

Ja sitten TÄRKEIMPÄÄN ASIAAN: Huomenna on firman pikkujoulut! Teema on amerikkalainen elokuva ja tv. Mulla on asu valmiina, ja se on mun mielestä ihan hieno (KATSO KUVAT! Tosin vasta huomenna. En voi kertoa mikä se hahmo on kun sit joku ryökäletyökaveri kuitenkin baittaisi mun idean). Mun ongelma: Mä olen huomenna menossa myös Pressiklubiin. Laitanko siis Pressiklubin kuvauksiin asuni päälle ja säästän aikaa mutta menetän uskottavuutta, VAI vedän koltun ja helyt niskaan vasta kuvausten jälkeen YLE:n vessassa tai taksissa ja säilytän arvokkuuteeni (hah!) mutta Pressiklubin katsojat eivät saa nauraa. Kas siinä pulma.

Se THE avokadopasta

Teimme tänään sitä avokadopastaa (tai somepastaksihan sitä kai myös voisi kutsua) josta kaikki ovat puhuneet (tai itse asiassa puhuneet ja jo unohtaneet; me tullaan aina vähän jälkijunassa). Mä suhtauduin siihen vähän skeptisesti. Olin varma että siitä tulee pettymys, koska kun sitä nyt niin paljon on hehkutettu (se on NIIN hyvää että itku tulee) niin miten se mitenkään voi yltää odotuksiin?

Ja tavallaan niin kävikin. Se oli kyllä tosi hyvää. Mutta en mä itkenyt. Sen sijaan tapahtui toinen merkittävä asia: Mieheni ihastui ruokaan oikein paljon, ja santsasi. Kahdesti. Kehuimme ruokaa, ja sanoin että tämä on siitäkin kätevä että tätä voi laittaa vieraille vaikka kylään tulisi vege. Mieheni katsahti minuun. ”Aivan totta”, näin oivalluksen hänen kasvoillaan, ”täähän on vegeä!”. Yleensä meillä on syöty kasvisruokia silloin kuin pikkulyyli ja minä ollaan kahdestaan. Tämä ihmepasta kuitenkin pääsi koko perheen vegelistalle. Kyllä se jotain sen pastan hyvyydestä kertoo.

Jos tämä pasta joltain jostain syystä on jäänyt hoksaamatta, niin ohjeet siihen löytyy täältä.

Hönö, Sweden

Ootteko Pinterestissä? Mä oon, mutta mä en ihan käytä sitä täyteen potentiaaliin, mä luulen. Mä menin sinne kun alkuvuonna niin paljon puhuttiin Pinterestistä, ja kovasti lehdissä kirjoitettiin että tästä tulee vielä suurempi kuin Facebook koska etenkin naiset RAKASTAVAT sitä.

Koska haluan antaa itsestäni kuvan että oon muka aina aikaisin adaptoimassa uusia palveluja ja teknologioita (näin epätoivoisesti pyrkien antamaan itsestäni kuvan etten ole jäärä, muutosvastarintainen vanhus, jota oikeasti enemmän ja enemmän koko ajan olen) niin hyppäsin Pinterest-kelkkaan vikkelästi.

Sitten minä siellä Pinterestissä pyörin enkä yhtään keksinyt että mitä minä sinne laitan. Mä oon aivan sysipaska ottamaan valokuvia, eikä mun eka reaktio yleensä mihinkään ole että pitääpä ottaa valokuva. Ja mistä mä nyt sitten niitä valokuvia otan? Ruoanlaittajat voivat ottaa annoksistaan, sisustajat sisustuksistaan, muoti-intoilijat asuistaan ja kauppojen räteistä, mutta entä minä? Mulla ei ole mitään erityisosaamista, tai sellaista harrastusta joka veisi mut usein samanhenkisen asian äärelle. Sitten keksin! Asia, joita tulee vastaan useita, mutta joka ei ole aina sama: VESSA! Päätin ruveta ottamaan vessoista kuvia. Niin aloitin mun Pinterest-boardin Toilets.

Mutta koska Pinterest ei vielä räjähtynätkään,eikä siitä tullutkaan isompi kuin Facebook, niin mun veskivillityskin hiipui aika nopeasti. Välillä mä silti saan muistutuksen siitä että se on olemassa; nimittäin kuin joku onneton alkaa ”seuraamaan” boardia. Silloin tulee sähköposti vaikka että ”Irmeli started following your board Toilets”. Se on aina mun mielestä yhtä hauskaa, koska on pakko olla vähän erikoistyyppi että alkaa seuraamaan jotain vessaboardia. Tänään tuli uusi seuraaja (nyt niitä on ehkä kolme). Naurahdin ja klikkasin hänen profiiliaan (koska OIKEASTI kuka alkaa seuraamaan vessaboardia?!). Tuli vastaus moneen kysymykseen. Sillähän lukee jo itselläänkin että se on Hönö Ruotsista.

