Hönö, Sweden

Ootteko Pinterestissä? Mä oon, mutta mä en ihan käytä sitä täyteen potentiaaliin, mä luulen. Mä menin sinne kun alkuvuonna niin paljon puhuttiin Pinterestistä, ja kovasti lehdissä kirjoitettiin että tästä tulee vielä suurempi kuin Facebook koska etenkin naiset RAKASTAVAT sitä.

Koska haluan antaa itsestäni kuvan että oon muka aina aikaisin adaptoimassa uusia palveluja ja teknologioita (näin epätoivoisesti pyrkien antamaan itsestäni kuvan etten ole jäärä, muutosvastarintainen vanhus, jota oikeasti enemmän ja enemmän koko ajan olen) niin hyppäsin Pinterest-kelkkaan vikkelästi.

Sitten minä siellä Pinterestissä pyörin enkä yhtään keksinyt että mitä minä sinne laitan. Mä oon aivan sysipaska ottamaan valokuvia, eikä mun eka reaktio yleensä mihinkään ole että pitääpä ottaa valokuva. Ja mistä mä nyt sitten niitä valokuvia otan? Ruoanlaittajat voivat ottaa annoksistaan, sisustajat sisustuksistaan, muoti-intoilijat asuistaan ja kauppojen räteistä, mutta entä minä? Mulla ei ole mitään erityisosaamista, tai sellaista harrastusta joka veisi mut usein samanhenkisen asian äärelle. Sitten keksin! Asia, joita tulee vastaan useita, mutta joka ei ole aina sama: VESSA! Päätin ruveta ottamaan vessoista kuvia. Niin aloitin mun Pinterest-boardin Toilets.

Mutta koska Pinterest ei vielä räjähtynätkään,eikä siitä tullutkaan isompi kuin Facebook, niin mun veskivillityskin hiipui aika nopeasti. Välillä mä silti saan muistutuksen siitä että se on olemassa; nimittäin kuin joku onneton alkaa ”seuraamaan” boardia. Silloin tulee sähköposti vaikka että ”Irmeli started following your board Toilets”. Se on aina mun mielestä yhtä hauskaa, koska on pakko olla vähän erikoistyyppi että alkaa seuraamaan jotain vessaboardia. Tänään tuli uusi seuraaja (nyt niitä on ehkä kolme). Naurahdin ja klikkasin hänen profiiliaan (koska OIKEASTI kuka alkaa seuraamaan vessaboardia?!). Tuli vastaus moneen kysymykseen. Sillähän lukee jo itselläänkin että se on Hönö Ruotsista.

Jack o’lantern

Hyvää iltaa täältä Wisteria Lanelta.

Ootteko aina ajatellut, että ”jos JOKU ois Suomen Martha Stewart, niin se olisi varmaan Lotta Backlund”? Olisitte oikeassa.

Koska huomenna on Halloween, me tehtiin pikkuirmelin kanssa Jack o’lantern.

Image

Ensin pää irti.

Image

Sitten sieltä pitää tyhjentää siemenet ja se rihmainen töhnä, kunnes on aika tyhjä.

Image

Sitten perheen taiteellisin piirtää sille naaman.

Image

Sitten joku leikkaa silmät, nenän ja suun irt ja pistetään se esille. Tadaa!

Nyt mä jatkan tän aivan loistavan elokuvan katsomista. Tässä Kelsolla on kauheasti pyssyjä, ja se on vakooja (TOTALLY believable). Sen vaimo on lääkäri ja sen appiukko on Magnum ja se on myös agentti. Ehkä paras/kauhein elokuva ikinä. Okei, ei paras. Lähinnä kauhein.

EDIT: Kaverini Kirsi kysyi multa Facebookissa että ”Kai paahdoit ne siemenet snackseiksi, kuten aito Martha S..!??”
Vastaus: TIETENKIN! Mä oon NIIN Martha Stewart!

Varusteurheilija

Nyt on jumaliste niin viimeisen päälle vehkeet että on se kumma jos ei juoksu luista! 

