”Helsingin seutu on 2040 yhtä suuri kuin 10 kaupunkikeskuksen ulkopuolinen Suomi”, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Artikkelin mukaan parinkymmenen vuoden kuluttua kolmasosa suomalaisista asuu Helsingin seudulla. Tiedot perustuvat MDI:n selvitykseen.

Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000 asukkaalla vuoteen 2040 mennessä. VARTTIMILJOONA lisää ihmistä ei ole mikään pieni muuttoaalto. Se tarkoittaa asuntoja, kouluja, terveyskeskuksia, päiväkotipaikkoja, vanhusten palvelutaloja, bussivuoroja, roska-astioita, ainakin X-tuhatta uutta autoa Helsingin teille ja kaduille, ja monia muita asioita.

Ennusteet on ennusteita, mutta minkä muunkaan perusteella politiikka voi tehdä? Päättäjillä ei ole kristallipalloa eikä tohtori Emmet Brownin DeLoreania, joten ennusteiden varassahan sitä on pakko operoida.

No mitä sit pitää tehdä? Professori Mari Vaattovaara kirjoitti Kaupunkien aikakausi -julkaisussa

”Saimaannorppakin on tunnistettu valtakunnantason politiikan kohteeksi selkeämmin kuin Helsinki, pääkaupunkiseutu tai suurimmat kaupungit erityispiirteineen.”

Mä rakastan Saimaannorppiakin, ja niillä on paikkansa varmasti tulevissakin hallitusohjelmissa, mutta nyt viimeistään luulisi, että jokainen valtakunnanpoliitikko ymmärtää, että jatkossa me ei voida tehdä valtakunnan politiikkaa, ilman että aidosti panostamme kaupunkeihin.

En halua, että Suomi on siinä kondiksessa, että jengin on PAKKO muuttaa Helsinkiin. Ideaalia olisi tietysti, että jokainen voisi elää halutessaan ihan missä haluaa. Kaupungistuminen on kuitenkin globaali megatrendi, ja kaupunkien kasvu ja muuttoliike kaupunkeihin on totta ihan joka paikassa.

HS kirjoittaa, että ”kiinteistösijoittajat ovat viime vuosina huokailleet, että Suomessa on pitkäaikaisen aluepolitiikkamme johdosta miljoona asuntoa väärässä paikassa”.

Timo Aro sanoo Helsingin Sanomissa, että

”Tämä kaikki on ollut todella pitkään nähtävissä, mutta Suomessa on vaikeaa keskustella vaikeista asioista. Me voimme olla kaikki siihen syyllisiä”.

Eli keskustellaan! Nyt on vaalit, ja sehän on keskustelun sesonkiaikaa! Se, miten kaupungit kehittyvät, ei ole kiinni tsägästä, vaan järjestelmällisestä politiikasta ja strategioista. Kaupungit ovat monella tapaa meidän käyntikorttimme myös kansainvälisesti, ja kaupungeilla on paljon kansainvälistä yhteistyötä. Kansallisella tasolla täytyy nähdä kaupunkien potentiaali, ja tukea sitä järjestelmällisesti. Ymmärretäänkö me kaupunkien tarpeita? Siis hyvässä ja pahassa? Miten kansallisella tasolla toisaalta tuemme kaupunkien kilpailukykyä ja annamme tulitukea kestävän kasvun hankkeille, ja toisaalta jeesaamme niissä haitoissa ja haasteissa, jotka kasautuvat erityisesti kaupungeissa?

Tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen Suomen kuntaliitosta kirjoitti, että

”Minimitavoite kansalliselle kaupunkipolitiikalle on olla aiheuttamatta vahinkoa kaupunkien kukoistukselle”.

Ni pyritään nyt ees siihen.