Jack o’lantern

Hyvää iltaa täältä Wisteria Lanelta.

Ootteko aina ajatellut, että ”jos JOKU ois Suomen Martha Stewart, niin se olisi varmaan Lotta Backlund”? Olisitte oikeassa.

Koska huomenna on Halloween, me tehtiin pikkuirmelin kanssa Jack o’lantern.

Image

Ensin pää irti.

Image

Sitten sieltä pitää tyhjentää siemenet ja se rihmainen töhnä, kunnes on aika tyhjä.

Image

Sitten perheen taiteellisin piirtää sille naaman.

Image

Sitten joku leikkaa silmät, nenän ja suun irt ja pistetään se esille. Tadaa!

Nyt mä jatkan tän aivan loistavan elokuvan katsomista. Tässä Kelsolla on kauheasti pyssyjä, ja se on vakooja (TOTALLY believable). Sen vaimo on lääkäri ja sen appiukko on Magnum ja se on myös agentti. Ehkä paras/kauhein elokuva ikinä. Okei, ei paras. Lähinnä kauhein.

EDIT: Kaverini Kirsi kysyi multa Facebookissa että ”Kai paahdoit ne siemenet snackseiksi, kuten aito Martha S..!??”
Vastaus: TIETENKIN! Mä oon NIIN Martha Stewart!

Varusteurheilija

Nyt on jumaliste niin viimeisen päälle vehkeet että on se kumma jos ei juoksu luista! 

Image

 

Image

Viime vuosina pragmaattisuus on ennätysvauhtia ohittanut kaiken esteettisyyden mun elämässä. Kun vielä 10 vuotta sitten käytin korkkareita kesät talvet ja hameita pakkasella, niin nykyään mä käytän korkkareita VAIN ERIKOISTILANTEISSA (ja silloinkin on jotkut mukavat kengät mukana kassissa) ja viime talvena ostin elämäni ensimmäiset toppahousut. Nyt on todennäköisempää nähdä mut baarissa niissä toppahousuissa kuin korkkareissa.

Tämä kaikki on siis johtanut siihen, että tämä uusi lenkkeilyharrastus vaati varustelua. Ulkona on yksinumeroisia lämpöasteita, joka ei houkuttele ulos (siis edes päällysvaatteissa, saatika sitten jossain mun lenkkeilyhupparissa), joten ainoa vaihtoehto oli lähteä urheilukauppaan. Varustelemaan.

Ostin aluskerraston, ja sit samaan syssyyn juoksuhousut ja takin. Sen verran niihin meni rahaakin, etten kehtaa käydä juoksematta. Se, miten mä muka ton takin/makkarakuoren alle vielä pakkasella saisin fleecen on mulle mysteeri. Pitää kai vaan juosta helvetisti ennen pakkasia, että laihtuu fleecen verran.

Sit mainos: Mä olen kahvi-ihminen. Mä RAKASTAN kahvia, jopa huonolle kahville mulla on aamuisin kohtuullisen korkea toleranssi (se madaltuu mitä pidemmäs päivää mennään). MUTTA: Jos ois pakko juoda teetä, niin joisin tätä. Siis juon tätä vaikkei olekaan pakko! Tää maistuu tosi hyvälle. Tai siis tää maistuu ylipäätään jollekin. Yleensä tee maistuu mun suussa vähän siltä kuin vesi olisi mennyt vanhaksi ja sit se olisi lämmitetty. Tää on ihana, suosittelen. Tätä on ainakin Kampin K-kaupassa ja Kampin Keskuksen luontaistuotekaupasta oon ostanut tän saman merkin Detox-teetä, joka oli kans tosi hyvää (en usko näihin ”vaikutuksiin” kuten detox ym. mutta näitä kannattaa ostaa ihan maun takia!). Yogi Tea on siis toi merkki.

Image

Olemme muuttaneet!

Uusi osoitteeni on http://Lottabacklund.bellablogit.fi

Tervetuloa kylään!

Ja kuulkaa sieltä löytyy muitakin ihania blogeja. ”Bellablogit on laatutietoisten naisten ykkössivusto joka kokoaa yhteen mielipidevaikuttajien blogiparhaimmiston”. Niiden muiden tyyppien blogit on tosi kauniita ja esteettisiä ja ihania. Ja sit siellä on mun blogi. Mutta tulkaa, tulkaa!

 

Fillarikesä

Cannes oli hieno paikka. Jo se, että NÄKEE rantaa ja palmuja antaa energiaa, vaikkei sinne palmun alle makaamaan tai mereen uimaan mitään asiaa olekaan. Joka katsoi Paparazzit-ohjelman viime viikolla näki missä olin. Siinä Duudssonien ja Petteri Ahomaan talossa mäkin olin bilettämässä tiistaina.