Image

 

Image

Viime vuosina pragmaattisuus on ennätysvauhtia ohittanut kaiken esteettisyyden mun elämässä. Kun vielä 10 vuotta sitten käytin korkkareita kesät talvet ja hameita pakkasella, niin nykyään mä käytän korkkareita VAIN ERIKOISTILANTEISSA (ja silloinkin on jotkut mukavat kengät mukana kassissa) ja viime talvena ostin elämäni ensimmäiset toppahousut. Nyt on todennäköisempää nähdä mut baarissa niissä toppahousuissa kuin korkkareissa.

Tämä kaikki on siis johtanut siihen, että tämä uusi lenkkeilyharrastus vaati varustelua. Ulkona on yksinumeroisia lämpöasteita, joka ei houkuttele ulos (siis edes päällysvaatteissa, saatika sitten jossain mun lenkkeilyhupparissa), joten ainoa vaihtoehto oli lähteä urheilukauppaan. Varustelemaan.

Ostin aluskerraston, ja sit samaan syssyyn juoksuhousut ja takin. Sen verran niihin meni rahaakin, etten kehtaa käydä juoksematta. Se, miten mä muka ton takin/makkarakuoren alle vielä pakkasella saisin fleecen on mulle mysteeri. Pitää kai vaan juosta helvetisti ennen pakkasia, että laihtuu fleecen verran.

Sit mainos: Mä olen kahvi-ihminen. Mä RAKASTAN kahvia, jopa huonolle kahville mulla on aamuisin kohtuullisen korkea toleranssi (se madaltuu mitä pidemmäs päivää mennään). MUTTA: Jos ois pakko juoda teetä, niin joisin tätä. Siis juon tätä vaikkei olekaan pakko! Tää maistuu tosi hyvälle. Tai siis tää maistuu ylipäätään jollekin. Yleensä tee maistuu mun suussa vähän siltä kuin vesi olisi mennyt vanhaksi ja sit se olisi lämmitetty. Tää on ihana, suosittelen. Tätä on ainakin Kampin K-kaupassa ja Kampin Keskuksen luontaistuotekaupasta oon ostanut tän saman merkin Detox-teetä, joka oli kans tosi hyvää (en usko näihin ”vaikutuksiin” kuten detox ym. mutta näitä kannattaa ostaa ihan maun takia!). Yogi Tea on siis toi merkki.

Image

Olemme muuttaneet!

Uusi osoitteeni on http://Lottabacklund.bellablogit.fi

Tervetuloa kylään!

Ja kuulkaa sieltä löytyy muitakin ihania blogeja. ”Bellablogit on laatutietoisten naisten ykkössivusto joka kokoaa yhteen mielipidevaikuttajien blogiparhaimmiston”. Niiden muiden tyyppien blogit on tosi kauniita ja esteettisiä ja ihania. Ja sit siellä on mun blogi. Mutta tulkaa, tulkaa!

 

Fillarikesä

Cannes oli hieno paikka. Jo se, että NÄKEE rantaa ja palmuja antaa energiaa, vaikkei sinne palmun alle makaamaan tai mereen uimaan mitään asiaa olekaan. Joka katsoi Paparazzit-ohjelman viime viikolla näki missä olin. Siinä Duudssonien ja Petteri Ahomaan talossa mäkin olin bilettämässä tiistaina.

Paluumatka alkoi hitaasti. Kaikkien Lufthansan matkustajien pitää Nizzan lentokentällä itse chekata automaatilla tai netissä sisään, koska ”it saves time”. Sitten jonotettiin 40 minuuttia baggage dropin hihnalle jättämään matkalaukut. Ajansäästöä indeed. Yksi säheltäjistä jotka jonoa seisotti oli iloinen perheenisä (tai mä vaan päättelen että hän oli iloinen perheenisä; hän saattoi myös olla vain iloinen setä, kummisetä, eno tai huomattavasti vanhempi isoveli), joka oli ostanut puisen potkufillarin, jonka halusi laittaa ruumaan. Se oli kuitenkin juuri yli 90 cm korkea, eikä mitenkään päin mahtunut makaamaan hihnalle niin että se olisi mahtunut Lufthansan sääntöjen mukaiseen matkatavaran maksimimittaan, ja siinä sitä sitten väännettiin ja käännettiin jokaiseen suuntaan. Lähtöselvitysvirkailija kuului enemmän brezhneviläiseen asiakaspalvelukoulukuntaan, ja pian iloinen perheenisä ei enää ollut kovin iloinen.

