Nyt on pakko vähän hehkuttaa. Tää Keittiökaveri on oikeasti tosi helmi juttu!

Maanantai-iltana joku kohtelias vesseli toi meille kotiin kaksi isoa kassillista raaka-aineita. Mukana oli myös reseptivihkonen (kassin reseptivihko oli suomeksi, mutta olin saanut reseptit MYÖS sähköpostitse ruotsiksi! Oikeesti! Ei MISSÄÄN saa noin hyvää palvelua!), josta rupesimme heti kokkaamaan ekan illan ruokia.

Kassissa on ruoat viidelle illalle (tai meidän tapauksessa viidelle vuorokaudelle, koska annokset ovat neljälle henkilölle ja isoja, ja meillä syöjiä on kaksi ja puoli joten ruoasta saa helposti lounaat evääksi). Raaka-aineet ovat tuoreita ja laadukkaita ja reseptit ihan mielettömän hyviä. Maanantaina me syötiin kanapataa ja eilen peruna-purjo-keittoa. Molemmat olivat todella maukkaita, helppoja tehdä (edes suurtalousemäntä Backlund ei kiireessäkään saanut tuhottua niitä) ja jostain syystä kukaan perheenjäsen ei yskinyt sitä että syötiin kasviskeittoa. Tyttärelleni tosin jouduin valehtelemaan vähän aikaa, varmuuden vuoksi (äitinä oppii totuuden ajoittamisen).

Lapsi: Mitä tämä on?
Minä: Se on ruokaa.
Lapsi: Onko se hernekeittoa?
Minä: Se on vähän niin kuin hernekeittoa, joo.
Lapsi: (Epäluuloisesti) Mitä tässä on?
Minä: Maista. Siinä on perunaa. Se on niin kuin hernekeitto perunalla.
Lapsi: (Ottaa lusikkaan keittoa) Mitä muuta tässä on?
Minä: Ei siinä sitten ole muuta. Vähän kermaa ja voita.
Lapsi: (Maistaa) Tää on hyvää! Jag tycker om det här.
Minä: Ja sitten siinä on purjosipulia ja timjamia ja kyssäkaalia.
Lapsi: Okei.

Oikeasti siinä reseptissä EI ole kyssäkaalia, mutta huomisessa reseptissä on, ja nyt kun se luulee että se on jo syönyt sitä ja se oli hyvää niin se syö sitä tulevaisuudessakin (suunnitelma ei ole ihan aukoton, koska lasten syömispäätökset eivät aina ole loogisia, mutta tällä pääsee alkuun).