Paluumatka alkoi hitaasti. Kaikkien Lufthansan matkustajien pitää Nizzan lentokentällä itse chekata automaatilla tai netissä sisään, koska ”it saves time”. Sitten jonotettiin 40 minuuttia baggage dropin hihnalle jättämään matkalaukut. Ajansäästöä indeed. Yksi säheltäjistä jotka jonoa seisotti oli iloinen perheenisä (tai mä vaan päättelen että hän oli iloinen perheenisä; hän saattoi myös olla vain iloinen setä, kummisetä, eno tai huomattavasti vanhempi isoveli), joka oli ostanut puisen potkufillarin, jonka halusi laittaa ruumaan. Se oli kuitenkin juuri yli 90 cm korkea, eikä mitenkään päin mahtunut makaamaan hihnalle niin että se olisi mahtunut Lufthansan sääntöjen mukaiseen matkatavaran maksimimittaan, ja siinä sitä sitten väännettiin ja käännettiin jokaiseen suuntaan. Lähtöselvitysvirkailija kuului enemmän brezhneviläiseen asiakaspalvelukoulukuntaan, ja pian iloinen perheenisä ei enää ollut kovin iloinen.

En tiedä miten fillarin kävi, ja saiko (ex-)iloinen perheenisä sitä ikinä vietyä kotiin lapselleen tuliaiseksi, mutta kanssamatkustajani alkoivat kertoa hyviä kokemuksia potkufillarista. Oppii kuulkaa lapsi kuulema pyöräilemään sitten oikealla pyörällä todella nopeasti kun on ensin harjoitellut tasapainon tolla potkufillarilla. Kuulostaa tietysti aavistuksen retardolta ostaa pyörä ilman polkimia, mutta ehkä se on 2-vuotiaalle ihan okei. Sanottu ja tehty, lähdimme pikkuirmelin kanssa seuraavana päivänä Stockmannille (koska mihin muuallekaan mennään jos ei tiedä tarkalleen mistä jotain tiettyä asiaa saa ostaa?), ja ostimme pinkin (tietty) fillarin.

Luonnollisesti vastuullinen äiti osti myös pyöräilykypärän, joka sitten oli niin kuuma juttu että Adde nukkui sen kanssa kolme ensimmäistä yötä. Hän sisukkaasti yritti ensimmäisenä iltana nukkua se PÄÄSSÄ mutta luovutti tovin päästä havaitessaan että se kertakaikkiaan ei ole kovin mukavaa (tietenkään kun äiti yritti tätä asiaa hieman aikaisemmin kommunikoida, niin tieto EI ollut relevanttia).  Vieressä se kuitenkin oli koko yön, ja kun hän jossain vaiheessa yötä halusi tulla meidän sänkyyn nukkumaan seurasi kypärä mukana.

Haaveeni on, että se pian jaksaa lykkiä sillä pyörällään vähän pidempiä matkoja, jotta pääsisin lenkille hänen kanssaan. Se olisi Win-win.

 

 

 

 

Cannes

Huomenta, ja terveisiä työmatkalta. Täältä mä tänään heräsin (Tai en ihan tosta rannalta. Vielä).

20120401-231709.jpg

Olen siis Cannesissa, kansainvälisessä MIPTV televisiokonferenssissa. Täällä on ihan sairaan paljon julkkiksia, kuten Pyjamabanaanit.

20120401-232110.jpg

On täällä myös esim Elle McPherson ja muutamia Jersey Shoren päähenkilöitä (ehkä ne oli just noi banaanit). Tää on kiva paikka kun tää on niin down-to-earth ja tavallinen paikka tää Cannes. Ja siitä tää on myös hyvä että tää on hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tohon viereen voi vaikka ajaa veneellänsä.

20120401-232351.jpg

Tänään oli MIPTV-termeissä rauhallinen päivä, koska ehdimme käydä lounaalla. On tää aavistuksen inspiroivampi ilmapiiri kuin joku Amica.

20120401-232533.jpg

Nyt mä meen nukkumaan. Huomiselle on buukattu 14 palaveria, kolmet kokkarit ja yksi asiakasillallinen. Loppuun tuokiokuva hotellihuoneesta (ne pelkää etten mä muista missä mä oon ilman kylttiä).

20120401-233408.jpg

Ruokapöytäkeskustelua

Keskustelu tänään ruokapöydässä:
Minä: Mitä teit tänään tarhassa?
Lapsi: mulla tuli kakka.
Minä: Ahaa.
Lapsi: Kakka on hammaspeikon kaveri.
Minä: Hammaspeikon kaveri?
Lapsi: Ne leikkii.
Minä: Kakka ja Hammaspeikko leikkii yhdessä?
Lapsi: joo. Ne leikkii pallolla.

En ole varma mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää mutta ainakin hammaspeikkopelotteluun voi nyt lisätä aivan uusia ulottuvuuksia.