En tiedä miten fillarin kävi, ja saiko (ex-)iloinen perheenisä sitä ikinä vietyä kotiin lapselleen tuliaiseksi, mutta kanssamatkustajani alkoivat kertoa hyviä kokemuksia potkufillarista. Oppii kuulkaa lapsi kuulema pyöräilemään sitten oikealla pyörällä todella nopeasti kun on ensin harjoitellut tasapainon tolla potkufillarilla. Kuulostaa tietysti aavistuksen retardolta ostaa pyörä ilman polkimia, mutta ehkä se on 2-vuotiaalle ihan okei. Sanottu ja tehty, lähdimme pikkuirmelin kanssa seuraavana päivänä Stockmannille (koska mihin muuallekaan mennään jos ei tiedä tarkalleen mistä jotain tiettyä asiaa saa ostaa?), ja ostimme pinkin (tietty) fillarin.

Luonnollisesti vastuullinen äiti osti myös pyöräilykypärän, joka sitten oli niin kuuma juttu että Adde nukkui sen kanssa kolme ensimmäistä yötä. Hän sisukkaasti yritti ensimmäisenä iltana nukkua se PÄÄSSÄ mutta luovutti tovin päästä havaitessaan että se kertakaikkiaan ei ole kovin mukavaa (tietenkään kun äiti yritti tätä asiaa hieman aikaisemmin kommunikoida, niin tieto EI ollut relevanttia).  Vieressä se kuitenkin oli koko yön, ja kun hän jossain vaiheessa yötä halusi tulla meidän sänkyyn nukkumaan seurasi kypärä mukana.

Haaveeni on, että se pian jaksaa lykkiä sillä pyörällään vähän pidempiä matkoja, jotta pääsisin lenkille hänen kanssaan. Se olisi Win-win.

 

 

 

 

Cannes

Huomenta, ja terveisiä työmatkalta. Täältä mä tänään heräsin (Tai en ihan tosta rannalta. Vielä).

20120401-231709.jpg

Olen siis Cannesissa, kansainvälisessä MIPTV televisiokonferenssissa. Täällä on ihan sairaan paljon julkkiksia, kuten Pyjamabanaanit.

20120401-232110.jpg

On täällä myös esim Elle McPherson ja muutamia Jersey Shoren päähenkilöitä (ehkä ne oli just noi banaanit). Tää on kiva paikka kun tää on niin down-to-earth ja tavallinen paikka tää Cannes. Ja siitä tää on myös hyvä että tää on hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tohon viereen voi vaikka ajaa veneellänsä.

20120401-232351.jpg

Tänään oli MIPTV-termeissä rauhallinen päivä, koska ehdimme käydä lounaalla. On tää aavistuksen inspiroivampi ilmapiiri kuin joku Amica.

20120401-232533.jpg

Nyt mä meen nukkumaan. Huomiselle on buukattu 14 palaveria, kolmet kokkarit ja yksi asiakasillallinen. Loppuun tuokiokuva hotellihuoneesta (ne pelkää etten mä muista missä mä oon ilman kylttiä).

20120401-233408.jpg

Ruokapöytäkeskustelua

Keskustelu tänään ruokapöydässä:
Minä: Mitä teit tänään tarhassa?
Lapsi: mulla tuli kakka.
Minä: Ahaa.
Lapsi: Kakka on hammaspeikon kaveri.
Minä: Hammaspeikon kaveri?
Lapsi: Ne leikkii.
Minä: Kakka ja Hammaspeikko leikkii yhdessä?
Lapsi: joo. Ne leikkii pallolla.

En ole varma mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää mutta ainakin hammaspeikkopelotteluun voi nyt lisätä aivan uusia ulottuvuuksia.

Vanhuus tulee ilman yökerhoa

Joskus totuus lävähtää päin pläsiä kuin märkä rätti. Totuus: olen tullut vanhaksi. Kävelin Narinkkatorin suunnasta Presidentti-hotellille ja näin ravintolan nimeltä Silk Club. Ovessa luki että se on auki neljään. Se on siis yökerho. Olen tullut siihen ikään, että yökerhoja voi tupsahtaa kaupunkiin ja mä en tiedä siitä mitään. En ole profiloitunut NIIN partypinglaksi että aina saisin kutsuja uusien ravintoloiden avajaisiin, mutta olen mä nyt sen verran skenessä ollut sisällä että olen KUULLUT että uusi klubi avaa. Helsingissä on niin vähän neljään asti auki olevia baareja, että kyllä ne hanskassa on. Ja nyt: ei mitään. Täysi yllätys. Sen sijaan sain kyllä viime vuoden loppupuolella kutsun ZETORIN synttäreille (esiintyjänä Frederik, TOSI harmi etten päässyt). MITÄ MULLE ON TAPAHTUMASSA?!

Image

 

Jotta totuus ei unohtuisi kotonakaan, tuli muistutus omasta muinaisuudesta myös iltasadun äärellä. Olemme nyt kolmisen kuukautta joka ilta lukeneet kirjaa Siri och den hemska grisen (Siiri ja Kamala Possu), ja tänään VIHDOIN hetken harkinnan jälkeen pikkulyyli päätti että vaihdetaan kirjaa. Niinhän se aina menee, että samaa kirjaa luetaan viikkotolkulla, vaikka kirjastossa käytäisiin joka viikkoa ja selkä vääränä kantaisin sieltä kotiin mitä tahansa. Tänään luimme Mats Mus börjar i förskolan, luojan kiitos, koska mä osaan jo Siiri-kirjan ulkoa. (Lapseni on sitä paitsi sangen vaatelias kuuntelija. Hän istuu kuin elokuvaohjaaja sängyllään ja huutaa ohjeita kun luen väärällä tavalla. Esimerkiksi: hän kun on tottunut että yksi tietty kohta luetaan kovaa, nopeasti ja aivan tietyllä äänenpainolla, ei sitä saa lukea muulla tavalla. Kuuluu ponnekas NEJ! Ja sitten hän kertoo miten se pitää sanoa, vaikkei tietenkään osaa ihan kaikkia sanoja tai lausua ärrää.) 

Joka tapauksessa, Mats Musin kotona soi puhelin, ja kun niin tapahtuu, niin kirjassa tietysti lukee RIIIING RIIIING. Tyttö katsoo minua hämmentyneenä. Minulle valkenee, ettei hänelle ole ollenkaan päivänselvää että puhelimen ääni on ring ring. Puhlelimen soidessahan kuuluu joku pianoriffi, hittibiisi tai isänsä tapauksessa kaakattava ääni joka huutaa ”Heeellloooooo, is anybody there?!” Vain MINÄ olen sitä sukupolvea, jolle RINGRING vielä tarkoittaa puhelimen ääntä. Huokaus. 

 

Annars kommer polisen!

Tässäpä oiva kolumni aamulähdöistä. Etenkin minuun vaikutti tarkistetun version kohta kolme:

uhkailua (”Minun täytyy ehtiä töihin, tai muuten en saa palkkaa ja meillä ole rahaa ostaa ruokaa.” Tai ihan vaan: ”Minä lähden nyt!”)

Olen itsekin käyttänyt tota ”No MINÄ lähden nyt” –uhkailua, ja sillä on joskus tehoa. Toi yllä oleva kolumni nauratti mua senkin takia, että juuri tässä eräänä aamuna aloin sanomaan sanoin senkin että ”Äidin pitää mennä töihin, kun jos ei mene töihin, ei tule…” ja tajusin ettei 2,5 vuotiaalle nämä tällaisen mikrotalouden lainalaisuudet kuten mistä ruokarahat tulevat ole kovin keskeisiä. Tai kiinnostavia. Tai ymmärrettäviä.

Sen verran olemme talouskäyttäytymisestä keskustelleet, että lapsi tietää että asioista pitää kaupassa maksaa. Aikaisemmin hän aina vastusti sitä, että tavarat laitetaan kassahihnalle. Siihen ei ollut mitään varsinaista syytä, mutta jos 2-vuotiaan äitinä jotain on oppinut niin sen, että perustelut ja rationaaliset argumentit ovat muiden ihmisten heiniä. Kun tarpeeksi monta kertaa Alepan kassalla on toisteltu että ”kaupassa PITÄÄ maksaa, muuten poliisi tulee” on sanalla kuitenkin ollut tehoa. Nykyään hän hyvin tietäväisenä nyökyttelee ja varoittaa muita ostajia poliisista jos eivät maksa ostoksiaan. Ongelma onkin nyt se, että olen tahtomattani vakuuttanut lapseni siitä, että elämme poliisivaltiossa. Se nimittäin nyt luulee, että seuraus kaikesta jota ”ei saa tehdä” on se, että poliisit tulevat. Kuten kun hän yritti ottaa pipoaan pois ulkona pakkasella. Sanoin että niin ei saa tehdä, johon lyyli vakavana nyökkäsi ja sanoi ”annars kommer polisen”.  Tai että saako heittää tarran biojäteroskikseen? No ei saa. ”Annars kommer polisen!”. Siihen voi tietysti yrittää selvittää että poliisien määrärahat ovat nytkin jo niin alhaalla, ettei heillä mitenkään ole resursseja konstaapeleita lähettää käymään meidän kompostia läpi… Tai sitten voi aloittaa, huokaista syvään, ja sanoa ”No – joo.”

 

Kaavoitusta

Kaupungin kaavoituskatsaus tuli koteihin tänään. Kaavoitusuunnitelmissa on ajaa ton jätkän yli tulevaisuusratikalla.

Image

Yobot

Ei yhden yhtä kertaa koko päiväkotitaipaleemme aikana ole lapsella ollut mikään muu kuin into lähteä tarhaan. Tänään aamulla hän sen sijaan ilmoitti että ”ei mennä tarhaan, mennään kaupungille”. Olemme kahtena viikonloppuna käyneet ”på stan” eli kaupungilla, hengailemassa. Eilen teimme sen kahdestaan ja vähän pidemmän kaavan mukaan. Kävimme Lanternassa sisustusostoksilla, keskustassa pyörimässä ja ikkunaostoksilla ja lopulta Frozen Yoghurtilla Runeberginkadun ihanassa, uudessa FroYo-kahvilassa Yobotissa. Olen ehkä aavistuksen huono vaikutus lapseeni. Enää ei halua edes mennä päiväkotiin, kun pitäisi vaan hengata stadissa shoppailemassa.

Mutta hei Yobot! Tämä teidän pitää ehdottomasti tsekata! Se sijaitsee Runeberginkadulla Töölössä, Töölönkadun ja Ruusulankadun välissä. Sitä pitää mukava amerikkalainen herrasmies, ja paikka on makeesti sisustettu. Adde pelkää kauheasti kahvilanpitäjämiestä, joka kylläkin on tosi mukava. Adde ei suostu katsomaankaan miehen suuntaan, ja vaatii saada istua sylissä kun syödään.

Tänään piirsimme ruokapöydän ääressä, ja Miehen Puolikkaat pyörähti käyntiin Subilla. Charlien Sheen ilmestyi kuvaan, ja Adde hihkaisi iloisesti: Jogurttisetä! (siis jogurttisetä ei ole pahan näköinen, vaikka onkin aavistuksen varttuneempi…). Ja siis onhan se television koviten palkattu näyttelijä (hmm, tuntuu että ”näyttelijä” pitäisi laittaa lainausmerkkeihin), eikä ainoastaan kokkelipöllyinen sekopää (siis Charlie Sheen, ei jogurttisetä!).

 Image

 Image

Image

Image

Kevätkö?